Completed theses

null Alma Fohström: kansainvälinen primadonna

Toivakka, Svetlana
HY
28 Mar 2015 - 00:00:00

 

Tiivistelmä

Koloratuurisopraano Alma Fohström (1856–1936) oli yksi 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun tunnetuimpia oopperalaulajia. Hän vaikutti oopperalaulajana, pedagogina sekä jossain määrin yhteiskunnallisena toimijana. Hänen musiikkikoulutuksensa pohjautui italialaiseen bel canto -laulutraditioon. Laulajan ohjelmistoon kuului 40 oopperaosaa, joista menestysrooleihin kuuluivat Donizettin Lucia, Verdin Violetta ja Gilda, Bellinin Amina sekä Meyerbeerin kuningatar Marguerite.

Kosmopoliittisen primadonnauran aikana Fohström saavutti kansainvälistä menestystä neljässä maanosassa: Euroopassa, Aasiassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Hän vieraili muun muassa Milanon La Scalassa, Lontoon Covent Gardenissa, Wienin hovioopperassa, Berliinin Kroll-oopperassa, Rio de Janeiron Theatro Imperialissa sekä Buenos Airesin Colon-oopperassa. Fohström teki kaksi Yhdysvaltain-matkaa esiintyen Washingtonin Valkoisessa talossa sekä eri osavaltioiden pääkaupungeissa. Hän oli ensimmäinen suomalainen primadonna, joka lauloi New Yorkin Metropolitan-oopperassa, näytäntökaudella 1888–1889. Fohström kiinnitettiin Moskovan keisarillisen oopperan, nykyisen Bolshoi-teatterin solistiksi vuosiksi 1890–1899. Laulajauran jälkeen hän toimi opettajana Pietarin, Berliinin ja Helsingin konservatorioissa.

Tutkimuksessa pohditaan, mitkä olivat oopperalaulaja Alma Fohströmin ammattitaidon ominaisuudet, joiden ansiosta hän saavutti kansainvälistä menestystä. Tarkastelun pääkohteeksi nostetaan Alma Fohströmin ammattiosaaminen, joka jäsentyy kolmen osa-alueen kautta: Fohströmin oopperalaulajataidot, laulajan tukiverkosto sekä hänen arvonsa, asenteensa ja yhteiskunnallinen statuksensa.

Väitöskirja liittyy esittävän säveltaiteen historian tutkimuksen traditioon. Työssä käytetään mikrohistoriallista lähestymistapaa. Tutkimuksen makrotasona nähdään primadonnan asema. Aineiston analyysiluvuissa esitetään rinnakkain mikro-makro erottelu: solistilaulaja Alma Fohström versus muut primadonnat, muun muassa Adelina Patti ja Felia Litvinne. Työssä pyritään kokoamaan mikrohistorian mukainen tulkinta mikro-makro elementeistä, jotka ovat Alma Fohströmin muistelma-albumi (johtolanka) ja primadonnan asema, eli laajempi rakenne, joka saa valaistusta uudella tavalla Alma Fohströmin ja hänen aviomiehensä konstruoiman albumin viestien kautta. Väitöskirjassa pyritään rekonstruoimaan Fohströmin elämäntyötä tarkastelemalla mikro- ja makrotasojen vuorovaikutusta erilaisista perspektiiveistä. Näitä perspektiivejä kuvaannollisesti kutsutaan katseeksi Helsingin yliopiston juhlasalista, oopperatalojen katsomoista ja kulissien taakse.