News archive

Our website was restructured in June 2020. Please find a list of our past events and news below (from 2012 onwards).

Palmgren I: tradition lähteillä – Henrik Järven jatkotutkintokonsertti

Henrik Järven taiteellinen tohtorintutkinto tarkastelee Selim Palmgrenin (1878-1951) laajaa pianotuotantoa eri näkökulmista.

Tutkinto raivaa auki umpeen kasvaneita reittejä suomalaisen pianotradition juurille, nostaa esiin unohdettuja henkilöitä matkan varrelta sekä erittelee Palmgrenin pianosävellyksiin sisältyvää taitoa ja esteettistä tietoa.

Ensimmäisessä jatkotutkintokonsertissa tutustutaan Palmgrenin opettajiin ja heidän taustoihinsa. Wegeliuksen kutsumina nämä säveltäjät ja pianistit toivat eurooppalaisen pianistisen tradition Suomeen työskennellessään Helsingin musiikkiopistossa. Konsertin säveltäjänimet ovat Kullak, Jadassohn, Scharwenka, Melcer, Grünfeld ja Busoni. Ohjelmassa on niin ikään Helsingin musiikkiopiston ensimmäisen suomalaistaustaisen pianonsoiton pääopettajan, Karl Ekmanin teos.

Konsertin lopuksi kuullaan Palmgrenin Neljä kappaletta opus 1 sekä läheisen kollegan, Erkki Melartinin Variaatiot opus 2. Nämä kaksi teosta Palmgren itse esitti kevätnäytteessään musiikkiopistossa vuonna 1898. Konsertin yhteydessä esiin nousee myös Palmgrenin opiskelutoveri, mestaripianisti Elli Rängman, joka oli paitsi aikansa johtava suomalaispianisti, myös kokonaisen seuraavan pianistipolven kasvattaja.

Henrik Järvi, piano

Bach-Ekman, Kullak, Jadassohn, Scharwenka, Moniuszko-Melcer, Melcer, Grünfeld, Busoni, Melartin, Palmgren

Lisätietoja konsertista saatte tapahtuman nettisivuilta.

Yhteystiedot

Henrik Järvi, 040 7167801, henrik.jarvi@uniarts.fi


Väitös: Samuli Tiikkaja (HY, 30.11.2019)

FM Samuli Tiikkaja väittelee 30.11.2019 kello 10.15 Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa aiheesta "Paired Opposites - The Development of Einojuhani Rautavaara's Harmonic Practices". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Porthania, P II, Yliopistonkatu 3.

Vastaväittäjänä on professori Lauri Suurpää, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, ja kustoksena on professori Hanna Korsberg.

Väitöskirja julkaistaan sarjassa Acta Musicologica Fennica. Väitöskirjaa myy Suomen musiikkitieteellinen seura. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis-palvelussa osoitteessa https://helda.helsinki.fi/handle/10138/306820.


Väitös: FM Inka Rantakallio (TY, 30.11.2019)

FM Inka Rantakallio esittää väitöskirjansa "New Spirituality, Atheism, and Authenticity in Finnish Underground Rap" julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa lauantaina 30.11.2019 klo 12 (Turun yliopisto, Dentalia, Arje Scheinin -sali, Lemminkäisenkatu 2, Turku).

Vastaväittäjänä toimii professori Johannes Brusila (Åbo Akademi) ja kustoksena dosentti Kari Kallioniemi (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöskirja puolestaan on englanninkielinen ja vapaasti ladattavissa osoitteesta https://www.utupub.fi/handle/10024/148453?fbclid=IwAR3tXAJUynuravTOLCeVdviD3YZHsGK1vrNJWejWOwngU1hBS_k_s9R26Wc.


MuToVe-syyskoulun ohjelma 2019

Musiikintutkimuksen valtakunnallisen tohtorikoulutusverkoston syyskoulun ohjelma vuodelle 2019 on nyt julkaistu. Syyskoulu toteutetaan seminaarimuotoisena tapahtumana. Sen ideana on, että tohtorikoulutettavat pääsevät esittelemään toisilleen omia tutkimusaiheitaan ja tekstejään sekä opponoimaan toistensa töitä. Lisäksi heillä on mahdollisuus sopia tapahtuman yhteyteen ohjaustapaamisia eri yliopistojen professorien ja muiden ohjaajien kanssa. Tänä syksynä syyskouluun osallistuu 23 tohtorikoulutettavaa eri yliopistoista ympäri Suomea.

Syyskouluun on kutsuttu tällä kertaa myös kaksi vierailuluennoitsijaa. Professori Erkki Huovinen (Kungliga musikhögskolan i Sverige) luennoi aiheesta "Musiikillinen kokemus ja tutkimusmetodit". Jenni Mikkonen Taideyliopiston tutkimuspalveluista kertoo puolestaan julkaisemisesta, artikkeleista ja rinnakkaisjulkaisemisesta.

Tapahtuman järjestelyistä vastaa verkoston koordinaattori Nuppu Koivisto (nuppu.koivisto@uniarts.fi, puh. 0504779213).

 

MuToVe-syyskoulu Kallio-Kuninkalassa 2.–4.10.2019

Kallio-Kuninkalassa järjestetään 2.–4. lokakuuta 2019 Musiikintutkimuksen valtakunnallisen tohtorikoulutusverkoston syyskoulu. Tapahtumassa tohtorikoulutuksen opiskelijat esittelevät omia tutkimusprojektejaan. Mukana on myös kaksi keynote-luentoa: professori Erkki Huovinen (Kungliga musikhögksolan i Stockholm) luennoi keskiviikkona 2.10. musiikillisesta kokemuksesta ja tutkimusmetodeista. Torstaina 3.10. Jenni Mikkonen Taideyliopiston tutkimuspalveluista esitelmöi rinnakkaisjulkaisemisesta, julkaisemisesta ja tieteellisistä artikkeleista. Molemmat luennot pidetään suomeksi.

Syyskoulun luentoja on mahdollista tulla kuuntelemaan, vaikka ei itse esitelmöisi tapahtumassa. Kaikkien osallistumisesta kiinnostuneiden (ohjaajat ja professorit mukaan lukien) tulisi kuitenkin rekisteröityä mukaan tapahtumaan 12.9. mennessä. Rekisteröityminen syyskouluun tapahtuu Lyyti-järjestelmässä (https://www.lyyti.in/mutove-rek2019). Salasana lomakkeelle on 19syyskoulu. Rekisteröityminen on sitova, ja sitä tarvitaan keittiötä varten sekä muun organisoinnin tueksi.

Mahdollisiin lisäkysymyksiin vastaa verkoston koordinaattori Nuppu Koivisto (nuppu.koivisto@uniarts.fi, puh. 0504779213).

 

Verkoston koordinaattori vaihtuu

MuToVea vuodesta 2012 koordinoinut Kaarina Kilpiö jää tutkimusvapaalle kesällä 2019, ja hänen seuraajanaan aloittaa 1.6.2019 Nuppu Koivisto.

Nupun tavoittaa osoitteesta nuppu.koivisto@uniarts.fi.

 

Väitös / Dissertation: Jelena Gligorijevic (UTU), June 10, 2019

PhD Jelena Gligorijevic defends her dissertation in Musicology entitled Contemporary Music Festivals as Micronational Spaces: Articulations of National Identity in Serbia's Exit and Guca Trumpet Festivals in the Post-Milosevic Era.

Janus lecture hall, MINERVA, Kaivokatu 12, 20520, TURKU

10.6.2019 at 12.00–16.00

Opponent: Dr. Catherine Baker, University of Hull, Great Britain; Custos: Professor John Richardson, University of Turku.

 

Syyskoulu 2019 / Autumn School 2019, application deadline Apr 26

uhtikuun 26. päivään saakka voi hakea tohtorikoulutettavan paikkaa lokakuun valtakunnallisessa syyskoulussa (2.–4.10.2019 Järvenpään Kallio-Kuninkalassa). Vaihtoehtoina työn esittelyyn ovat esitelmä (25 min + 15 min kesk.) tai noin 20-sivuinen teksti sessiossa keskusteltavaksi (noin 40 minuutin mittaiset keskustelusessiot paperia kohti).

Eriytetyt teksti- ja esitelmäsessiot toimivat kuten edellisessä tapahtumassa. Verkosto myös tuo tutkijataito-osuuteen yhden tai useampia asiantuntijoita koskien musiikintutkimuksen epistemologisia kysymyksiä.

Hae tohtoriopiskelijan paikkaa MuToVe-syyskoulussa osoitteessa https://www.lyyti.in/syyskouluhakemus19. Salasana lomakkeelle pääsemiseksi on 19syyskoulu.

Hyväksytty hakemus oikeuttaa matkakorvauksiin (julkisten kulkuneuvojen taksojen mukaisesti) sekä verkoston maksamaan majoitukseen ja ruokailuun Kallio-Kuninkalassa.

*************
Apply now for a doctoral student's seat at the national doctoral network for music research. The options are: presenting a talk / lecture recital (25 mins + 15 mins discussion), and sending a research text of approximately 20 pages to be discussed at the session (40 mins discussion per paper).

Separate sessions for papers and presentations will be arranged as in 2018, and the network will also be bringing in visiting expert(s) on epistemological questions in music research.

Kindly follow the directions included in the online form https://www.lyyti.in/syyskouluhakemus19 The password is 19syyskoulu. Once signed in, choose the link "In English" right below the Uniarts logo. You will find the rest of the guidelines written in the form itself. The form will be open until April 26, 2019.

An accepted application entitles the doctoral student to travel expense remunerations (as per public transportation fares) as well as accommodation and meals provided by the network.

 

Syyskoulu / Autumn School 2018 application deadline Apr 30

Huhtikuun loppuun saakka voi hakea tohtorikoulutettavan paikkaa lokakuun valtakunnallisessa syyskoulussa (10.–12.10.2018 Järvenpään Kallio-Kuninkalassa). Vaihtoehtoina työn esittelyyn ovat esitelmä (20 min + 10 min kesk.) tai noin 20-sivuinen teksti sessiossa keskusteltavaksi.

Viime syksynä esitettyjen toiveiden mukaisesti ollaan syyskouluun eriyttämässä tekstisessiot ja esitelmäsessiot, sekä tuomassa tutkijataito-osuuteen asiantuntijoita tekijänoikeuksien ja tietosuoja-asioiden vaikutuksista tutkimustyöskentelyyn. Hieman riippuen aikataulumahdollisuuksista haemme mukaan myös audiovisuaalisten aineistojen käytön vierailupuheenvuoroa.


Hae tohtoriopiskelijan paikkaa MuToVe-syyskoulussa osoitteessa https://www.lyyti.in/syyskouluhakemus18.

Salasana lomakkeelle pääsemiseksi on 18syyskoulu

*************
Apply now for a doctoral student's seat at the national doctoral network for music research. The options are: presenting a talk / lecture recital (20 mins + 10 mins discussion), and sending a research text of approximately 20 pages to be discussed at the session.


As suggested by attendees of the 2017 Autumn School, we will be arranging separate sessions for papers and presentations, and also bringing in visiting experts on copyright issues and privacy/data protection. Depending on scheduling, a guest speaker on audio-visual research material in general is also possibly included.

Kindly follow the directions included in the online form https://www.lyyti.in/syyskouluhakemus18. The password is 18syyskoulu. Once signed in, choose the link "In English" right below the Uniarts logo. You will find the rest of the guidelines written in the form itself. The form will be open until April 30, 2018.

 

Salli Anttonen väittelee 25.11.2017

FM Salli Anttosen väitöskirja A Feel for the Real: Discourses of Authenticity in Popular Music Cultures through Three Case Studies tarkastetaan Itä-Suomen yliopistossa lauantaina 25.11.2017. Tilaisuus järjestetään Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella, Educa-rakennuksen salissa E100, klo 12:15 alkaen.

Vastaväittäjänä toimii Turku Institute of Advanced Studies -tutkijakollegiumin johtaja Martin Cloonan.

 

Kaj Ahlsved väittelee 24.11.2017

FM Kaj Ahlsved väittelee Åbo Akademissa 24.11.2017. Työn otsikko on Musik och sport: En analys av musikanvändning, ljudlandskap, identitet och dramaturgi i samband med lagsportevenemang.

Väitöstilaisuus pidetään Sibelius-museossa klo 12 alkaen. Vastaväittäjänä toimii dosentti Dan Lundberg, Statens musikverk i Stockholm.

 

Heidi Haapoja väittelee 13.1.2017

FM, MuM Heidi Haapoja väittelee 13.1.2017 kello 12.15 Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa aiheesta Ennen saatuja sanoja - Menneisyys, nykyisyys ja kalevalamittainen runolaulu nykykansanmusiikin kentällä. Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Helsingin yliopiston päärakennus, auditorio XII, Fabianinkatu 33.

Vastaväittäjänä on professori Tarja Rautiainen-Keskustalo, Tampereen yliopisto, ja kustoksena on professori Lotte Tarkka.

Väitöskirja julkaistaan sarjassa Suomen Etnomusikologisen Seuran julkaisuja 22.

Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.

Väittelijän yhteystieto:
heidi.haapoja@helsinki.fi

 

Mervi Luonila väittelee 26.11.2016

Mervi Luonilan väitöskirja Festivaalituotannon merkitysten verkosto ja johtaminen ‒ Tapaustutkimuksia suomalaisista taidefestivaaleista tarkastetaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa lauantaina 26.11. Työ on ensimmäinen Sibelius-Akatemiasta taidehallinnon alalta valmistunut väitöskirja.
 
Luonila on selvittänyt tutkimuksessaan sitä, millä tavoin projektimaisesti tuotetun taidefestivaalin ominaispiirteet, resursointi sekä tuotantoverkosto vaikuttavat festivaalin organisoitumiseen ja erityisesti sen johtamiseen. Hän tarkasteli festivaalijohtamista viiden porilaisen ja seinäjokelaisen festivaalin sekä näiden kumppanuuksien näkökulmasta. Tutkimuksen pääasiallisena aineistona olivat teemahaastattelut.

Väitöstilaisuus alkaa 26.11.2016 klo 12, Musiikkitalon Black Box -salissa.
Vastaväittäjänä toimii HT Kimmo Kainulainen ja tarkastustilaisuuden valvojana professori (va.), KTT Tanja Johansson.

 

Anna-Elena Pääkkölä väittelee 19.11.2016

FL, FM, KM Anna-Elena Pääkkölä esittää väitöskirjansa Sound Kinks: Sadomasochistic Erotica in Audiovisual Music Performances (Sound Kinks: Sadomasokistinen erotiikka audiovisuaalisissa musiikkiesityksissä) julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa lauantaina 19.11.2016 klo 12.00 (Turun yliopisto, Sirkkalan kasarmi, Janus-sali, Turku).

Vastaväittäjänä toimii professori Robynn Stilwell (Georgetown University, Yhdysvallat) ja kustoksena professori John Richardson (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen.

 

Heidi Korhonen-Björkman väittelee 9.4.2016

Heidi Korhonen-Björkmanin väitöstutkimus Musikerröster i Betsy Jolas musik – dialoger och spelerfarenheter i analys tarkastetaan 9.4.2016 klo 12 alkaen. Tilaisuuden paikka on Wegelius-sali, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, Töölönkatu 28.

Vastaväittäjänä tilaisuudessa on professori Sverker Jullander, Musikhögskolan i Piteå, Luleå tekniska universitet. Väitöstilaisuuden valvojana toimii toinen varadekaani, yliopistonlehtori Tuire Kuusi, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia.

 

Henna-Riikka Peltola väittelee 23.1.2016

FM Henna-Riikka Peltolan musiikkitieteen väitöskirjan Kind of blue: Emotions experienced in relation to nominally sad music tarkastustilaisuus. Vastaväittäjänä PhD, Senior Lecturer Renee Timmers (University of Sheffield) ja kustoksena professori Tuomas Eerola. Väitöstilaisuus on englanninkielinen.

Tilaisuus järjestetään Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäellä, Vanhassa juhlasalissa, S212, tammikuun 23. päivänä 2016 klo 12–15.

 

Heli Reimann väittelee 28.11.2015

Heli Reimannin musiikkitieteen alaan kuuluva väitöskirja Jazz in Soviet Estonia from 1944 to 1953: meanings, spaces and paradoxes tarkastetaan Helsingin yliopistolla marraskuun 28. päivänä 2015 klo 11 alkaen. Tilaisuuden kieli on englanti ja paikka yliopiston päärakennus (Fabianinkatu 33), sali XV.

Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii profesori, jazztutkija Tony Whyton (Birmingham City 
University, UK) ja kustoksena professori Pirkko Moisala. Tiedekunnan edustaja on professori Riho Grünthal.

 

Minimalism Unbounded! Turku&Helsinki, Sept 24-27

The Fifth International Conference on Minimalist Music

September 24–27, 2015
​​

Organised by the University of Turku and the Sibelius Academy, University of the Arts, Helsinki

At Minimalism Unbounded! we will encourage new debates about the sounds and cultural meanings of minimalist music.

Usually associated with the North American style propagated since the 1960s by composers like Steve Reich, Philip Glass, Terry Riley and La Monte Young, the influence of minimalism on musical life and cross-arts practices extends beyond these now canonical figures and arguably also predates them. This conference will continue to direct focused attention towards the core repertory, but will also encourage work which challenges our assumptions about the boundaries of the style and its significance.

Minimalism Unbounded! will focus above all on the relevance of the minimalist style in the 21st century. The influence of minimalism is especially evident in music performed in multimodal and cross-artistic settings, including film, musical theatre, sound, installation and performance art. It has disseminated and transformed beyond its reductive origins in the musical avant-garde and is today heard in diverse settings, some of them recognisably postminimalist, informed by environmental concerns, inspired by spiritual or mystical ideas, and permeating popular styles and forms including film scores, ambient and drone music, glitch and IDM.

 

Janne Poikolainen väittelee 7.8.2015

Janne Poikolaisen talous- ja sosiaalihistorian alaan kuuluva väitöskirja Musiikkifanius ja modernisoituva nuoruus ‒ populaarimusiikin ihailijakulttuurin rakentuminen Suomessa 1950-luvulta 1970-luvun alkuun tarkastetaan Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa, Metsätalolla, Unioninkatu 40, perjantaina 7.8.2015 kello 12. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii dosentti Kari Kallioniemi ja kustoksena professori Matti Peltonen.

 

Mikko Mattlar väittelee 10.6.2015

Mikko Mattlarin väitöskirja "Ei mitä hyvänsä rilutusta" – Populaarimusiikin tie legitiimiksi kulttuuriksi Helsingin Sanomissa 1950–1982 tarkastetaan Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäellä sijaitsevassa Historica-rakennuksen salissa H320 ke 10.6. klo 12. Vastaväittäjänä toimii professori Vesa Kurkela (Sibelius-Akatemia) ja kustoksena dosentti Turo Uskali (Jyväskylän yliopisto).

 

Laura Henriksson väittelee 15.5.2015

FM Laura Henriksson väittelee 15.5.2015 klo 12 aiheesta Laulettu huumori ja kritiikki
J. Alfred Tannerin, Matti Jurvan, Reino Helismaan, Juha Vainion ja Veikko Lavin kuplettiäänitteillä
.

Laura Henrikssonin väitöskirjassa käsitellään viiden suomalaisen kuplettilaulajan laulunaiheita ja laulutyyliä. Väitöskirja koostuu johdanto-osuudesta ja neljästä tutkimusartikkelista. Työn johdannossa käydään läpi suomalaisen kupletin historiaa, kehitellään kupletin tutkimukseen soveltuva tutkimusmenetelmä sekä havainnollistetaan, kuinka kuplettilevytystä voidaan analysoida kuulonvaraisesti. Väitöskirjassa tutkitaan sekä laulujen sanoitusten kulttuurisia näkökulmia että musiikkiesitysten tekemiseen liittyviä käytäntöjä. Tutkimusartikkeleissa tarkastellaan herravihan teemaa, kupleteissa esiintyvää itseironiaa ja miehisyyttä, kupletin naisrooleja sekä sitoutumattomuuden ja maskuliinisuuden ilmenemistä kupleteissa. Kussakin artikkelissa aineistoa tarkastellaan myös suhteessa aihepiiriin liittyvään tieteelliseen kirjallisuuteen.

Tutkittavien kuplettilaulajien tuotanto hahmottuu varsin yhtenäiseksi perinteeksi, jossa toistuvat säännönmukaisesti tietyt teemat, kuten yhteiskunnallisesti korkeassa asemassa oleviin henkilöihin kohdistuva kritiikki sekä sukupuoliin liittyvä huumori. Kuplettien mieshahmot ovat usein sekä humoristisia että ironisia. Kuplettiteksteissä esiintyvät asetelmat ovat monesti stereotyyppisiä, mutta laulajat tuovat niihin esityksissään tuoreita näkökulmia. Kuplettilaulun keskeisimpiä ominaisuuksia ovat rytminen elävyys ja laulun tekstisisältöä korostava esitystapa.

Väitöstilaisuus järjestetään Helsingin yliopiston päärakennuksen vanhalla puolella, Auditorium XII, 3. kerros. Sisäänkäynnin osoite on Unioninkatu 34. Vastaväittäjänä toimii dosentti FT Pekka Gronow. Kustoksena on professori, FT Eero Tarasti. 

Väitöskirja julkaistaan Suomen Musiikkitieteellisen Seuran julkaisusarjassa Acta Musicologica Fennica. Väitöskirja on myynnissä ennen väitöstilaisuuden alkua Auditorium XII:n edessä hintaan 25 euroa. Kirjaa myyvät TiedekirjaAkateeminen KirjakauppaOstinato ja Suomen Musiikkitieteellinen Seura.


Lisätietoja:
Laura  Henriksson
laura.henriksson(at)helsinki.fi

 

Svetlana Toivakka väittelee 28.3.2015

Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan suostumuksella esitetään tarkastettavaksi lauantaina 28.3.2015 klo 12 yliopiston päärakennuksen pienessä juhlasalissa FM Svetlana Toivakan väitöskirja Alma Fohström: kansainvälinen primadonna.

Vastaväittäjänä on professori Matti Huttunen Sibelius-Akatemiasta ja kustoksena professori Eero Tarasti. Tiedekunnan edustajana on professori Laura Kolbe.

Väitöskirja ilmestyy Suomen musiikkitieteellisen seuran sarjassa Acta Musicologica Fennica 31.
Se on myynnissä ennen väitöstilaisuuden alkua juhlasalin ulkopuolella hintaan 25 euroa. Väitöskirja ja sen tiivistelmä
ovat luettavissa E-thesis-tietokannassa kymmenen vuorokautta ennen väitöstä.

Tiivistelmä:
Suomalainen koloratuurisopraano Alma Fohström (1856–1936) oli yksi 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun tunnetuimpia oopperalaulajattaria, varsinainen primadonna. Primadonnalla tarkoitetaan Alma Fohströmin kohdalla hänen toimintaansa solistina oopperaseurueissa – sekä juhlitun laulajattaren erikoisasemaa omana aikanaan. Työ keskittyy erityisesti Alma Fohströmin ammatilliseen profiiliin; se jäsentyy kolmeen osa-alueeseen: laulajattaren varsinaisiin taitoihin, tukiverkostoon sekä yhteiskunnalliseen statukseen. Analyysiluvuissa häntä verrataan muihin hänen aikakautensa kuuluisiin kansainvälisiin primadonniin, kuten Adelina Pattiin, Marchella Sembrichiin ja Félia Litvinneen sekä kotimaassa Emmy Achtéhen. Tämä työ pyrkii olemaan kontribuutio esittävän säveltaiteen historian tutkimukseen ja erityisesti primadonna-traditioon. Väitöskirjassa rekonstruoidaan Alma Fohströmin elämäntyötä tarkastelemalla sen mikro- ja makrotasojen vuorovaikutussuhteita erilaisista perspektiiveistä. Näitä perspektiivejä kutsutaan mikrohistorialliseksi katseeksi, joka kohdistuu Helsingin yliopiston juhlasaliin, oopperatalojen katsomoihin ja kulissien taa.

 

Elina Seye väittelee 20.12.2014

FM Elina Seyen väitöskirja Performing a Tradition in Music and Dance – Embodiment and Interaction in Sabar Dance Events tarkastetaan lauantaina 20.12.2014 Tampereen yliopistossa. Vastaväittäjänä toimii professori Georgiana Wierre-Gore ja kustoksena dosentti Petri Hoppu. Tilaisuus alkaa klo 12 Tampereen yliopiston Väinö Linna -salissa (Linna-rakennus, Kalevantie 5).

Seyen väitöstutkimuksen tiedote löytyy täältä.

 

Kimi Kärki väittelee 13.12.2014

Lauantaina 13. joulukuuta 2014 kello 12 esitetään Turun yliopistossa julkisesti tarkastettavaksi filosofian lisensiaatti Kimi Kärjen väitöskirja Rakennettu areenatähteys. Rock-konsertti globalisoituvana mediaspektaakkelina 1965–2013.

Virallisena vastaväittäjänä toimii professori Helmi Järviluoma-Mäkelä Itä-Suomen yliopistosta ja kustoksena professori Hannu Salmi Turun yliopistosta.

Väitöstilaisuuden paikka: Turun yliopisto, Tauno Nurmela -sali (Päärakennus T1).

Areenarock peilaa globalisoituvan viihdekulttuurimme muutoksia

Tutkija ja muusikko Kimi Kärki pureutuu Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassaan areenarockin historiaan viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana ja kuvaa samalla laajempaa viihdekulttuurin muutosta. Pink Floydin, The Rolling Stonesin, U2:n ja Peter Gabrielin areenakonserttikiertueiden ja niiden lavasuunnittelijoiden Mark Fisherin ja Robert Lepagen kautta avautuu uudenlainen näkökulma suuruudenhullun viihteen kulttuurihistoriaan.

Audiovisuaalisessa viihdekulttuurissa on tapahtunut viimeisen viiden vuosikymmenen aikana valtava muutos. Uudenlainen teknologia on mahdollistanut maailmanlaajuisen nopean tiedonsiirron ja viihdekulttuurin, jossa mediasisällöt ovat tavoitettavissa muutamalla näppäimen painalluksella. Aistikokemuksia voidaan vahvistaa digitaalisilla apuvälineillä.

– Osana muutosta myös areenakonserttien esittämiskäytännöt ovat kokeneet kulttuurihistoriallisesti merkittävän murroksen. Lavasuunnitteluun erikoistunut arkkitehti Mark Fisher ja teatteriohjaaja Robert Lepage ovat tahoillaan tehneet uraauurtavaa työtä uudenlaisten mielikuvitusmaailmojen luomiseksi konserttiareenoille, Turun yliopistossa väittelevä Kimi Kärki kertoo.

Areenakonsertit ovat tähteysilmiön äärimmäisiä huipentumia

Tarkastelemalla areenarockin kulttuurihistoriaa tutkimuksessa otetaan kantaa niihin kaupallisiin, teknologisiin ja poliittisiin muutoksiin, jotka ovat viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana mahdollistaneet tähteyden globaalia leviämistä.

Kärjen mukaan tämän muutoksen seurauksena lähes kenestä tahansa voi tulla tähti ja lähes mistä tahansa kulttuuri-ilmiöstä voi tulla populaaria. Mutta miksi vain harvat tähdet ja yhtyeet esiintyvät täysille areenoille?

– Areenakonsertit ovat tähteysilmiön keskeisiä huipentumia, globaalin viihdekulttuurin äärimmäisiä muotoja. Nykyiset areenoilla tapahtuvat mediaspektaakkelit ovat monimutkaista audiovisuaalista musiikkiteatteria, jossa kaikkien esityksen elementtien tulee olla mahdollisimman suuria ja taitavasti rytmitettyjä, Kärki sanoo.

Areenarock-konserttien analyysissa tulee erityishuomio kohdistaa eri aistikokemusten suhteisiin sekä kysymykseen siitä, miten suuri osa konsertista on itse asiassa ennalta rakennettua ja nauhoitettua.

– Lavasuunnittelu yhdistää esiintyjän teatraaliset eleet ja esiintymisen laajempaan ennalta mietittyyn temaattiseen ja teknologiseen kokonaisuuteen, Kärki huomauttaa.

Tärkeää useamman sukupolven suosiota saaneille tähdille on pelaaminen nostalgialla ja historialla. Täten esimerkiksi Pink Floyd esiintyi "aaveille" Pompeijissa 1971 ja The Rolling Stones "palasi pikkulavoille" areenan keskelle vievää metallisiltaa pitkin Bridges To Babylon -kiertueella (1997–1998).

Konserttikiertueet siirtyneet musiikkiteollisuuden keskiöön

Kun vielä 1980-luvulle asti konserttikiertueiden avulla markkinoitiin levyjä, on tilanne muuttunut digitaalisen musiikinjakelun myötä päälaelleen: uudet levyt ovat syy lähteä tuottoisille kiertueille.

Kärki analysoi toisaalta aikansa kunnianhimoisimpien areenakiertueiden, kuten muun muassa Pink Floydin The Wall (1980–1981) ja U2:n Popmart (1997–1998) luomisprosessia ja toteutusta, mutta paneutuu myös intiimimpään teatraaliseen ilmaisuun esimerkiksi Peter Gabrielin Secret World (1992–1994) ja Growing Up (2002–2003) -kiertueilla. Tämä kertoo siitä muutoksesta, joka alkoi 1960-luvun loppupuolen teknologisista aistiharhakokeiluista ja on tähän mennessä huipentunut Helsingissäkin kesällä 2010 nähtyyn U2-yhtyeen 360-kiertueeseen. Silloin Olympiastadionin keskelle rakennettiin ympyränmuotoisen lavan yllä valoa ja kuvia säteillyt valtava "avaruushämähäkki".

***

FL Kimi Kärki on syntynyt 1976 ja kirjoittanut ylioppilaaksi 1996 Lohjan lukiosta. Filosofian lisensiaatiksi Kärki valmistui 2008 Turun yliopistosta, jossa hän parhaillaan toimii koordinaattorina. Väitös kuuluu kulttuurihistorian alaan.

Kärki on Turun yliopiston lisäksi työskennellyt vierailevana tutkijana Liverpoolin yliopiston arvostetussa Institute of Popular Musicissa. Hän koordinoi nykyisin International Institute for Popular Culture -tutkimuskeskusta, Suomen Akatemian ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Populaarikulttuurin tutkimuksen tohtoriohjelmaa (PPCS) sekä kansainvälistä kulttuuriperinnön ja digitaalisen median suhdetta tarkastelevaa EurHeri-maisteriohjelmaa. Kärjellä on omakohtaista kokemustietoa niin musiikkiteollisuudesta kuin lavaesiintymisestä. Hän on kiertänyt ympäri Eurooppaa ja myös Yhdysvalloissa muusikkona ja lauluntekijänä yhtyeissä Reverend Bizarre (Spinefarm/Universal Records, Suomi), Lord Vicar (The Church Within Records, Saksa), Orne (Black Widow Records, Italia), E-Musikgruppe Lux Ohr (Svart Records, Suomi) ja Uhrijuhla (Svart Records, yhdessä mm. Kauko Röyhkän kanssa). Häneltä on myös julkaistu akustinen soololevy The Bone of My Bones (Svart Records).

Väittelijän yhteystiedot: 050 5344697, kierka(at)utu.fi

Väittelijän kotisivut: http://users.utu.fi/kierka

Väitöskirjan myynti: Turun yliopiston verkkokauppa UTUshop, https://utushop.utu.fi/c/2-annales-universitatis-turkuensis/

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä: https://www.doria.fi/handle/10024/102083

 

Teemu Kiteen tohtorintutkinto tarkastetaan 16. tammikuuta 2014

Teemu Kide on toiminut MuToa edeltäneessä Musiikin ja näyttämötaiteen tutkijakoulussa (2007–11).

Nyt hänen Sibelius-Akatemian DocMus-tohtorikoulun kehittäjäkoulutuksessa valmistunut työnsä on valmis ja tarkastetaan Sibelius-Akatemiassa Musiikkitalon Sonore-salissa 16.1.2014 klo 12.

Työn tarkastaa KT prof. Heidi Ahonen (Wilfrid Laurier University, Canada) ja kustoksena toimii FT prof. Kari Kurkela. Tilaisuuteen on vapaa pääsy: tervetuloa!

Lisätietoa Kiteen työstä tässä tiedotteessa.

 

Kati Kallio väittelee 14. joulukuuta

Kati Kallion väitöskirja Laulamisen tapoja. Esitysareena, rekisteri ja paikallinen laji länsi-inkeriläisessä kalevalamittaisessa runossa tarkastetaan lauantaina 14.12.2013 klo 10 Helsingin yliopistossa (Yliopistomuseo Arppeanum, Snellmaninkatu 3). Vastaväittäjänä toimii dosentti, FT Jarkko Niemi Tampereen yliopistosta ja kustoksena professori Lotte Tarkka.

Lisätietoa väitöskirjasta täältä.

 

Tanja Tiekso väittelee 16. marraskuuta

FM Tanja Tiekson työ Todellista musiikkia: kokeellisuuden idea musiikin avantgardemanifesteissa tarkastetaan Helsingin yliopiston päärakennuksen, Auditorio XII:ssa marraskuun 16. päivänä 2013 klo 10 alkaen.

Vastaväittäjänä on FT Antti Salminen Tampereen yliopistosta. Kustoksena toimii professori Eero Tarasti ja tiedekunnan edustajana Hannu Riikonen.

Lisätietoa väitöskirjasta täältä.

 

Andries Odendaal väittelee 4.marraskuuta 2013

Tohtoriohjelman piirissä työskennellyt Sibelius-Akatemian tohtorikoulutettava Andries Odendaal puolustaa musiikkikasvatuksen alaan kuuluvaa tohtorinväitöskirjaansa tarkastustilaisuudessa Helsingissä, Musiikkitalon Black Box -salissa 4.11.2013 klo 12.

Vastaväittäjänä toimii professori Jane Ginsborg Northern Royal College of Musicista, Manchesterista. Tilaisuuden valvoja on musiikkikasvatuksen professori Lauri Väkevä.

Lisätietoa Odendaalin väitöskirjasta täällä.

 

Queer Sounds and Spaces -symposium Turussa 17.–18. lokakuuta

Sukupuolentutkimuksen kysymyksiin keskittyvä tohtoriohjelman fraktio käynnistää toimintansa komeasti Turun yliopistolla lokakuussa 2013 järjestettävän tapahtuman yhteydessä. Lisätietoa symposiumista Seminaarit-välilehdeltä.

 

Elina Niiranen väittelee 7. syyskuuta 2013

Tohtoriohjelman piirissä työskennelleen FM Elina Niirasen tohtorinväitöskirjan julkinen tarkastustilaisuus järjestetään Tampereen yliopiston yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikössä, Pinni-rakennuksessa luentosalissa B 1097 Kello 12.00.

Väitöskirjan otsikko on Maria Feodorovan laulupolut - Vienankarjalaisen kansanlaulajan repertuaari musiikkisukupolven rakentajana. Työn tiivistelmä löytyy täältä.

 

Meri Kytö väittelee 16. elokuuta 2013

Tohtoriohjelmassa työskennelleen FM Meri Kydön tohtorinväitöskirjan Kotiin kuuluvaa. Yksityisen ja yhteisen kaupunkiäänitilan risteymiä julkinen tarkastustilaisuus järjestetään 16. elokuuta 2013 Itä-Suomen yliopistossa.

 

Saijaleena Rantanen uudessa hankkeessa (14.5.2013)

Tohtoriohjelman tammikuussa 2013 väitellyt jäsen Saijaleena Rantanen tekee nyt jatkotutkimusta seuraavassa projektissa. Neljän tutkijan voimin toteutettava "Suomalainen" musiikinhistoria uudelleentulkittuna on vastikään avannut verkkosivunsa.

 

Väitös: Laura Wahlfors 9.3.2013

Laura Wahlforsin väitöstutkimus 

Muusikon kumousliikkeet. Intiimin etiikkaa musiikin käytännöissä

tarkastetaan lauantaina 9.3.2013 klo 12 Helsingissä, Musiikkitalon Sonore-salissa.

Kustoksena toimii professori Anne Sivuoja. Vastaväittäjä on professori John Richardson Turun yliopistosta. 

Väitöskirjan tiivistelmä ja julkaisutiedot ovat luettavissa täältä.

 

Väitös: Saijaleena Rantanen 26.1.2013

Saijaleena Rantasen väitöstutkimus

Laulun mahti ja sivistynyt kansalainen. Musiikki ja kansanvalistus Etelä-Pohjanmaalla 1860-luvulta suurlakkoon.

tarkastetaan lauantaina, 26.1.2013 klo 12

Helsingissä, Musiikkitalon Black Box -salissa.

Kustoksena toimii professori Vesa Kurkela. Vastaväittäjät ovat professori Pekka Suutari (Itä-Suomen yliopisto) ja dosentti Marko Tikka (Tampereen yliopisto).

Työn tiivistelmän voi lukea täältä.

 

Musiikintutkijoiden 17. valtakunnallinen symposium, 13.-15.3.2013

Suomen musiikintutkijoiden 17. symposiumin teemana on Äänen ja tilan kulttuurinen muisti. Symposiumin kansainvälisiksi kutsuvieraiksi ovat lupautuneet alansa arvostetut asiantuntijat:

Prof. Claudia Gorbman (University of Washington Tacoma, USA)

Prof. Sara Cohen (University of Liverpool, UK)

Prof. Morten Michelsen (Københavns Universitet, DK)

Esitelmäkutsu

Järjestäjät ottavat vastaan ehdotuksia 20 minuutin esitelmiksi, 3-4 esitelmän paneelisessioiksi sekä yksittäisen tutkijan tai tutkimusryhmän projekteja esitteleviksi postereiksi. Esitelmäehdotukset voivat liittyä symposiumin teemaan suoraan tai välillisesti. Myös teeman ulkopuolisia esitelmäehdotuksia otetaan vastaan.

Ehdotukset esitelmiksi, sessioiksi ja postereiksi tulee ladata 15.12.2012 mennessä verkkosivun kautta. Ehdotuksiin tulee sisällyttää

- esitelmöitsijän tai työryhmän jäsenten henkilötiedot
- esitelmän, session tai projektin (posteri) otsikko
- 200 sanan mittainen tiivistelmä 

Symposiumin kielet ovat suomi, ruotsi ja englanti.

Hyväksymisestä ilmoitetaan 31.1.2013 mennessä.

Symposiumin järjestäjänä on Åbo Akademin musiikkitieteen oppiaine yhdessä Turun yliopiston musiikkitieteen ja kulttuurihistorian oppiaineiden sekä Suomen musiikkitieteellisen seuran kanssa.

Tärkeät päivämäärät:

Esitelmäehdotukset 15.12.2012 mennessä
Hyväksymisilmoitus 31.1.2013 mennessä
Esitelmätiivistelmän lähettäminen symposiumin abstraktikirjaan 1.3.2012 mennessä. 

Tervetuloa Turkuun maaliskuussa 2013!

Lisätietoa symposiumin omilta sivuilta.

 

Sound – Expression – Research seminar 4.-5.12.2012

4.-5. joulukuuta Mediakeskus Lumeessa, Helsingissä.

Seminaarin järjestävät kolme tohtoriohjelmaa yhteisesti: Elomedia, MuTo ja Populaarikulttuurin tohtoriohjelma.

Lisätietoja seminaarista täältä.

 

MuTon pop-fraktio + Suomen Etnomusikologisen Seuran perinteinen marrasseminaari 26.11.2012

Aika: maanantai 26.11. klo 13-19
Paikka: Musiikkitalo, huone S-3101, Mannerheimintie 13a, 00100 Helsinki

Ohjelma
13:00 Prof. John Richardson (Turun yliopisto, Musiikkitiede): "Mixing Methodologies and Reading Cultures: musings on the relevance of the humanities in a posthuman era".

n. klo 15.00
SES siirtyy tauolle, popfraktio jatkaa kokoontumista, käsittelyssä tohtorikoulutettava Heli Reimannin työ Music from below and ideologies from above: the discourse of Estonian jazz during sovietization (1945-1953).

Reimann käyttää alustuspuheenvuoron. Teksti käsittelyn pohjaksi on viikkoa ennen kokoontumista jaossa tohtoriohjelman Moodle-alueella pop-fraktion jäseniksi ilmoittautuneilla, sekä saatavissa pyytämällä sähköpostin liitteenä koordinaattori Kaarina Kilpiöltä, kaarina.kilpio(at)siba.fi.

klo 16:30 SES jatkaa vielä syyskokouksellaan, johon seuran jäsenet ovat saaneet kutsun ja esityslistan.

Tervetuloa!