Taideyliopiston historiafoorumi

Taideyliopiston historiafoorumi

Taideyliopiston strategiassa (2017–2020) Taideyliopiston historiafoorumi muodostaa yhden tutkimuksen profilointialueista. Foorumi edistää erityisesti musiikin, mutta myös muiden taiteiden historian tutkimustoimintaa. Samalla se tukee alan tutkijoiden kotimaista ja kansainvälistä verkostoitumista ja kiinnittymistä historiatieteiden kenttään.

Historiafoorumin keskeinen tehtävä on syventää historiantutkimuksen metodologista osaamista ja tietoisuutta historia-aiheiden tutkimusmenetelmistä ja uusista tavoista hyödyntää lähteitä. Foorumi toimii myös kannustavana yhteisönä tutkimushankkeiden valmistelussa. Taideyliopiston historiafoorumissa työskentelee  sen rahoittamia tutkijoita. Lisäksi foorumiin on verkostoitunut yliopiston tutkimus- ja taiteellista henkilökuntaa ja ulkoisesti rahoitettuja projektitutkijoita.

Historiafoorumi toteuttaa tehtäväänsä:

  • kokoontumalla n. kerran kuussa torstaifoorumiin, jonka puhujaksi kutsutaan historiantutkimuksen kotimaisia ja ulkomaisia asiantuntijoita. Foorumin yhteydessä toimii seminaari, johon voivat osallistua alan tohtoriopiskelijat ja tohtorit
  • järjestämällä yhdessä DocMus-tohtorikoulun kanssa Taideyliopiston Oopperaluentosarjan ja -seminaarin
  • järjestämällä alan tutkimustaitojen koulutustilaisuuksia (mm. tietokannat, vanhat käsialat)
  • koordinoimalla historiantutkimuksen opetusta
  • tiedottamalla sähköpostilistallaan alan konferensseista, luennoista, apurahoista, väitöstilaisuuksista ja julkaisuista. 

Tutkimuskeskukselle ominaista on verkostomaisuus, kollegiaalisuus sekä ketteryys: historiafoorumi hankkii foorumilaisten tarpeisiin sopivia resursseja, vierailijoita ja koulutusta.

Tutkimuskeskuksen toimintaa johtaa professori Anne Kauppala. Foorumin vastuuryhmän jäsenet ovat:

Anne Kauppala, puheenjohtaja

Kaarina Kilpiö

Vesa Kurkela

Markus Mantere, varapuheenjohtaja

Saijaleena Rantanen

Johanna Rauhaniemi, koordinaattori

 

Takaisin

SibAn entinen rehtori: ”Tämä on se laitos, jossa musiikkia voi oppia”



Kuva: Tuomas Haapanen haastateltavana kotonaan / Riku Hämäläinen

Historiafoorumin ja Sibelius-Akatemian muistihankkeen ensimmäinen haastateleva oli SibA:n entinen rehtori, professori Tuomas Haapanen. 94-vuotiaan Haapasen muistoja omasta elämästään ja ajastaan SibAssa voi lukea Riku Hämäläisen blogista. 

Muistihankkeen vanhojen valokuvien tunnistusosioihin 7, 8 ja 9 on nyt mahdollista tallentaa vastauksia. Myös aikaisemmat kyselyt 1-6 ovat vielä avoimia. Osioissa tunnistettavat kuvat ovat Sibelius-Akatemian arkiston valokuvia. Kuvien tunnistusvaihe käynnistyi helmikuussa 2019 ja jatkuu kesäkuun loppuun saakka.