Torstaifoorumi

Mikä Torstaifoorumi?

Historiafoorumin kuukausittaiset tapaamiset kantavat nimitystä Torstaifoorumi, kokoontumispäivä torstain mukaan. Tilaisuuksien tarkoituksena on parantaa taiteen historiaa tutkivien osaamista ja tietämystä historiantutkimuksesta.

Vuodesta 2013 jatkuneiden tapaamisten puitteissa olemme kuulleet ja konsultoineet talon ulkopuolisten historiaoppiaineiden ja eri lähestymistapojen edustajia. Pyrkimyksemme on kehittää metodista historiantutkimuksen osaamistamme sekä tajuamme historia-aiheiden käsittelytavoista.

Kokoontumiset pidetään iltapäivisin klo 13 eteenpäin. Kokoonnumme Helsingin Töölönkatu 28:ssa, Sibelius-Akatemian kokoushuoneessa T-327. Tilaisuudet ovat noudattaneet pääsääntöisesti muotoa 1,5 tuntia esitelmää keskusteluineen + 1,5 tuntia keskustelua päivän teemaan liittyvästä tutkimustekstistä (ns. ”jatkoaika”). 

Vierailijoiden otsikot ja lähestymistavat ovat heidän päätettävissään. Kokoontumisissa ei oleteta keskityttävän nimenomaisesti taiteiden historiaan – yleensä vierailevat asiantuntijat ovat keskittyneet valottamaan oman erikoisalansa lähestymistapaa historian tutkimiseen.