Nimetön Sites - sisältöblokki kuvalla
Untitled Sites - sisältöblokki kuvalla

Musiikintutkimuksen valtakunnallinen tohtorikoulutusverkosto

 

Musiikintutkimuksen valtakunnallinen tohtorikoulutusverkosto on kahdeksan yliopiston yhteistyöväylä. Verkostoon kuuluvat Taideyliopiston Historiafoorumi ja Sibelius-Akatemia, Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto sekä Åbo Akademi.

Verkosto jatkaa vuoden 2015 lopussa päättyneen Musiikintutkimuksen tohtoriohjelman työtä. Toiminnassa säilyy keskeinen toiminta-ajatus edeltäneen ohjelman toimintakaudelta 2012–2015: tarkoituksena on yhdistää voimat musiikin ja sitä ympäröivän kulttuurisen todellisuuden monitieteisen tutkimuksen edistämiseksi.

Verkostoon kuuluvat tohtoriopiskelijat ovat jatko-opiskelijoita jossain verkoston partneriyliopistossa; omia tohtorikoulutuspaikkoja ei verkostolla ole tarjolla.

null Fredrik Erlandssonin (ÅA) väitöstilaisuus 9.12.2022



FM Fredrik Erlandssonin (ÅA) musiikkitieteen alan väitöskirja ”What Is the Basic Rule of Outside”? The Construction of a Jazz Improvisation Concept in On-line Environments tarkastetaan perjantaina 9. joulukuuta 2022 klo 13 osoitteessa auditorio Armfelt, Arken, Tehtaankatu 2, Turku. Vastaväittäjinä toimivat professori Markus Mantere Taideyliopiston Sibelius-Akatemia ja professori Heikki Uimonen, Itä-Suomen yliopisto ja kustoksena professori Johannes Brusila, Åbo Akademi.

Väitöskirja on luettavissa Åbo Akademin julkaisuarkistossa Doriassa. Lisätietoja löytyy väitöstiedotteesta