Tutkimuksessa tarkastelen pianonsoittoa diskursiivis-materiaalisena ilmiönä, joka muokkaa soittajan ruumista vuosien ajan. Länsimaiseen taidemusiikkiin pohjautuva institutionaalistunut pianonsoitonopetus muokkaa erilaisia, erilaisilla kyvyillä ja potentiaaleilla varustettuja kehoja pianonsoittotarkoitukseen. Soittotilanteisiin liittyy monenlaisia diskursiivis-materiaalisia käytäntöjä, jotka muokkaavat soittajan ruumiillisuutta nimenomaan soittajaruumiillisuudeksi.

Tutkimuskysymyksiäni ovat: mitä on pianistinen ruumiillisuus ja kuinka se kehittyy? Mitkä ovat ne olosuhteet ja mahdolliset rajoitukset, jotka rakentavat soittajaruumiillisuutta? Missä ja miten diskursiivinen muuttuu materiaaliseksi (tai materiaalinen diskursiiviseksi); miten ne leikkaavat toisiaan? Lähestyn soittamisen ruumiillisuutta feministisestä tutkimuksesta ja esittävän säveltaiteen muusikkoustutkimuksesta käsin. Ruumiillisuus, ero ja sukupuoli ovat väitöskirjatyötä jäsentäviä käsitteitä siten, että kaksi jälkimmäistä sisältyvät ensimmäiseen. Käytän myös etnografista metodologiaa, sillä diskursiivis-materiaalisuuden yhteydessä on melkeinpä välttämätöntä käyttää myös fenomenologisempaa tutkimusotetta.