Talvikoulu ja nippupäivät

Kuva: Ylioppilaselämää, keskustelutilaisuus (Pietinen / Museovirasto 1931)

MuToVe-talvikoulu

Musiikintutkimuksen tohtorikoulutusverkosto järjestää joka talvi Järvenpään Kallio-Kuninkalassa kolmipäiväisen syyskoulun, joka on suunnattu kaikille suomalaisiin yliopistoihin affilioituneille musiikintutkimuksen alan tohtorikoulutettaville. Hakuaika on vuosittain syksyllä. Päätökset osallistujista tekee Musiikintutkimuksen tohtorikoulutusverkoston johtoryhmä.

Talvikoulu toteutetaan vapaamuotoisena seminaarityyppisenä tapahtumana, jossa tohtorikoulutettavat esittelevät jotakin väitösprojektinsa alalukua tai muuta lyhyttä tekstiä (max. 20 s.) ja saavat siitä vertaispalautetta. Talvikouluun osallistuu myös alan tutkijoita, yliopisto-opettajia ja professoreita Suomen eri yliopistoissa, ja tohtorikoulutettavilla on mahdollisuus sopia heidän kanssaan kahdenkeskisiä ohjaustapaamisia syyskoulun puitteissa.  Talvikoulun ohjelmaan kuuluu myös vierailuluentoja musiikintutkimuksen alan asiantuntijoilta. MuTo-verkosto korvaa talvikouluun hyväksytyille esitelmöitsijöille matka- ja majoituskulut.

Seuraava musiikintutkimuksen valtakunnallisen tohtorikoulutusverkoston talvikoulu järjestetään 14.-16.3.2022. Talvikoulu pyritään mahdollisuuksien mukaan järjestämään paikan päällä Kallio-Kuninkalassa, ja sen hakulomake avautuu marraskuussa 2021.

Talvikouluun liittyviin kysymyksiin vastaa verkoston koordinaattori Marianne Mieskolainen (marianne.mieskolainen@uniarts.fi). 

 

Nippupäivät

Musiikintutkimuksen valtakunnallinen tohtorikoulutusverkosto järjestää yhteistyössä yliopistojen kanssa jäsenilleen niin sanottuja nippupäiviä. Nippupäivä on tarkoitettu palautetilaisuudeksi väitöstutkijalle, joka on aikeissa jättää käsikirjoituksensa esitarkastukseen ja toivoo tekstistä kommentteja ennen sen lähettämistä arvioitsijoille.

Tapahtumaan pyydetään erillinen opponentti, joka perehtyy käsikirjoitukseen etukäteen ja esittää nippupäivässä siitä kysymyksiä. Yleensä mukana on myös muita verkostolaisia nippupäivää seuraamassa ja yleisökysymyksiä esittämässä. Tilaisuuden avoimuus ja muodollisuuden aste ovat kuitenkin sovittavissa joustavasti ao. väitöstutkijan toivomusten mukaan.

Nippupäiviä järjestetään tyypillisesti verkoston vuosittaisen talvikoulun liepeillä tai yhteydessä, mutta myös muina ajankohtina sopimuksen mukaan. Jos olet kiinnostunut nippupäivämahdollisuudesta, otathan yhteyttä omaan ohjaajaasi sekä verkoston koordinaattoriin (marianne.mieskolainen@uniarts.fi) hyvissä ajoin ennen suunniteltua nippupäiväajankohtaa. Nippupäivien opponenteille maksetaan kommentoinnista ja tapahtumaan osallistumisesta palkkio.

 

Menneet seminaarit

Queer Sounds and Spaces symposium

Oct 17–18, 2013, University of Turku

How can sounds be queer? What is the relationship between such sounds and the spaces in which they resound and which they represent? How are gender and sexuality related to sonic queerness and its spatial dimensions? Are media representations of queer constituencies, both sexual and gendered, clichéd, transgressive, or neither of these alternatives?

For the past 30 years the critical field of queer musicology has advanced a queer studies agenda by promoting the destabilization of heteronormativity as the taken for granted, dominant social order. Speakers include the musicology staff and queer studies scholars from Finland and abroad. Keynotes include professors Caryl Flinn, Stan Hawkins, and Freya Jarman.

The seminar is organized jointly by the musicology department, the IIPC and the gender fraction of the Finnish Doctoral Programme for Music Research.

"Spring school"

May 13-14, 2013, University of Eastern Finland

Two distinguished scholars, Jocelyn Guilbault and Steven Feld, pay a visit to the doctoral programme, stopping for a two-day seminar in Joensuu.

From the muto doctoral students interested in receiving teaching and comments from these experts, we wish to receive (mailed to the coordinator):

  1. proposals for papers (150-200 words) by Friday, March 15th, and from those accepted as participants,
  2. full texts (of appr 5-10 pages) by Monday, April 15th.

For more information on the seminar and/or the lecturers, kindly contact the coordinator.

Studying Cultural Memory

March 12, 2013, University of Turku

A joint seminar for students within the Doctoral Programme in Music Research (MUTO) and Phd Programme in Popular Culture Studies (PPCS)

Before the beginning of  The 17th Finnish Music Researchers' Symposium, Turku 13–15 March, 2013, The Cultural Memory of Sound and Space, we will organise a small joint seminar for the members of the two doctoral programmes.

The seminar offers a chance for a small number of our students to receive detailed comments from the keynotes of the actual symposium, and some other learned experts. We hope that as many as possible of the remaining students would also participate as listeners and discussants.

The following experts shall act as commentators for 2 doctoral students each:

Professor Sara Cohen (University of Liverpool, UK) (comments on Heli Reimann / UH and Kim Ramstedt / ÅA)

Professor Claudia Gorbman (University of Washington Tacoma, USA) (comments on Sini Mononen and Anna-Elena Pääkkölä / UTU)

Visiting Professor Bruce Johnson (Cultural History, University of Turku, FI) (comments on Lari Aaltonen / UTA and Kaj Ahlsved / ÅA)

Associate Professor Morten Michelsen (Københavns Universitet, DK) (comments on Jelena Gligorijevic / UTU and Juho Kaitajärvi / UTA)

After each 10-15-minute presentation, there will be 30 minutes of discussion.

Sound – Expression – Research

December 4th–5th 2012
Aalto University School of Arts, Design and Architecture, Hämeentie 135 C, Helsinki

The event is organized jointly by The Finnish Doctoral Program in Music Research, ELOMEDIA Doctoral program of Cinema and Audiovisual Media and the PhD Program in Popular Culture Studies. The seminar is hosted by The Department of Film, Television and Scenography at the Aalto University School of Art and Design and Architecture. The seminar venue is Kino Marilyn.

For more information and registration, see the seminar site on Elomedia pages.