null On tärkeää tavoittaa ne lapset, joilla ei vielä ole harrastusta



Hallitusohjelman linjauksen mukaisesti opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan Suomen mallia, jolla kaikille lapsille ja nuorille luodaan mahdollisuus harrastamiseen koulupäivän yhteydessä.

Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorio korostaa, että kaikessa lapsia ja nuoria koskevassa toiminnassa tulee painottaa pedagogista osaamista ja hyvää laatua.

Viime aikoina julkisuudessa käyty keskustelu vallan väärinkäytöstä lasten ja nuorten harrastustoiminnassa on ollut surullista luettavaa. Rohkaisevaa on kuitenkin se, että olemme vihdoin valmiita kohtaamaan nämä vaikeat teemat.

Opetus- ja kulttuuriministeriöllä sekä taiteen ja liikunnan toimijoilla on myös tahtoa keskustella ja etsiä ratkaisumalleja ongelmaan. Julkisuuteen nousseissa tapauksissa on ollut kyse vastuussa olevan aikuisen kykenemättömyydestä luoda ilmapiiri, jossa taitoja kehitetään turvallisesti.

Turvallinen harrastusympäristö muodostuu avoimesta, hyväksyvästä ja kannustavasta aikuisten ja lasten kohtaamisesta sekä rakentavasta vuorovaikutuksesta lasten kesken.

Suomessa olemme siinä onnellisessa asemassa, että meillä on tuhansia koulutettuja taide-, kulttuuri- ja liikuntapedagogeja. Heidän ammattitaitoaan tulee hyödyntää Suomen mallin toteuttamisessa. On luotava turvallinen ja kannustava harrastusympäristö kaikille ja erityisesti niille, joilla kynnys koulun ulkopuolella tapahtuvaan harrastamiseen on syystä tai toisesta suuri.

Suomen mallissa keskeistä on tavoittaa kaikki lapset ja nuoret, myös ne, joilla ei ole vielä yhtään harrastusta. Tutkimukset osoittavat, että tarjonnan lisääminen ei kuitenkaan vielä riitä, sillä lisätty tarjonta suuntautuu usein niille, jotka jo entuudestaan ovat aktiivisia.

Suomen mallissa tulee siksi soveltaa ja kehittää etsivän nuoriso- ja kulttuurityön keinoja. Laaja-alainen ja moniammatillinen yhteistyö muun muassa opetus- ja kulttuuritoimen, harrastustoiminnan toteuttajien ja vanhempien välillä on välttämätöntä.

Lasten ja nuorten toiveiden ja tarpeiden kuuleminen sekä harrastustoiminnan pedagoginen laatu, turvallisuus ja kannustavuus takaavat sen, että oppilaat viihtyvät, innostuvat ja motivoituvat jatkamaan harrastusten parissa.

Anniina Suominen
taidepedagogiikan professori, Aalto-yliopisto

Eeva Anttila
tanssipedagogiikan professori, Taideyliopisto

Viivi Seirala
toiminnanjohtaja, Taiteen perusopetusliitto

 

Kirjoitus on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa 7.3.2020.