Lapset tekemässä ympäristötaidetta. Kuvan on tehnyt Eeva Vanhanen.

Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorio

Kokoamme ja jaamme tietoa taide- ja kulttuurikasvatuksen käytännöistä, tutkimuksesta ja toimintapolitiikoista Suomessa. Lisäksi vahvistamme tutkimuksen ja käytännön työn yhteyttä sekä tuemme taide- ja kulttuurikasvatuksen toimijoiden yhteistyötä,  alan toimintaedellytyksiä ja kansainvälistä yhteistyötä.

null Lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia edistävä Suomen malli toteutuu!



Mallin valmisteluryhmä luovutti tänään esityksen Suomen mallista tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kososelle. Harrastamisen Suomen mallille varataan kymmenen miljoonaa euroa tälle vuodelle. Ensi vuodesta lähtien rahoitusta on kehyksen mukaan vuosittain 14,5 miljoonaa euroa.

Mallin ensimmäisen vaiheen esityksessä todetaan, että sen päätavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen.

”Tarkoituksena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä: pääsääntöisesti ennen tai jälkeen koulupäivän. Suomen mallissa yhdistyvät lasten ja nuorten kuuleminen harrastustoiveista, olemassa olevien hyvien käytäntöjen ja toimintatapojen koordinoiminen sekä koulun ja harrastustoimijoiden yhteistyö.”

Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorio on toiminnassaan aktiivisesti korostanut, että onnistuessaan valtakunnallisella harrastamisen mallilla voi olla paljon merkitystä lasten ja nuorten hyvinvoinnille. Observatorio on tuonut esille tasapuolisten harrastusmahdollisuuksien, mieluisan ja lapsilähtöisen harrastamisen sekä harrastustoiminnan pedagogisen laadun tärkeyttä kannanotoissaan. Observatorio on muun muassa ehdottanut, että jokaiselle lapselle taataan yhtäläiset mahdollisuudet harrastustoimintaan koulun yhteydessä siten, että lapsella on mahdollisuus tutustua erilaisiin harrastuksiin ja löytää niistä itselleen sopivia ja kiinnostavia harrastuksia esimerkiksi taiteen ja liikunnan alueilta.

Lue Ylen uutinen Suomen mallista.