Musiikintutkimuksen valtakunnallinen tohtorikoulutusverkosto

Musiikintutkimuksen valtakunnallinen tohtorinkoulutusverkosto on kahdeksan yliopiston yhteistyöväylä. Verkostoon kuuluvat Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto sekä Åbo Akademi.

Verkosto jatkaa vuoden 2015 lopussa päättyneen Musiikintutkimuksen tohtoriohjelman työtä. Sen toiminnan tarkoituksena on yhdistää voimat musiikin ja sitä ympäröivän kulttuurisen todellisuuden monitieteisen tutkimuksen edistämiseksi. Verkostoon kuuluvat tohtoriopiskelijat ovat jatko-opiskelijoita jossain verkoston partneriyliopistossa. Omia tohtorikoulutuspaikkoja ei verkostolla ole tarjolla.

Verkostoa koordinoiva Taideyliopiston historiafoorumi järjestää yhdessä tohtoriohjelman kanssa valtakunnallisen, tohtorikoulutettavien syyskoulu-tapahtuman. Hakuilmoitus julkaistaan verkoston sähköpostilistalla muto@lists.uniarts.fi.

Tutkijakoulun johtajana toimii Taideyliopiston Sibelius-Akatemian professori Anne Kauppala. Lisätietoja: ohjelman koordinaattori Nuppu Koivisto, nuppu.koivisto@uniarts.fi.