null ArtsEqual-esittelyssä Katja Sutela



Katja Sutela, KM, toimii väitöskirjatutkijana Oulun yliopistossa. Sutela tutkii kehollisten musiikkikasvatusmenetelmien vaikutusta erityisnuorten toimijuuden kehittymiseen. Tutkimustyön lisäksi hän opettaa mm. erityismusiikkikasvatusta ja musiikkiliikuntaa Oulun yliopiston musiikkikasvatuksen koulutusohjelmassa. Aiemmin Sutela on opettanut musiikkia erityiskoulussa.

Yhteystiedot: katja.sutela@oulu.fi, puh. +358405199655

Mitä tutkit ArtsEqual-hankkeessa? 

Tutkin erityistä tukea tarvitsevien nuorten toimijuuden kehittymistä kehollisessa musiikillisessa toiminnassa. Olen kiinnostunut siitä, miten kehollinen ja kokonaisvaltainen musiikillinen vuorovaikutus muuttaa yksilön toimintaa sekä hänen suhtautumistaan itseensä ja toisiin.

Mitä ongelmaa nykytilanteessa pyrit ratkaisemaan? 

Tavoitteenani on purkaa niitä musiikkikasvatuksen pedagogisissa käytänteissä vallitsevia rakenteita ja toimintamalleja, jotka sulkevat marginaalissa olevat yksilöt musiikillisen toiminnan ulkopuolelle. Muutos syntyy pedagogisten ratkaisujen ja asenteiden uudistamisen kautta.

Miten tutkimuksesi liittyy ArtsEqualin ydintehtävään tutkia, kuinka taide julkisena palveluna voisi lisätä yhteiskunnallista tasa-arvoa ja hyvinvointia 2020-luvun Suomessa? 

Tutkimuksessani keskityn erityisnuorten toimijuuden ilmenemiseen ja kehittymiseen musiikkikasvatuksen kontekstissa. Mielestäni yhteisöllisen musiikillisen toiminnan antamat välineet yksilön kasvuun, itsetuntemukseen ja sitä kautta päätöksentekoon ovat huomionarvoiset. Aktiivinen osallistuminen tavoitteelliseen musiikilliseen toimintaan voi ehkäistä nuorten syrjäytymistä ja tukea aktiivista yhteiskuntaan osallistumista. Toiminnan tulisi kuitenkin olla saavutettavaa kaikille kykyihin tai taustoihin katsomatta myös koulukontekstin ulkopuolella.

Kuka tutkimuksestasi hyötyy ja miten? 

Toivon, että tutkimuksestani hyötyy mahdollisimman moni kentällä toimiva musiikkikasvattaja ja sitä kautta myös oppilaat. Erityisesti ne oppilaat, jotka ovat tähän asti tunteneet itsensä ulkopuolisiksi musiikkitunneilla. Lisäksi omaa opetustani analysoiva tutkimusprojekti on ollut erittäin kasvattava kokemus itselle niin musiikkikasvattajana kuin tutkijanakin.

Millainen on visiosi tai unelmasi tulevaisuuden Suomesta taiteen ja hyvinvoinnin näkökulmasta? 

Unelmoin siitä, että taide voisi olla osa jokaisen yksilön arkipäivää oman taiteellisen toiminnan ja ilmaisun kautta. Taiteellinen toiminta olisi mahdollista ikään, sukupuoleen, kykyihin, taustaan tai asuinpaikkaan katsomatta. Taide ei olisi vain jotain, mitä otamme vastaan, vaan myös aktiivisesti itse tuotamme arjessa.

Onko sinulla antaa tutkimuksesi pohjalta tai muuten taiteilijana, ihmisenä jne. jotain taiteeseen ja hyvinvointiin liittyvää vinkkiä, neuvoa, toivetta joko ihan meille kaikille yksilöille toteutettavaksi tai yhteiskunnallisesti yhdessä toteutettavaksi? 

Itselleni laulujen tekeminen ja säveltäminen ovat henkireikiä, joiden kautta käsittelen omia tunteitani, ajatuksiani ja kokemuksiani. Myös laulaminen yhdessä ystävien kanssa on terapeuttista, se vapauttaa suunnattomasti energiaa ja luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ihmisten kesken. Myös tutkimukseeni osallistuneet opettajat ja oppilaat kertoivat kokeneensa samanaikaisuuden ja yhdessä musisoinnin kautta me-henkeä ja suojamuurien murtumista. Rohkaisen jokaista etsimään itselleen porukan, jossa saa laulaa ja musisoida yhdessä. Se lähentää, yhdistää ja vahvistaa!