Tapahtuman järjestää DocMus-tohtorikoulu

 

 

Pianonsoiton historiaa Suomessa -symposiumi 20.3.2021

Ohjelma (muutokset mahdollisia)

Klo 10  Symposiumin avaus Markus Mantere + työryhmä

Sessio I (pj. Markus Mantere) klo 10.15–11.45

- Elisa Järvi: Kerttu Bernhard – pianistin muotokuva

- Jenni Lappalainen: Ilmari Hannikaisen kotimaan kiertue 1921

- Ville Urponen: Enrico Bossin konserttivierailut Suomeen 1907 & 1912

Sessio II (pj. Elisa Järvi) klo 12–13

- Matti Huttunen & Annikka Konttori-Gustafsson: Musiikinlajit elämäntyylien ilmentäjinä: Richard Faltin, Ingeborg Hymander ja muusikon sivistysporvarillinen elämä 1900-luvun vaihteen Suomessa

- Susanna Välimäki: Kolme pianomusiikin säveltäjää 1900-luvun taitteessa: Agnes Tschetschulin, Ida Moberg ja Betzy Holmberg

 Lounastauko klo 13–14

 Sessio III (pj. Markus Kuikka) klo 14–16.45

- Simo Mikkonen: Neuvostoliittolainen pianopedagogia Suomea valloittamassa

- Annikka Konttori-Gustafsson: Helsingin Musiikkiopiston pianonsoiton opettajien valinnoista 1894–1900 Martin Wegeliuksen ja Ferruccio Busonin välisen kirjeenvaihdon valossa

- Margit Rahkonen: Pianonsoiton opiskelua 1900-luvun alun Helsingin Musiikkiopistossa: Margaret Alfthan

 Kahvitauko klo 15.30–15.45

- Pilvi Järvelä: Piano kansanmusiikissa – viulupelimannin soittotyylin soveltaminen pianolle

Markus Mantere: Piano Suomessa 1700-luvun lopulta nykypäivään. Kulttuurisia, institutionaalisia ja musiikillisia näkökohtia.

 Symposiumin päätös klo 17

 

 

 

Matti Huttunen & Annikka Konttori-Gustafsson

Musiikinlajit elämäntyylien ilmentäjinä: Richard Faltin, Ingeborg Hymander ja muusikon sivistysporvarillinen elämä 1900-luvun vaihteen Suomessa

Musiikinlajeihin kohdistuva tutkimus on ollut viime vuosikymmeninä yksi musiikintutkimuksen vahvoista juonteista erityisesti saksankielisessä kirjallisuudessa. Musiikinlajiin kytkeytyy sekä musiikillisia että sosiologisia seikkoja. Lajilla on tyypillisesti omat rakenteelliset erityispiirteensä, ja toisaalta jokaisella lajilla on oma yhteiskunnallinen ”paikkansa”. Puhutaan myös lajin esteettis-sosiaalisesta ”sävystä”, joka yhdistää lajin rakenteellisia ja sosiaalisia piirteitä. Esitelmämme pyrkii tuomaan yhden uuden näkökulman lajien tutkimukseen: hypoteesimme on, että lajit voivat kytkeytyä myös erilaisiin elämäntyyleihin.

Esitelmämme kohteina on kaksi 1800-luvun loppupuolella vaikuttanutta musiikkihahmoa: Richard Faltin ja Ingeborg Hymander Yksi Faltinin monista ansioista oli sivistysporvarillisen muusikkoimagon tuominen Suomeen. Tämä vaikutus näkyi mm. hänen oppilaansa Hymanderin toiminnassa. Musiikin harjoittaminen ei ollut enää välttämättä vain harrastus tai epätoivoisen boheemielämän sisältö, vaan musiikki-ihminen saattoi ylläpitää porvarillista elämää. Pianomusiikin moni-ilmeinen lajien kenttä auttaa ymmärtämään muusikoiden elämäntyylejä ja sitä sosiaalista käännettä, jonka Faltin toteutti Suomen musiikkikulttuurissa.

FT, emeritusprofessori Matti Huttunen opiskeli musiikkitiedettä ja teoreettista filosofiaa Turun yliopistossa, ja hän väitteli tohtoriksi musiikkitieteen alalta vuonna 1993. Hän toimi Sibelius-Akatemian esittävän säveltaiteen tutkimuksen professorina 1997-2005 ja on sen jälkeen opettanut mm. musiikkifilosofiaa Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa ja musiikinhistoriaa Oulun yliopistossa. Hänen tutkimusaiheitaan ovat musiikin aate- ja oppihistoria, musiikkifilosofia ja esittävän säveltaiteen historia.”

MuT Annikka Konttori-Gustafsson toimi pitkään pianomusiikin ja tohtorikoulutuksen yliopistonlehtorina Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Konttori-Gustafsson esiintyy sekä solistina että kamarimuusikkona ja liedpianistina kotimaassa sekä erityisesti Saksassa. Viime vuosina hän on toteuttanut myös Palmgrenin ja Pingoud’n musiikkiin keskittyviä taiteellis-tutkimuksellisia projekteja. Konttori-Gustafsson on kirjoittanut artikkeleita Suomen 1920-luvun musiikin modernismista ja suomalaisen pianonsoiton historiasta (DocMus-tohtorikoulun julkaisuja).

 

 

Pilvi Järvelä

Piano kansanmusiikin kontekstissa - esimerkkinä viulupelimannin soittotyylin soveltaminen pianolle
 

Musiikkiharrastus oli 1700-luvun suomalaisissa säätyläispiireissä yleistä, ja kansanlauluista ja -sävelmistä on tehty paljon taidemusiikin estetiikan mukaisia sovituksia pianolle. Piano soittimena oli arvokas ja soittimia oli erityisesti kartanoissa ja pappiloissa. Valtaväestön rahvaankulttuurissa musisointi tapahtui kuulon- ja muistinvaraisesti. Piano ei kuulunut pelimannien soittimistoon kalleutensa ja harvinaisuutensa vuoksi, sen sijaan kosketinsoittimista harmoonia käytettiin aktiivisesti. Rahvaankulttuurissa kansanmusiikin uudemman historiallisen kerrostuman tärkein kansansoitin oli viulu. Viulupelimannien soittoa on tallennettu ja viululla soitettu kansanmusiikki on siksi esikuvana pelimannimusiikissa muille soittimille.

Vasta 1990-luvun alussa kansanmusiikin koulutuksen ja uuden ammattilaiskentän kehittymisen myötä pianoa alettiin käyttää laajemmin kansanmusiikkiyhteyksissä. Edes vuonna 2006 julkaistussa kansanmusiikin yleisteoksessa ei ole vielä mainintaa pianosta kansanmusiikkikäytössä. Nykypäivän kansanmusiikkikentällä pianoa käytetään monipuolisesti, kuitenkin pääosin sointupohjaiseen vapaasäestykseen perustuvana säestyssoittimena.

Esitelmäni pääpaino on pianon historiassa kansanmusiikin kentällä Suomessa. Pohdin myös mitä merkitsee se, että pianisti soveltaa jonkun toisen soittimen soittotyylejä täysin toisenlaiselle instrumentille. Konkretisoin aihetta pohtimalla tapoja, joilla kaustislaisen viulunsoittajan kaarituksia pelimannimusiikissa voidaan ilmentää pianolla, ja kuinka ne toteutetaan pianon mekaniikan sallimissa puitteissa.

Pilvi Järvelä on kansanmusiikkiin erikoistunut pianisti ja harmoonin soittaja. Hän on valmistunut Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmästä vuonna 2008 ja nyt aloittanut taiteellisen soveltavan tohtorintutkinnon MuTri-koulutusohjelmassa. Tutkimus on pedagogisesti painottunut sisältäen näkökulmia pianonsoittoon kansanmusiikin tyylipiirteiden kautta.

 

Elisa Järvi                                        

Kerttu Bernhard – pianistin muotokuva

Pianotaiteilija Kerttu Bernhardin (1902–1944) hahmo lienee tuttu useimmille Sibelius-Akatemian pianisteille Erkki Kuloveden maalaamasta muotokuvasta, joka koristi vuosikymmenten ajan T-talon Busoni-luokan seinää. Bernhardin urasta kuitenkin tiedetään nykyisin kovin vähän.

Kerttu Bernhard lukeutuu Ilmari Hannikaisen oppilaisiin. Hän täydensi opintojaan Leipzigissa ja Pariisissa muun muassa Robert Teichmüllerin, Jean Batallan ja Nadia Boulangerin johdolla. Bernhard esiintyi orkesterisolistina ja kamarimuusikkona Suomessa ja ulkomailla. Hän kantaesitti Selim Palmgrenin viidennen pianokonserton sekä soitti Ottorino Respighin pianokonserton säveltäjän itsensä johtamana Yliopiston juhlasalissa. Opettajan toimessaan Sibelius-Akatemialla Bernhard oli vaativa ja arvostettu pedagogi, mistä kertovat opiskelijoiden haastattelut. Hänen pianoluokallaan opiskelivat esimerkiksi Leea Isotalo, Cyril Szalkiewicz ja Erik Tawaststjerna.

Esityksessäni luon yleiskatsauksen Kerttu Bernhardin uraan ja elämänvaiheisiin. Kysyn myös, miten ja mitä voimme saada selville pianistista, jonka elämä päättyi ennen kuin radiotaltioinnit yleistyivät.

MuT, FM Elisa Järvi on pianisti, fortepianisti, pedagogi ja tutkija. Taiteellisessa tohtorintutkinnossaan 2011 hän yhdisteli vanhinta ja uusinta pianolle kirjoitettua musiikkia. Järven kiinnostuksenkohteisiin kuuluvat Ligetin pianomusiikki, vanhat suomalaiset käsinkirjoitetut nuottikirjat ja kosketinsoittimet sekä neljäsosasävelaskelpianojen historia.

 

Annikka Konttori-Gustafsson

Helsingin Musiikkiopiston pianonsoiton opettajien valinnoista 1894–1900 Martin Wegeliuksen ja Ferruccio Busonin välisen kirjeenvaihdon valossa

Helsingin Musiikkiopiston rehtori Martin Wegelius halusi istuttaa suomalaiseen pianonsoittokulttuuriin mannermaisen, ennen muuta Lisztistä lähtevän perinteen. Tämä päämäärä mielessään hän etsi laitokseen opettajiksi Keski-Euroopassa mainetta niittäneitä pianisteja. Heti opiston perustamisen jälkeen hän oli onnistunut kiinnittämään opettajiksi muutaman Lisztin oppilaan ja näiden jälkeen 1888–1890 Ferruccio Busonin, joka ei ollut Lisztin oppilas mutta hänen musiikkinsa ihailija ja puolestapuhuja.

Wegelius ystävystyi Busonin kanssa tämän Helsingin periodin aikana, ja ystävyys jatkui myöhemmin kirjeenvaihdon ja satunnaisten tapaamisten muodossa. Busonin kansainvälinen maine kasvoi Helsingin kauden jälkeen, mikä vahvisti hänen asemaansa pianismimme esikuvana. Vuosien 1894 ja 1902 välillä Wegelius kääntyi useasti Busonin puoleen ulkomaisten opettajavalintojen suhteen, kunnes vuonna 1898 ensimmäiseksi pianonsoiton opettajaksi valittiin suomalainen Karl Ekman, joka kuitenkin jo kahden vuoden jälkeen haki vuoden vapautta toimesta. Sijaisen kiinnittämiseksi Wegelius jälleen kääntyi Busonin puoleen.

Staatsbibliothek zu Berlinistä löytämäni Wegeliuksen ja Busonin välinen kirjeenvaihto avaa valintatilanteiden hankaluutta ja Wegeliuksen prioriteetteja.

MuT Annikka Konttori-Gustafsson toimi pitkään pianomusiikin ja tohtorikoulutuksen yliopistonlehtorina Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Konttori-Gustafsson esiintyy sekä solistina että kamarimuusikkona ja liedpianistina kotimaassa sekä erityisesti Saksassa. Viime vuosina hän on toteuttanut myös Palmgrenin ja Pingoud’n musiikkiin keskittyviä taiteellis-tutkimuksellisia projekteja. Konttori-Gustafsson on kirjoittanut artikkeleita Suomen 1920-luvun musiikin modernismista ja suomalaisen pianonsoiton historiasta (DocMus-tohtorikoulun julkaisuja).

 

Jenni Lappalainen

Pianisti Ilmari Hannikaisen kotimaan kiertue 1921

Sata vuotta sitten pianisti ja säveltäjä Ilmari Hannikainen (1892–1955) teki laajan pianoiltojen kiertueen Suomessa konsertoiden kahdellakymmenellä paikkakunnalla. Kiertue ulottui pohjoisessa Rovaniemelle, idässä Sortavalaan ja Viipuriin sekä lännessä Kristiinankaupunkiin.

Ilmari Hannikainen soitti uransa aikana useita maaseutukiertueita yksin sekä triona veljiensä Arvon ja Taunon kanssa. Helmi-maaliskuun kiertue vuonna 1921 on kuitenkin ainoa, jolta on säilynyt lukuisia päiväkirjamerkintöjä. Niistä välittyvät esiintyvän taiteilijan konsertteja edeltävät ja niiden jälkeiset mielenliikkeet harvinaisella tavalla. Päiväkirjasta kuvastuvat myös yleisöreaktiot, matkan rasitukset, hitaat junayhteydet, laajat sosiaaliset verkostot ja iloiset konserttikaronkat itsenäisen Suomen varhaisvuosina. Vaikka sisällissodan päättymisestä oli vain muutama vuosi, järjestettiin konsertteja aktiivisesti kautta maan. Kansainvälisen uran kynnyksellä olleelle ja monissa Euroopan pääkaupungeissa jo konsertoineelle Hannikaiselle maaseutukiertue oli ensisijaisesti keino ansaita rahaa.

Päiväkirjamerkintöjä, lipputulojen tilityksiä, kirjeitä ja sanomalehtiaineistoja yhdistelemällä olen kartoittanut kiertueen kokonaisuuden. Esitelmässäni selvitän, minkälaisen vastaanoton konsertit saivat, mitä teoksia Hannikainen kiertueellaan soitti ja kuinka hänen omat sävellyksensä olivat läsnä ohjelmistossa. Tarkastelen ohjelmistoa esiintyvän pianistin näkökulmasta.

Pianisti Jenni Lappalainen valmistelee taiteellista tohtorintutkintoa Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa tutkimusaiheinaan Ilmari Hannikainen ja suomalainen impressionismi. Projekti yhdistää konsertteja, kriittisiä nuottieditioita ja musiikinhistorian tutkimusta.

 

 

Markus Mantere

Piano Suomessa 1700-luvun lopulta nykypäivään. Kulttuurisia, institutionaalisia ja musiikillisia näkökohtia.

Esitelmässä esitellään tutkimushanke, joka kohdistuu pianon ja pianonsoiton historiaan Suomessa n. 1750-1950. Pianoa, pianonsoittoa ja sitä ympäröiviä kulttuurisia ja institutionaalisia käytäntöjä tarkastellaan hankkeessa transnationaalisesta (Vertovec 2009) ja translokaalisesta (Freitag & von Oppen 2010) näkökulmasta, joka painottaa kansainvälisiä henkilöverkostoja uusien ideoiden ja käytäntöjen omaksumista uusiin konteksteihin sekä toimijoiden liikkuvuutta. Hanke tarkastelee pianon kautta laajemmin suomalaisen musiikkikulttuurin syntymistä eurooppalaisessa vuorovaikutuksessa 1800- ja 1900-lukujen mittaan. Pianolla ja pianisteilla oli tärkeä merkitys tässä kokonaisuudessa.

Hanke tarkastelee kohdettaan kolmen tutkimuksellisen osa-alueen kokonaisuutena: suomalaisen pianomusiikin säveltäjien ja muusikoiden historiana, pianon kulttuuri- ja sosiaalihistoriana, sekä pianon koulutusinstituutioiden historiana. Kyseessä on tutkimushanke, joka valottaa pianon historiaa musiikkina soittajina ja kulttuurina Suomessa.

Markus Mantere on toiminut musiikintutkijana Sibelius-Akatemiassa vuodesta 2007, ja musiikinhistorian professorina vuodesta 2019. Mantereen viimeaikaisia tutkimuskohteita ovat mm. musiikkitieteen oppihistoria, kriittinen teoria, sekä Tampereen musiikkielämän historia. Hän on julkaissut aktiivisesti tutkimuksestaan niin Suomessa kuin ulkomaillakin ja toiminut alan järjestötoiminnassa kausijulkaisujen toimittajana ja tieteellisten seurojen hallituksissa.

 

 

Simo Mikkonen

Neuvostoliittolainen pianopedagogia Suomea valloittamassa

Neuvostoliiton vaikutusta Suomen musiikkielämään on tutkittu vähän, vaikka toisen maailmansodan jälkeen neuvostoliittolaisten säveltäjien ja muusikoiden vaikutus länsimaissa kasvoi merkittävästi. Erityisesti 1950-luvun puolivälistä eteenpäin rajojen avautuminen mahdollisti henkilövaihdon ja vierailut myös Suomen ja Neuvostoliiton välillä.

Kun 1960-luvulla neuvostoliittolaisia musiikkipedagogeja ja solisteja alkoi saapua Suomeen suuressa määrin, suomalainen musiikkikoulutus oli juuri laajentumassa ja kehittymässä. Neuvostoliiton vaikutus osuikin tärkeään murroskohtaan, jolloin Suomessa oli sekä pulaa pätevistä musiikkipedagogeista, että koulutukselle haettiin erilaisia toteuttamismalleja.

Jyväskylän Kesän mestarikursseista muodostui 1960-luvun mittaan keskeinen instituutio korkean tason musiikkikouluttajana. Mestarikursseilla alkoi säännöllisesti vierailla huippumuusikoita erityisesti Neuvostoliitosta. Pianossa erityisesti Dmitri Bashkirovilla oli erityisen tärkeä rooli.

Pureudun arkistoaineiston ja tutkimushaastatteluiden avulla Kesän merkitykseen suomalaisen pianokoulutuksen kehittymisessä. Vaikka Neuvostoliiton merkitys suomalaisen viulupedagogiikan kehityksessä näyttäisi olleen pianoa keskeisempi, näyttäisi neuvostoliittolaisten opettajien merkitys olleen pianossakin huomattava.

Simo Mikkonen työskentelee yliopistotutkijana historian ja etnologian laitoksella Jyväskylän yliopistossa. Hänen erikoisalaansa on Venäjän, erityisesti Neuvostoliiton historia. Hän on tutkinut laajasti erityisesti Neuvostoliiton kulttuurihistoriaa ja kylmän sodan aikaisia taiteilijaverkostoja. Hän on toimittanut useita englanninkielisiä artikkelikokoelmia, joissa käsitellään kylmän sodan aikaista kulttuurivaihtoa, sekä taiteiden asemaa kylmän sodan vuosina. Suomeksi häneltä on julkaistu Suomen ja Neuvostoliiton kulttuurisuhteita käsittelevä ”Te olette valloittaneet meidät!” joka ulottuu vuoteen 1960 asti. Parhaillaan hänellä on työn alla kulttuurisuhteita 60-luvulta 80-luvulle käsittelevä kirja.

 

 

Margit Rahkonen

Pianonsoiton opiskelua 1900-luvun alun Helsingin Musiikkiopistossa: Margaret Alfthan

Margaret Kilpinen (1896–1965), musiikkiopistoaikoinaan vielä sukunimeltään Alfthan, oli kirjoilla Musiikkiopiston alkeiskoulussa 1903–1908 ja jatkoi koulunkäynnin lopetettuaan opiston varsinaisena opiskelijana 1913–1918. Hänen voi nähdä monessa suhteessa edustavan hyvin sitä oman aikansa musiikinopiskelijajoukkoa, joka suhtautui opintoihinsa vakavasti ja halusi ammatillisen koulutuksen voidakseen toimia musiikin kentällä.

Minkälainen oli pianonsoiton opiskelijan polku Helsingin Musiikkiopistossa tuohon aikaan ja miten Margaretin opinnot sujuivat? Minkälaisen pianistin koulutuksen opistossa saattoi hänen opiskeluaikanaan saada? Näihin kysymyksiin etsin vastauksia Sibelius-Akatemian ja Margaret Kilpisen arkistoista.

Opettajat vaihtuivat opistossa vielä vuosisadan ensimmäisellä kymmenluvulla melko tiheästi ja  Margaret ottikin tunteja myös yksityisesti. Hänen tärkein suomalainen opettajansa oli epäilemättä Sigrid Schnéevoigt, johon säilyi yhteys läpi elämän. Margaret suoritti kaikki vaadittavat teoreettiset aineet ja esiintyi oppilasnäytteissä, joissa soitti myös ylimpään tutkintoon vaadittavaa ohjelmistoa. Edistymistä on mahdollista tarkastella tutkintosuoritusten numeroarvioiden perusteella, minkä lisäksi jokseenkin kaikista oppilasnäytteistä kirjoitettiin myös sanomalehdissä. Erityisen arvokkaita lähteitä ovat Margaretin omat opiskelua koskevat kirjeet ja päiväkirjamerkinnät.

MuT Margit Rahkonen toimi pitkään Sibelius-Akatemiassa pianomusiikin aineryhmässä ja DocMus-tohtorikoulussa. Hän on soittanut konsertteja Suomessa ja ulkomailla ja suorittanut Sibelius-Akatemiassa taiteellisen tohtorin tutkinnon, keskiössä Franz Lisztin pianomusiikki. Rahkonen on julkaissut monografian pianisti Alie Lindbergistä ja suomalaisen  esittävän säveltaiteen historiaa käsitteleviä artikkeleita ja kirjoituksia.

 

 

Ville Urponen

Enrico Bossin konserttivierailut Suomeen 1907 & 1912

Vaikka Suomessa esiintyi 1900-luvun alussa säännöllisesti kuuluisia klassisen musiikin taiteilijoita, olivat urkurit poikkeus jo senkin takia, että ympäri Eurooppaa esiintyviä urkureita oli vähän. Enrico Bossin konsertit 1907 ja 1912 olivat ensimmäiset todella merkittävän ulkolaisen urkurin vierailut Suomessa sitten Gustaf Mankellin konserttien 1865. Bossi myös johti omia teoksiaan Filharmonisen orkesterin konsertissa 1907. Hänen maineensa sekä säveltäjänä että urkurina oli kiirinyt hänen edellään: Martin Wegelius tutustui Bossiin Italian matkallaan 1901 ja kirjoitti matkaraportissaan Bossista säveltäjänä laajasti (Finsk Tidskrift 1.10.1901) ja Oskar Merikanto taasen ylisti Bossia urkurina (Säveletär nro 13–14 1907). Toivo Kuula lähti ilmeisesti Bossin ensimmäisen Suomen vierailun ínnoittamana ja Jean Sibeliuksen suosituksesta syksyllä 1908 opiskelemaan Bolognaan sävellystä Bossin johdolla. Bossilla oli myös yksi suomalainen urkuoppilas, Kurt Roesky. 

Suomalainen urkutaide oli sitoutunut saksalaiseen perintöön ja Bossin tapaa soittaa urkuja verrattiin nimenomaan saksalaiseen esittämiskäytäntöön – Bossin eduksi. Esitelmässäni kerron Enrico Bossin kahdesta konserttimatkasta Suomessa ja hänen herättämästään kiinnostuksesta. 

MuT Ville Urponen on urkutaiteilija, joka on mm. tutkinut, esittänyt ja levyttänyt erityisesti suomalaista urkumusiikkia viime vuosisadan alkupuolelta. Urponen työskentelee urkumusiikin osa-aikaisena lehtorina Sibelius-Akatemiassa ja konsertoi normaaliaikana säännöllisesti niin koti- kuin ulkomaillakin.

 

 

Susanna Välimäki

Kolme pianomusiikin säveltäjää 1900-luvun taitteessa: Agnes Tschetschulin, Ida Moberg ja Betzy Holmberg

Tarkastelen esitelmässäni kolmen Suomen musiikin historiaan kytkeytyvän uusromanttisen säveltäjän Agnes Tschetschulinin (1859­–1942), Ida Mobergin (1859–1947) ja Betzy Holmberg Deisin (1860–1900) pianomusiikkia.

Tschetschulin oli Helsingin Musiikkiopiston (nyk. Taideyliopiston Sibelius-Akatemian) ensimmäinen oppilas, jonka sävellyksiä kuultiin opiston konserteissa. Hän esitti konserteissa niin viulu- kuin pianotaiturismiaan ja lähti jatko-opiskelemaan Berliinin Kuninkaalliseen musiikkikorkeakouluun. Sittemmin Saksassa, Britanniassa ja Ruotsissa eläneen viulisti-säveltäjän pianokappaleita sekä kamarimusiikkia julkaistiin Suomessa, Saksassa, Iso-Britanniassa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa.

Moberg oli säveltäjä, kapellimestari ja musiikkipedagogi. Hän aloitti uransa laulajana ja toimi läpi elämänsä musiikin ja pianonsoiton opettajana. Muun muassa Alie Lindbergin ohjauksessa sekä Pietarin konservatoriossa pianonsoittoa opiskellut Moberg sävelsi pianolle monenlaista musiikkia.

Holmberg oli norjalais-suomalainen säveltäjä ja pianisti, joka opiskeli muun muassa Leipzigin konservatoriossa. Vaikka suurin osa Holmbergin teoksista on kadoksissa, joitakin hänen Saksaa julkaistuista pianoteoksistaan on tallella.

Tarkastelen näiden naisten elämiä ja musiikkia Suomen pianonsoiton historian kannalta ammentaen näkökulmia kriittisestä ja feministisestä historiografiasta, kulttuurihistoriallisesta ja toimijabiografisesta musiikintutkimuksesta sekä kulttuurisesta musiikkianalyysista.

Susanna Välimäki on taiteiden tutkimuksen apulaisprofessori Helsingin yliopistossa. Hän tutkii tällä hetkellä suomalaisia pitkällä 1800-luvulla syntyneitä säveltäjänaisia. Hän on myös tutkinut suomalaisia 1800-luvun pianisti-säveltäjiä, kuten Fanny Mannsénia.