3. Symposiumin 6.10.2018 tiivistelmät
Terhi Dostal
Ilmari Hannikaisen käsikirjoitukset Jyväskylän musiikkikampuksen kirjastossa
Ilmari Hannikainen on yksi merkittävimpiä pianisteja ja pianopedagogeja Suomen 1900-luvun musiikin historiassa. Hän kirjoitti myös lukuisia pianosävellyksiä aina aloittelijoiden kappaleista suuriin virtuoositeoksiin. Ilmari Hannikaisen tuotantoon kuuluu soolokappaleiden ohella myös suuri joukko pianosäestyksellisiä lauluja, joitakin pianokamarimusiikkiteoksia ja pianokonsertto. Näiden lisäksi tunnettu on laulunäytelmä Talkootanssit. On kuitenkin ollut tiedossa, että sävellyksiä on enemmän, eikä läheskään kaikkea ole painettu. Monien käsikirjoitusten sijainti ei kuitenkaan ole ollut tutkijoiden tiedossa.
Alkuvuodesta 2017 Jyväskylän musiikkikampuksen kirjastossa alettiin tutkia, mitkä Hannikaisen käsikirjoitukset ovat kirjaston hallussa. Hannikaisen jäämistöä ei ollut eritelty eikä luetteloitu. Löytö oli pienoinen sensaatio: Käsikirjoituksia on siellä yllättävän suuri määrä, ja joukossa on myös paljon julkaisemattomia kappaleita, kuten orkesterisävellyksiä sekä lauluja solistille ja orkesterille, mutta myös muita lauluja, pianokappaleita ja pianokamarimusiikkia. Löytö sisältää kokonaisten kappaleiden ohella myös fragmentteja ja luonnoksia. Esitelmässäni kerron tarkemmin nuottikäsikirjoituksista ja niiden merkityksestä.
Leena Heikkilä
Reija Silvonen Chopin-pianokilpailussa Varsovassa 1960
Viipurin musiikkiopiston kasvatti Reija Silvonen lähti opiskelemaan Wieniin musiikkiakatemiaan 17-vuotiaana vuonna 1955. Hän pääsi maineikkaan professori Bruno Seidlhoferin luokalle ja menestyi opinnoissaan niin hyvin, että Seidlhoferkehotti häntä osallistumaan Varsovan kansainvälisiin Chopin-kilpailuihin 1960.
Aiemmin vain yksi suomalainen oli osallistunut kilpailuun vuonna 1955. Hän oli Seidlhoferin oppilas Ritva Arjava, joka saavutti 17. sijan. Vuonna 1960 tuomaristoon kuului mm. Heinrich Neuhaus, Artur Rubinstein, Dimitri Kabalevskija Nadia Boulanger. Ensimmäistä kertaa mukana oli myös Suomen edustaja, Timo Mikkilä.
Tämä oli Silvosen ensimmäinen kilpailukokemus. Kilpailijoita oli ilmoittautunut kolmestakymmenestäkahdesta maasta, yhteensä 78. Silvonen pääsi kahdentoistafinalistin joukkoon, josta voittajaksi valittiin 18-vuotias Mauricio Pollini.
Reija Silvonen ei ollut kuuden palkinnonsaajan joukossa, mutta finaaliin pääsy oli saavutus, johon kukaan muu suomalainen ei ole yltänyt. Silvonen konsertoi Itävallassa ja Suomessa 1960-luvulla, mutta jäi sen jälkeen kotimaassaantuntemattomaksi. Esitelmässäni tarkastelen Reija Silvosen opintoja ja Chopin-kilpailuun valmistautumista Wienissä sekä hänen kokemuksiaan ja olosuhteita kilpailussa Varsovassa.
Leena Heikkilä toimii tällä hetkellä tutkijana Turun yliopiston musiikkitieteen laitoksella Suomen Kulttuurirahaston rahoittamassa kirjaprojektissa "Eurooppalaisia inspiraatioita ja traditioita". Projektin vastaava tutkija on FT Marjaana Virtanen.
Annikka Konttori-Gustafsson
Pianonsoiton kurssien ja tutkintojen historiaa Suomessa
Tietyille ohjelmistokokonaisuuksille perustuvat kurssivaatimukset otettiin pianon- ja urkujensoitossa käyttöön Helsingin Musiikkiopistossa 1890-luvulla. Syynä järjestelmän käyttöön otolle oli tarve järjestää opinnot systemaattisesti ja sillä tavoin saada tarkempi yleiskuva oppilaiden kehitysvaiheesta. Lisäksi katsottiin, että yhteisen opetusohjelman avulla vältyttäisiin opettajanvaihdosten aiheuttamilta häiriöiltä. Helsingin Musiikkiopiston kurssivaatimukset vakiinnutettiin ja julkaistiin vuonna 1902 aluksi teorian, pianonsoiton, viulunsoiton ja urkujensoiton osalta.
Kurssivaatimusten ensimmäinen puolestapuhuja oli tiettävästi Ferruccio Busoni, joka toimi Helsingin Musiikkiopiston pianonsoiton opettajana vuosina 1888–1890. Opetusohjelmien suunnittelusta ja kurssivaatimusten laatimisesta vastasi kuitenkin Martin Wegelius, joka loi täten vähitellen ympäri Suomea levinneen musiikkioppilaitosjärjestelmän mallin. Pääpiirteissään järjestelmä on ollut käytössä yli sadan vuoden ajan.
Tarkastelen esitelmässäni varhaisen kurssijärjestelmän piirteitä arkistomateriaalin valossa. Pyrin myös luotaamaan järjestelmän taustalla olevaa ajattelua ja sen keskieurooppalaisia juuria, kuten Martin Wegeliuksen yhteyksiä saksalaisen kielialueen musiikkikoulutukseen (Wien, Leipzig, München). Pohdin myös sitä, millä tavoin eurooppalaisittain poikkeuksellisen vahvasti opettajia ja oppilaita ohjaava systemaattinen ajattelu on voinut vaikuttaa pianonsoiton kulttuuriin Suomessa.
Jenni Lappalainen
Tuokiokuvia Ilmari Hannikaisesta
Markus Mantere
Pianisteja Tampereen musiikkielämässä 1880–1900
Tampereen musiikillista elämää ei ole juurikaan tutkittu, eikä sen keskeisistä instituutioista ole olemassa yksityiskohtaisempia historiikkeja. Siitäkin huolimatta, että kaupunki oli aina 1900-luvun alkuvuosikymmeniin asti tunnettu leimallisesti teollisuuskaupunkina – millä oli musiikin kannalta se seuraus, että musiikkielämän painopiste oli työväestön virkistysmusisoinnissa, esimerkiksi kuorolaulussa ja torvisoitossa – Tampereella oli kuitenkin 1800-luvun lopulla olemassa myös säännöllinen konserttimusiikki-elämä, jota ylläpiti kaupungin tuella kaksi tärkeää yhdistystä: Musikaliska Sällskapet i Tammerfors ja Tampereen Orkesteriyhdistys. Konserttielämän yksityiskohtia ei ole tarkemmin kartoitettu eikä merkittävien taiteilijoiden reseptiota Tampereella tutkittu.
Tässä esitelmässä teen pienimuotoisen ekskursion otsikkoni määrittämän kahden vuosikymmenen tamperelaiseen konserttielämään ja erityisesti rajautuen pianomusiikkiin. Tarkastelen sitä, keitä merkittäviä pianisteja konsertoi Tampereella, kuka heidän konserttinsa järjesti, minkälainen reseptio konserteilla oli, sekä millaista ohjelmistoa konserteissa kuultiin. Toivon tuottavani esitelmälläni uutta tietoa yhtäältä Tampereen 1800-luvun musiikkielämästä ja toisaalta koko pianomusiikin ja pianismin historiasta Suomessa tältä osin.
Risto-Matti Marin
Chopin saapuu Suomeen - esitystradition alkuvaiheista maassamme
Frederic Chopinin musiikista kirjoitettiin suomalaisessa lehdistössä jo hänen eläessään, ja kansainväliset pianistitähdet tekivät sitä tunnetuksi maassamme konsertoidessaan. Chopinin teosten nuotteja markkinoitiin lehdistössä, ja monet teoksista esitettiin täällä jo pian julkaisemisensa jälkeen. Esitelmä käsittelee Chopinin musiikin esittämisen varhaisvaiheita 1800-luvun Suomessa etenkin lehtilähteiden ja konserttiohjelmien valossa.
Tuulikki Närhinsalo
Wanhan Wiipurin perintö suomalaiselle pianotaiteelle
Suomen musiikkielämän varhaisvaiheita miettiessä ajatus karkaa helposti Turkuun. Viipuri on jäänyt Turun varjoon enemmän kuin on perusteltua. Viipurin musiikkielämän kukoistus 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä, jolloin orkesteritoiminnasta vastasivat monet maamme merkittävimmistä säveltäjä-kapellimestareista ja jolloin Boris Sirpon perustama musiikkiopisto kasvatti suuren määrän erinomaisia muusikoita, tunnetaan kohtuullisen hyvin. Mutta Viipurin musiikkielämä oli vilkasta jo hyvinkin paljon aikaisemmin.
Porvariskodeissa musiikkiharrastus, etenkin pianonsoitto, oli 1800- ja 1900-lukujen taitteessa yleistä; se oli itsestään selvä osa yleissivistystä. Mitä kodeissa soitettiin?
Kansainvälisiä tuulahduksia toivat mm. nimekkäät pianistit, jotka pysähtyivät esiintymään Viipurissa matkallaan Pietariin tai Venäjältä länteen. Yksi heistä oli venezuelalainen Teresa Carreno. Mitä konserteissa kuultiin ja miten yleisö otti ne vastaan?
Viipurin musiikkiopisto antoi erinomaiset taiteelliset peruseväät monille opiskelijoille, joista sittemmin tuli keskeisiä tekijöitä maamme musiikkielämässä, myös pianistikentässä. Onko viipurilaisuus ollut jollain tapaa leimaamassa esim. Orest Bodalewin, Sergei Kulangon, Arvi Valkosen tai Kauko Kuosman pianistista elämää?
Näihin kysymyksiin pyrin antamaan vastauksia.
Margit Rahkonen
Margaret Kilpinen ja Eduard Erdmann
Margaret Kilpinen (1896–1965), jonka pedagogiura Sibelius-Akatemiassa kattoi neljä vuosikymmentä, muistetaan nykyään, mikäli ylipäänsä muistetaan, ensisijaisesti Yrjö Kilpisen puolisona, tämän laulujen säestäjänä ja laulutuotannon vankkumattomana edistäjänä. Hän oli kuitenkin myös paljon muuta. Kartoitan esityksessäni Margaret Kilpisen elämänvaiheita ja hänen toimintaansa suomalaisissa ja kansainvälisissä musiikkipiireissä. Hänet henkilökohtaisesti tavanneet muistavat hänet humaanina ja perin pohjin sivistyneenä henkilönä, jota kiinnostivat ajan musiikkivirtaukset, mutta myös ns. vanha musiikki – aikana, jolloin sitä Suomessa suurelta osin pidettiin lähinnä primitiivisenä
Margaret Kilpinen opiskeli aluksi Helsingin Musiikkiopistossa ja myöhemmin useiden ulkomaalaisten opettajien johdolla. Hänen idolinsa näiden opettajien joukossa oli Suomessakin konsertoinut liettualaissaksalainen Eduard Erdmann (1896–1958), yksi aikansa edistyksellisistä musiikkihahmoista, jonka konserttiohjelmat sisälsivät sekä pianomusiikin kulmakiviä että erityisesti aikansa uutta musiikkia. Erdmanin ystäväpiiriin kuuluivat Schönberg, Berg, Jarnach, Krenek ja Schnabel samoin kuin taidemaalari Emil Nolde. Säveltäjänä häntä on luonnehdittu lähinnä modernistiksi. Suomessa hänen konserttejaan ylistettiin, vaikka hänen sävellyksiään pidettiin outoina. Esittelen Margaret Kilpisen ja Eduard Erdmannin välistä suhdetta yhtenä esimerkkinä sotienvälisten vuosikymmenten musiikkimaailman toimijoiden välisistä siteistä.
Caterina Stenius
Innan tonen förklingar
Strax efter att Merete Söderhjelm hade konserterat med Berliner Philharmoniker och Furtwängler 1939 och fått lysande recensioner, kom hennes internationella karriär av sig i och med krigsutbrottet. Men i Finland var hon särskilt under krigsåren en flitigt anlitad orkestersolist och hade kapacitet att spela tre olika verk vid en och samma orkesterkonsert. Hon gick från unga år i bräschen för ny musik och framförde för första gången i Finland pianokonserter av Bartók, Britten, Prokofjev och Ravel. 1964 blev hon timlärare vid Sibelius-Akademin, till hennes elever hörde Jukka Tiensuu och Jouko Laivuori. Mitt anförande är ett personligt vittnesbörd av en elev och vän som började arbeta som musikredaktör på YLE 1975 och upptäckte att de flesta av hennes inspelningar hade "tvättats" bort från banden. Jag försökte förgäves få henne till studion - innan tonen förklingar – jag försökte också göra ett radioprogram om henne och det materialet har jag till mitt förfogande.
Juha Torvinen
Erik Bergman pianistina
Piano oli säveltäjä Erik Bergmanin (1911–2006) instrumentti. Hän opiskeli pianonsoittoa Helsingin konservatoriossa Alice Furuhjelmin ja Ilmari Hannikaisen johdolla sekä intoutui opiskeluvuosinaan muun muassa Chopinin, Griegin ja Palmgrenin teoksista. Hetken aikaa suunnitelmissa oli jopa pianistin ura. Tarkastelen tässä esitelmässä Bergmanin suhdetta pianoon erityisesti 1930- ja 1940-luvuilla. Tuon esille, mitä tietoja Bergmanista pianistina on säilynyt ja pohdin, miten opiskeluaikojen omakohtainen suhde pianoon näkyy myöhäisemmissä sävellyksissä ja säveltäjäprofiilissa. Erityisesti kysyn, miten Bergmaniin usein liitetty modernismi ilmenee jo nuoruusvuosien pianoteoksissa. Esitelmä perustuu koti- ja ulkomaiseen arkistoaineistoon sekä valtaosin julkaisemattomien pianoteosten analyysiin.
FT Juha Torvinen on akatemiatutkija Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa sekä Helsingin ja Turun yliopistojen musiikkitieteen dosentti. Torvinen tutkii muun muassa musiikin ja luonnon suhdetta (ekomusikologiaa) sekä Erik Bergmanin elämää ja tuotantoa.
Marjaana Virtanen
Pianisti Ella Lindelöf: opinnot Martin Krausen luokalla Berliinissä ja opintojen jälkeinen toiminta
Helsinkiläinen Ella Lindelöf (1888-1943) lähti lupaavana, 23-vuotiaana pianistina opiskelemaan entisen Liszt-oppilaan Martin Krausen pianoluokalle Sternin konservatorioon Berliiniin, jossa hän opiskeli kolmen lukuvuoden ajan (1911-1914). Opinnot, esimerkiksi esiintymiset julkisissa tutkintokonserteissa,olivat Berliinin taideyliopiston arkistosta löytyneiden tietojen mukaan menestyksekkäät.
Toisin kuin Krausen luokalla samaan aikaan opiskelleet Ernst Linko, Kosti Vehanen ja chileläinen Claudio Arrau, Lindelöf on jäänyt pianistinatuntemattomaksi – hänet muistetaan lähinnä kuvanveistäjä Felix Nylundin vaimona. Voidaankin kysyä, mitä tapahtui Lindelöfin kaltaisille suomalaisopiskelijoille, joita ei kirjattu musiikinhistorian sivuille merkittävän taiteilijakarriäärin luojina mutta joiden opinnot ja uran alku olivat sangen lupaavia.
Esitelmässä tarkastellaan Ella Lindelöfin opintoja ja opintojen jälkeistä työuraa muun muassa Helsingin musiikkiopiston pianonsoiton opettajana 1920-luvun alussa. Esitelmässä mainitaan myös muita Lindelöfin musikaalisen perheen pianisteja, esimerkiksi Berliinissä pianonsoittoa opiskellut Tyra-sisko.
Esitelmä liittyy laajempaan tutkimukseen Sternin konservatorion ja Berliinin musiikkikorkeakoulun suomalaisista opiskelijoista ja pohjautuu Berliinin taideyliopiston arkistoaineistoon sekä kotimaisiin lähteisiin.
FT Marjaana Virtanen on esittämisen tutkimuksen dosentti Turun yliopiston Musiikkitieteen oppiaineessa. Hän laatii parhaillaan kirjaa Berliinissä ja Wienissä opiskelleista suomalaismuusikoista yhdessä MuT Leena Heikkilän kanssa.
