1. symposiumin 4.10.2014 tiivistelmät
Pekka Gronow
Mitä äänitteet kertovat pianonsoiton historiasta
Pianon soitosta on ääninäytteitä yli sadan vuoden ajalta. Viime vuosina kansainvälisesti on myös julkaistu useita tutkimuksia, joissa arvioidaan äänitteiden perusteella pianonsoitossa tapahtuneita muutoksia ja tunnettujen pianistien tyyliä. Suomessa äänitteitä on tehty vähemmän, mutta ainakin toisen maailmansodan jälkeiseltä ajalta aineistoa on niin paljon, että niitä voisi käyttää tutkimuksen aineistona.
Suomalainen aineisto voidaan jakaa kolmeen pääryhmään. Vanhimmat kaupalliset äänilevyt (Oskar Merikanto) ovat yli sadan vuoden takaa, mutta sen jälkeen levytyksiä tehtiin satunnaisesti, kunnes julkaistutoiminta laajeni nopeasti 1970-luvulla. Radioarkisto on toinen tärkeä lähde. Vaikka suuri osa vanhoista radio-ohjelmista onkin hävitetty, tallella on huomattava määrä ohjelmaäänityksiä ja ns kantanauhoja 1950-luvulta lähtien, Kolmannen ryhmän muodostavat yksityiskokoelmissa olevan äänitteet, joita on mm taiteilijoilla itsellään. Esityksessä arvioidaan eri tyyppisten aineistojen käyttöä tutkimuksen lähteenä.
Pekka Gronow on Helsingin yliopiston etnomusikologian dosentti. Hän on kirjoittanut useita tutkimuksia äänilevyn historiasta.
Johanna Hasu
Erilaiset oppijat ammatillisen koulutustavoitteen puristuksessa
Pianonsoiton opetusta Suomessa on pitkään ohjannut korkean taiteellisen tason vaatimus, jopa ammattimaisuuden ihannointi. Maan kattava musiikkioppilaitosjärjestelmä ja sen aikaansaama Suomen "musiikki-ihme" on huomioitu maailmalla. Moni soittaja kuitenkin lopettaa kuitenkin opintonsa kesken tai kokee itsensä riittämättömäksi vaatimusten edessä. Tällainen oppilas on helposti leimautunut epämusikaaliseksi tai laiskaksi, vaikka kyse on saattanut olla jonkinlaisesta oppimisvaikeudesta, esimerkiksi lukihäiriöstä. Kuitenkin tutkimukseni mukaan myös lukivaikeuden tai muun oppimisvaikeuden kanssa kamppaileva lapsi voi oppia soittamaan pianoa aivan yhtä hyvin kuin ikätoverinsa, kunhan saa oikeanlaista opetusta.
Musiikkioppilaitosjärjestelmän aikaansaamista tuloksista on syytä olla ylpeä. Lainsäädännöllä turvattu rahoitus ja yhtenäiset opetussuunnitelman perusteet pitävät huolen siitä, että periaatteessa kaikkialla maassamme voidaan opiskella musiikkia tavoitteellisesti. Mikään järjestelmä ei kuitenkaan ole täydellinen. Esitelmässäni käsittelen historian painolastia lukihäiriöisen soitonopiskelijan näkökulmasta ja esitän niitä tapoja opettaa, joiden avulla kaikenlaisten piano-oppilaiden on mahdollista nauttia soittamisesta. Musiikin tekemisen pitää olla oikeutettua myös niille, joille oppiminen ei ole luontaista tai helppoa.
FM Johanna Hasu on Pohjois-Kymen musiikkiopiston apulaisrehtori. Hän työstää väitöskirjaa Jyväskylän yliopistossa aiheenaan lukivaikeus ja sen ilmeneminen pianonsoiton opiskelijoilla. Hasu on kouluttanut musiikkioppilaitosten opettajia erilaisten oppijoiden opettamisesta sekä luennoinut erilaisten oppijoiden järjestöjen kutsumana mm. Lahdessa ja Helsingissä.
Matti Huttunen
Uuden musiikin tulo suomalaiseen pianotaiteeseen
Esitelmä käsittelee kansainvälisen uuden musiikin tuloa suomalaiseen pianotaiteeseen. Kansainvälisen uuden musiikin reseptio- ja vaikutushistoriaa on tähän mennessä selvitetty mm. suomalaisten säveltäjien, oopperan, musiikkikritiikin ja helsinkiläisten orkestereiden osalta, mutta pianistien ja muiden instrumentalistien suhde uuteen musiikkiin kaipaa lisää tutkimusta. Esitelmän tutkimusote on historialliskriittinen: päämääränä ei ole laatia kattavaa luetteloa uuden pianomusiikin esityksistä Suomessa, vaan esitelmä pyrkii hahmottelemaan uuden musiikin varhaiseen vastaanottoon liittyneitä keskeisiä ajatuksellisia suuntauksia ja ilmiöitä. Esitelmän taustalla ovat mm. ne metodologiset ajatukset, joita R. G. Collingwood esitti teoksissaan An autobiography (1939) ja The idea of history (1946), sekä myöhemmin tänä vuonna ilmestyvä artikkelini Kansainvälisen uuden musiikin kuva suomalaisessa musiikkikirjoittelussa ennen toista maailmansotaa.
Filosofian tohtori Matti Huttunen (s. 1964) on väitellyt tohtoriksi Turun yliopistossa vuonna 1993. Hän on toiminut mm. Helsingin Konservatorion lehtorina ja yliopettajana vuosina 1989-99 sekä Sibelius-Akatemian esittävän säveltaiteen professorina vuosina 1997-2005. Hänen erityisalojaan ovat Suomen musiikin historia sekä musiikin aate- ja oppihistoria.
Kristiina Junttu & Peter Lönnqvist
Kulttuurilähettiläänä työläiskaupungissa. Pianisti ja pedagogi Rakel Levin
Esitelmämme käsittelee pianisti ja pianonsoitonopettaja Rakel Leviniä (os. Steinbock, 1908-1990). Levin vaikutti enimmäkseen Tampereella, jossa hänellä oli monikymmenvuotinen ura Tampereen musiikkiopistossa. Useat hänen oppilaistaan valitsivat ammattinsa musiikin parista ja osa heistä on yhä aktiivisesti opetustyössä.
Rakel Levin syntyi Viipurissa, missä hän opiskeli mm. Sergei Kulangon, Sally Westerdahlin ja Venni Kuosman johdolla. 1926 hän aloitti opintonsa Leipzigissa Robert Teichmüllerin johdolla. Vuosina 1926-1928 hän opiskeli lisäksi Berliinissä mm. Egon Petrin ja Sandra Drouckerin johdolla. Ensikonserttinsa Levin piti vasta 1943. Varsinaisen opetustyönsä Levin aloitti Tampereella 1945. Hän teki myös pitkään yhteistyötä tanssinopettaja Ester Naparstokin kanssa ja sävelsi musiikin useisiin balettiteoksiin. Hänen sävelkielensä on eksoottis-sävyistä, värikkäästi soinnutettua ja rytmisesti elävää. Levin oli myös taitava viihdepianisti, joka elätti itseään nuoruudessaan tanssimuusikkona.
Esityksemme runko muodostuu kolmesta osasta. Yhtäällä ovat omat kokemuksemme Rakel Levinistä opettajana ja sukulaisena, toisaalta haastattelemamme kollegat, mm. Lea Terno-Kivilä ja Jari Salmela, jotka opiskelivat Levinin johdolla vielä hänen esiintyessä säännöllisemmin. Kolmannen ja yhtä tärkeän osan aineistosta saamme suoraan Rakel Leviniltä itseltään 1989 tehdyn haastattelun materiaalista.
Kristiina Junttu toimii aktiivisesti esiintyvänä pianistina, pianonsoiton opettajana Itä-Helsingin musiikkiopistossa sekä free lancer -kouluttajana. Kristiina Junttu valmistui musiikin tohtoriksi 2010 (DocMus/kehittäjäkoulutus). Juntun vahva alue esittäjänä on oman aikamme musiikki ja hän toimiikin läheisessä yhteistyössä monien aikamme säveltäjien kanssa.
Pianisti Peter Lönnqvist on toiminut lehtorina Lahden konservatoriossa vuodesta 1995. Opetustyön ja esiintymisten ohella hän on myös mm. laatinut pianotranskriptioita ja sovituksia.
Elisa Järvi
Nuottikirjalöytöjä parin vuosisadan takaa
Esityksessäni luon katsauksen 1700-luvun lopulta ja 1800-luvun alusta säilyneisiin nuottikirjoihin, joihin musiikin harrastajat ovat käsin kirjoittaneet ja kopioineet sävellyksiä. Musiikkiharrastus oli säätyläisten keskuudessa yleistä ja soittotaitoa pidettiin tärkeänä osana kasvatusta. Ruotsin vallan lopulla kartanomiljööseen kuului monin paikoin klaveerisoitin. Kartanoilla ja pappiloilla oli merkitystä musiikin leviämisessä laajemmalti maaseudulle.
Fortepiano oli Suomessa vielä harvinainen kosketinsoitin 1700-luvun puolella, mutta yleistyi pian. Esimerkiksi Turun Soitannollinen seura tilasi välittömästi perustamisensa jälkeen Tukholmasta rakentaja Lindholmilta instrumentin, jonka valmistumista odotellessa seuralla oli lainassa erään kapteenin fortepiano. Vuosisadan vaihteessa seura puolestaan investoi mahonkiseen 5 ½ oktaaviseen soittimeen, jonka valmisti Tukholmassa soitinrakentaja Kraft.
Pianistina ja fortepianistina minua kiinnostaa, minkälaisia piano- ja klaveerikirjoja on säilynyt parin sadan vuoden takaa ja mitä nuottikirjoista voi päätellä tuon ajan soittajien musiikkimieltymyksistä ja soittotaidoista. Lähdeaineistona käytän Kansalliskirjaston, Sibelius-Akatemian, SKS:n ja Sibelius-museon käsikirjoituskokoelmia.
MuT Elisa Järvi on suomalainen pianisti, fortepianisti ja pedagogi. Taiteellisessa tohtorintutkinnossaan 2011 hän yhdisteli vanhinta ja uusinta pianolle kirjoitettua musiikkia. Kirjallinen työ keskittyi György Ligetiin, jonka pianomusiikin esittämiskäytäntöjä hän edelleen tutkii.
Annikka Konttori-Gustafsson
Ernest Pingoud'n näkemyksiä 1900-luvun alun kansainvälisistä ja suomalaisista virtauksista pianonsoiton saralla
Pietarista Suomeen vuonna 1918 emigroitunut Ernest Pingoud (1887 - 1942) oli säveltäjänä modernismin uranuurtaja maassamme. Jo ennen siirtymistään Suomeen hän oli toiminut musiikkikirjoittajana saksan- ja venäjänkielisissä lehdissä, ja hän jatkoi kirjoittamistaan täällä eri sanoma- ja aikakauslehdissä ensin saksaksi ja sittemmin ruotsin kielellä. Hän toimi ajoittain Uuden Suomen ja Hufvudstadsbladetin musiikkiarvostelijana.
Pingoud kirjoitti arvosteluja ja katsauksia Pietarin, Berliinin ja Helsingin musiikkielämästä 1900-luvun ensimmäisiltä vuosikymmeniltä. Hän otti kantaa mm. kulttuuriseen tilanteeseen, nykymusiikin tulevaisuudennäkymiin ja musiikkikoulutukseen Montagsblatt der St. Petersburger Zeitung -lehdessä julkaistussa artikkelisarjassa "Modernin musiikin kasvonpiirteitä" sekä myöhemmin Suomessa eri lehtiin kirjoitetuissa uuden musiikin katsauksissa. Hänen ajatuksensa musiikkikoulutuksesta ennakoivat monia edelleen ajankohtaisia kysymyksiä. Erityisen kriittisesti hän suhtautui ylenmääräiseen pianistien kouluttamiseen.
Esitelmässäni keskityn Pingoud'n pianismiin liittyviin ajatuksiin 1900-luvun alun konserttielämästä, ohjelmistovalinnoista ja koulutuksesta. Käyn läpi myös hänen arvioitaan tuon ajan esiintyvistä pianisteista, joista moni on vaikuttanut suoraan tai jonkin oppilaansa kautta koulutuksen kehittymiseen Suomessa.
MuT Annikka Konttori-Gustafssonin taiteellisen tohtorintutkinnon (Sibelius-Akatemia 2001) aiheena oli Olivier Messiaenin läsnäolo ranskalaisessa pianokirjallisuudessa ja kirjallisen työn otsikko Soiva sateenkaari. Matka Olivier Messiaenin värimaailmaan.
Konttori-Gustafsson on esiintynyt sekä solistina että kamarimuusikkona ja liedpianistina. Hän on esittänyt runsaasti aikamme suomalaista musiikkia sekä ranskalaista 1900-luvun musiikkia. Konttori-Gustafsson toimii pianomusiikin ja tohtorinkoulutuksen lehtorina sekä tällä hetkellä myös DocMus-tohtorikoulun varajohtajana Sibelius-Akatemiassa.
Erja Kosonen
Koraalisoittoa harmoonilla – säestystaito jokaisen opettajan perustaitoja
Kansakoulunopettajien, sittemmin luokanopettajien yksi perustaito on ollut soittotaito, käytännössä laulujen säestystaito ensin harmoonilla, sittemmin pianolla.
Vapaa säestys –nimellä kulkeva oppiaine ja sointumerkeistä säestämisen tapa on itse yllättävän uusi. Vasta peruskouluaika on tuonut musiikin oppikirjat, joihin on merkitty sointumerkit. Opettajankirjoissa on edelleen aukikirjoitettuja säestyksiä mutta pääpaino on siirtynyt sointumerkeistä säestämiseen, soittimen piano tai keyboard.
Ensimmäinen sointumerkinnöillä, sointuasteilla varustettu koulun laulukirja löytyy vuodelta 1945, Juhani Pohjanmiehen Kootut lastenlaulut. Perusteina laulukirjan johdannossa mainitaan koulusoitinten todennäköinen yleistyminen.
Musiikkiopinnot, soitto, laulu, kuorot, orkesterit oli ensimmäiset vuosikymmenet Jyväskylän opettajaseminaarissa tuntimääriltään tärkein oppiaine äidinkielen ohella. Sama käytäntö jatkui vielä kasvatusopillisen korkeakoulun aikaankin. Martti T. Kuikka muistelee, miten viikon ns. 8. päivä oli varattu mm. koraalisoiton harjoittamiseen, joka taito oli varsinkin monelle miespuoleiselle opettajaksi opiskelevalle lähtökohtaisesti vieras taito.
Peruskouluaikaan saakka laulukirjojen säestyskirjat ovat aukikirjoitettua harmoniasatsia. Sävellajit olivat käytössä monipuolisesti ja sovitukset olivat soveltuvia harmoonilla, pianolla tai jopa uruilla soitettavaksi.
FT Erja Kosonen on musiikkikasvattaja ja diplomipianisti Jyväskylän yliopiston musiikin laitoksella. Hänen tutkimusalueitaan ovat musiikinharrastamisen motivaatio ja koulun laulunopetuksen historia.
Seija Lappalainen
Varhaisia suomalaisia pianisteja
Tutkimuksessa esitellään pianistit Thomas Byström (1772–1839), Carl Ludvig Lithander (1773–1843), Ernst Gabriel Lithander (1774–1803), Fredrik Emanuel Lithander (1777–1823), David Wilhelm Lithander (1780–1807), Charlotte Lithander (syntymä- ja kuolinvuosi tuntemattomat) ja Johan Niklas Snellman (1769–1844). Selvitetään pianistien elämänvaiheet, opinnot, opettajat ja oppilaat sekä tärkeimmät sävellykset, joiden pohjalta voidaan arvioida pianistien taitoja.
Filosofian lisensiaatti, musiikintutkija ja tietokirjailija Seija Lappalainen on erikoistunut Suomen taidemusiikin historiaan 1700- ja 1800-luvuilla. Hänen lisensiaattityönsä (1988, Helsingin yliopisto, musiikkitiede) käsitteli Thomas Byströmin elämää ja tuotantoa. Valmisteilla on väitöskirja Fredrik Paciuksesta.
Risto-Matti Marin
Ylevä kaarros – Tapani Valstan tulkinta Franz Lisztin h-mollisonaatista
Tapani Valsta (1921–2010) oli sodanjälkeisen ajan merkittävimpiä ja vaikutusvaltaisimpia suomalaisia pianisteja ja urkureita. Hän opetti pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa vuodesta 1959 vuoteen 1985, joista viimeiset 18 vuotta toimi pianomusiikin professorina. Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan urkurina Valsta toimi vuodesta 1956 vuoteen 1985. Yleisradio taltioi Valstan soittoa niin studiossa kuin konserttitilanteissakin runsain mitoin, mutta osa tallenteista on säilynyt vain hänen henkilökohtaisessa äänitekokoelmassaan. Näin on laita myös 1950-luvulta peräisin olevan Franz Lisztin h-mollisonaatin äänitteen suhteen. Kyseessä on suomalaisittain merkittävä äänite eräästä pianokirjallisuuden kulmakiviin kuuluvasta teoksesta. Valsta opiskeli pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa Ilmari Hannikaisen johdolla ja lisäksi myös mm. Pariisissa Suzanne Guébelin johdolla. Nuotti, josta Valsta on teoksen opiskellut, sisältää lukuisia merkintöjä, joista suuri osa on hänen omiaan, mutta monet ovat myös hänen opettajiltaan. Nuottimerkintöjen joukossa on mm. suuri määrä yksityiskohtaisia metronomimerkintöjä, joiden kautta teokseen muodostuu suunnitelmallinen tempostruktuuri. Esitelmässäni käsittelen erityisesti Valstan h-mollisonaattitulkintaa sekä yleisesti että suhteessa hänen nuotissaan oleviin merkintöihin.
Pianisti, MuT Risto-Matti Marin on soittanut kahdeksan kansainvälisesti kiitetyn soololevynsä lisäksi myös kuudella kamarimusiikkilevyllä, ja kamarimuusikkona tehnyt lukuisia radionauhoituksia Yleisradiolle. Marin suoritti taiteellisen tohtorintutkinnon kunniamaininnalla Sibelius-Akatemiassa vuonna 2010 ja sai seuraavana vuonna Suomen Kulttuurirahaston kolmivuotisen taiteilija-apurahan. Konsertoinnin ja levyttämisen ohessa Marin myös luennoi pianomusiikista ja pitää mestarikursseja eri puolilla Suomea.
Margit Rahkonen
Kansainvälisyys Sibelius-Akatemian pianonsoiton opetuksessa. Solistista pianonsoiton opetusta 1980-2013 antaneiden viranhaltijoiden ulkomaisista opinnoista ja niiden vaikutuksesta heidän opetukseensa.
Kansainvälisyys on ollut monella eri tavalla tiiviisti läsnä pianonsoiton opetuksessa koko Sibelius-Akatemian olemassaolon ajan. 1900-luvun kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana opetus vähitellen siirtyi kotimaisten voimien vastuulle alkuvuosien ulkomaisten opettajien vaihtuessa suomalaisiin. Nämä, usein jo Helsingin Musiikkiopistossa opiskelleet pianistit, täydensivät osaamistaan ulkomailla samoin kuin heidän jälkeensä tulleet opettajasukupolvetkin. Myös viime vuosikymmeninä Sibelius-Akatemian pianonsoiton opettajat ovat lähes poikkeuksetta etsineet mahdollisuuksia opiskella kotimaansa lisäksi myös sen rajojen ulkopuolella. Vaikka opiskelijoiden ulottuville on Sibelius-Akatemiassa tullut kansainvälisiä vaikutteita myös muita teitä ovat opettajien omat opinnot olleet suorin välittymisen tie mestari-kisälli –tyyppisessä opetuksessa. Esityksessäni luon katsauksen Sibelius-Akatemian ns. solistista pianonsoiton opetusta vuosien 1980 ja 2013 välillä antaneiden opettajien ulkomaisiin opintoihin. Tutkimus pohjautuu suurelta osin 18:lle opettajalle lähetettyyn kyselyyn.
MuT Margit Rahkonen valmistui ensimmäisenä pianistina Sibelius-Akatemian taiteellisesta tohtorikoulutuksesta 1994 aiheenaan Franz Lisztin pianomusiikki. Kirjallisen työnsä hän laati Debussyn pianoetydeistä. Rahkonen on konsertoinut solistina ja kamarimuusikkona koti- ja ulkomailla, tehnyt lukuisia äänitteitä YLE:lle ja levyttänyt. Tutkimuksellisen kiinnostuksen kohteena on esittävän säveltaiteen, erityisesti pianismin ja pianistien historia Suomessa
Marjaana Virtanen
Martin Krausen pianoluokan suomalaiset opiskelijat Sternin konservatoriossa 1910-14
Monet suomalaisen esittävän säveltaiteen keskeiset hahmot opiskelivat maineikkaassa Sternin konservatoriossa Berliinissä 1900-luvun alussa. Heihin kuuluivat mm. pianisti-säveltäjä Ernst Linko ja säestäjänä tunnetuksi tullut Kosti Vehanen. Tarkastelen esitelmässäni Martin Krausen pianoluokkaa ajanjaksona 1910-14, jolloin luokalla opiskeli erityisen monia suomalaisia. Tutkimusaineiston muodostaa Sternin konservatoriosta sotien jälkeen säilynyt aineisto, joka sijaitsee Berliinin taideyliopiston arkistossa. Kysyn aineistoltani seuraavaa: Ketkä opiskelivat Krausen luokalla? Millaista opiskelu oli luonteeltaan (esim. opetussuunnitelmat, esiintymiset)? Entä millaisia työuria pianistit loivat opintojensa jälkeen? Tutkimus pohjautuu suurimmaksi osaksi arkistoaineistoon (esim. Sternin konservatorion vuosikertomukset) ja soveltaa arkistotutkimuksen menetelmiä.
Marjaana Virtanen, FT, toimii tutkijana ja ma. yliopisto-opettajana Turun yliopiston musiikkitieteen oppiaineessa. Hänen kiinnostuksen kohteisiinsa kuuluvat esittämisen tutkimus, esityslähtöinen musiikkianalyysi ja suomalainen taidemusiikki.
