MUSIIKINHISTORIA JA KULTTUURIHISTORIA



Musiikinhistoria käsittelee musiikin, sen tekijöiden, kuulijoiden, käsitteiden sekä kaiken muun musiikkikulttuurin historiaa. Musiikinhistorian tarkastelutavat ovat muotoutuneet ns. modernin historiankirjoituksen synnyn myötä, 1700-luvulta lähtien. Useat kirjoittajat aina 1990-luvulle asti ovat rajanneet musiikin omaksi ilmiökseen: Musiikinhistorian tarkastelut ovat keskittyneet taidemusiikkiin, ja taiteeksi miellettyä musiikkia on tarkasteltu irrallaan muusta historiankirjoituksesta tai muusta kulttuurintutkimuksesta.

 

Musiikinhistorian kirjoitukset heijastelevat aikansa tietämisen tapoja ja kirjoittajan valintoja. Musiikinhistorian opettamisen pohdinnan aluksi tutustuttan musiikinhistorian tarkasteluiden rinnalla muutamiin kulttuurihistorian tutkimuksen ja opettamisen suuntauksiin.

Osiossa tarkasteltuja kysymyksiä ovat mm.

  • Miten historiankirjoituksen sisältö valikoituu elettyjen tapahtumien ja ajatusten virrasta?

  • Kenen näkökulmasta historiaa on kirjoitettu?

  • Miten voidaan tavoittaa menneen ajan yleinen ilmapiiri?

  • Miten voidaan erottaa lähteet ja niiden tulkinta?


Kirjallisuutta

Immonen, K. & Leskelä-Kärki, M. Kulttuurihistoria. Johdatus tutkimukseen. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura. Tietolipas 175.

Kalela, J. 2000. Historiantutkimus ja historia. Helsinki: Gaudeamus

Sarjala, Jukka 2002. Miten tutkia musiikin historiaa? Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura. Tietolipas 188.

Kalela, J. & Lindroos, I. (toim.) 2001. Jokapäiväinen historia. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura. Tietolipas 177.

Ollitervo, S. & Parikka, J. & Väntsi, T. (toim) 2003. Kohtaamisia ajassa. Kulttuurihistoria ja tulkinnan teoria. Turku:Turun yliopisto. Cultural History - Kulttuurihistoria 3.