Musiikinhistorian opettajan odotetaan oikeutetusti välittävän tietoa musiikkiin liittyvästä menneestä tapahtumainkulusta. Kysymys tiedosta ja tietämisestä ei kuitenkaan ole aivan yksinkertainen. Miten eletty elämä ja musiikki muuttuu historiaksi, ja edelleen tiedoksi? Epistelmologia on pyrkinyt yleisellä tasolla vastaamaan kysymykseenmitä tieto on. Seuraavat kaksi tietokäsitystä löytyvät myös musiikin ammattiopiskelijoiden kuvauksista omasta musiikinhistorian kurssistaan. Kursivoidut kuvaukset on koottu Stadian opiskelijoiden kirjoituksista.

Objektivismi ja totuuden korrespondenssiteoria
 

Objektivismin perusoletus on, että tieto voi olla objektiivista, tietäjästä riippumatonta. Tosi tieto on sellaista, joka vastaa todellisuutta , eli totuus määräytyy korrespondenssin mukaan. Objektivismissa voidaan nähdä kaksi suuntausta:

• Empirismi: - totuus löytyy havainnoimalla
• Rationalismi: pelkästään havaintojen pohjalta ei voi ymmärtää todellisuutta, tarvitaan järkeä ja ajattelua jäsentämään (Kant)

Oili kuuntelee musiikkia ja pitää siitä. Hän oppii tunnistamaan erityylisiä kappaleita ja sävellysmuotoja sekä analysoimaan, miten eri aikojen musiikit eroavat toisistaan. Hän oppii kirjaimellisesti musiikin historiaa.

Tämä mallitarina kuvaa tietopainotteista suuntautumista, johon "musiikista pitäminen" tuo positiivisen perusvireen, motivaation. Kuunneltavaan musiikkiin liitetään oppimisen kohteita - erityyliset kappaleet, sävellysmuodot, aikakaudet, soittimet ja säveltäjät - ja opiskelulla saavutettava kompetenssi liittyy näiden hallintaan. Silti kuunteleminen on tässä varsin keskeinen tapa saada käsitys musiikillisesta kulttuuriperinnöstä. Kronologiaan perustuvaa musiikinhistorian tapahtumainkulun kuvausta elävöitetään musiikkiesimerkeillä. Tämä näkemys sopii hyvin mm. monien musiikinhistorian oppikirjojen esitystapaan, ja esimerkkejä tällaisesta oppimateriaalista on paljon, mm. Groutin History of Western Music ja siihen liittyvä Nortonin kokoama äänite Anthology of Western Music nuotteineen.

Tämä mallitarina kuvaa myös kartesiolaista jakoa tietävään subjektiin ja tietoon, objektiin. Kuuntelija eli subjekti mieltää objektin, menneen tapahtumainkulun ja kuunneltavan musiikin, omassa mielen sisäisessä kuvautumisessa eli representaatiossa. Omaa analyyttistä ja tunnistavaa kykyä kehitetään oppimisprosessissa sellaisiksi, että ne yhä paremmin vievät lähemmäs musiikkia ja asioita "sellaisena kun ne ovat" (Toiskallio 1993, 30). Sanavalinta "musiikkiesimerkki" tai joissakin opiskelijoiden tarinoissa käytetty "näyte" kuvastaa representaatiomallin sisältämän maailmasuhteen, korrespondenssiteorian, lisäksi toista kartesiolaisen tietoteorian peruspiirrettä, jossa "tieto käsitetään suhteeksi ihmisen ja todellisuuden välillä" (emt, 30). Kuunneltava musiikki on opetustilanteeseen tuotu näyte objektiivisena olemassa olevasta musiikista ja musiikin historiasta. Opetuksen (samoin kuin rationaalisen tutkimuksen) tehtävä on varmistaa se, että opiskelijan tietosuhde, representaatio, vastaa todellisuutta, tässä musiikin piirteitä ja musiikinhistorian tapahtumainkulkua (emt, 33).

Musiikin kuunteleminen mielletään tässä tuon todellisuutta vastaavan representaatiosuhteen luomisen välineeksi. Se on henkilökohtaisen prosessi, jossa olennainen oppiminen mielletään liittyväksi sisältötiedon hallintaan ja kognitiiviseen valmiuteen. Tietoperusta on tärkein, eikä esimerkiksi toimintaa tai ymmärtämisen kykyä mainita. Sen sijaan subjektin, kuuntelijan, positio ja mielensisäinen prosessointi riittää sekä kuuntelemisen lähtökohdaksi että päämääräksi,   ja opiskelija on tässä varsin perinteisessä näkemyksessä varsin eristynyt ympäristöstään.

Totuus on ihmisten kulttuurinen (ja historiallinen) käsitys
 

• Mm. pragmatismi: totuus on tietoa, joka toimii käytännössä (Dewey), hermeneutiikka: ymmärtäminen on aina historiallinen ja (mm. Gadamer), fenomenologia (mm. Husserl, Heidegger, Merleau-Ponty, Levinas)

Kurssilla kuunnellaan musiikkia, ja on ihana antautua renessanssin tai barokkioopperoiden maailmaan. Kurssilla analysoidaan kuultua musiikkia yhdessä keskustellen, joten oppilaat tulevat huomaamaan musiikista asioita, joita eivät pakosti itse huomaisi. [...] sävellystyyppien ja esityskäytäntöjen tuntemus auttaa häntä myös musiikin tulkinnassa, fraseerauksessa ja nyanssien luomisessa. Raili löytää uusia puolia itsestään.

Tämä mallitarina poikkeaa edellisestä neljällä tavoin: (1) se kuvaa eläytyvää "antautumista", (2) siinä mainitaan "yhdessä keskustellen" ja (3) tiedollisen painottamisen sijaan päädytään löytämään musiikista jotakin itselle uutta, joka heijastuu toiminnassa ja auttaa (4) löytämään "uusia puolia itsestä".   Näitä yhdistävä juonne rakentuu tiedon ja kognitiivisen valmiuden sijaan mainittujen eläytymisen (antautuminen), dialogisuuden (keskustelu) ja toiminnan (löytäminen, huomaaminen) ilmausten varaan. Teoreettisia lähtökohtia näitä piirteitä painottavan oppimisen tarkasteluun on runsaasti, vaikkakin kirjoittajien lähtökohdat ja filosofis-maailmankatsomukselliset lähtökohdat saattavat olla hyvinkin erilaisia (esim. Elliott, Regelski, Swanwick, Stubley, Rorty, jopa Gadamer, sekä situationaalinen ja yhteisöllinen oppiminen).

Jako subjektiin (kuuntelija, mieli) ja objektiin (musiikki, todellisuus) ei ole yhtä jyrkkä kuin edellä. Kuuntelemisessa ei ole tässä korostuneesti kyse tiedollisen suhteen ja representaatioiden luomisesta, vaan kuvaus ilmentää toisaalta kuuntelemiseen liittyviä (toiminta)tottumuksia (Deweyn sanastoa), toisaalta antirepresentationalistista subjekti-objekti-dualismin ylittämistä (Rortyn sanastoa ). Musiikkia ei tarkastella edellisen tarinan tavoin kuuntelijasta irrallisena objektina, johon kuuntelija yhdistää kartesiolaisen näkemyksen mukaista todellisuutta vastaavaa tietoa. Sen sijaan musiikin kuuntelemisen kautta näyttäytyy kuuntelijan kokemuksellinen prosessi, joka alkaa antautumisella, jonkinlaisella flow-kokemuksella (Csikszentmihalyi 1990). Siihen liittyy yhteisöllinen, situationaalinen puoli, jossa opiskelija kohtaa muiden läsnäolijoiden vaikutuksesta jo ennestään tunnistamiensa, tuttujen seikkojen lisäksi musiikista jotakin uutta. Tuloksena on "kasvaminen", uusien puolien löytäminen paitsi musiikista, myös itsestä. Se, mikä kuullussa musiikissa muodostuu tärkeäksi, syntyy näin yhteisessä käsittelyssä ja vaikuttaa kuulijan kuvaan itsestään.

Tällaisen prosessin huomioiminen opetuksessa vaikuttaa ratkaisevasti myös näkemykseen musiikinhistorian sisältötiedosta. Tässä mallitarinassa korostuu keskustelun merkitys kontekstina, jossa tieto ymmärretään, ja mukana on myös ajatus tiedosta, joka auttaa toimimaan ammatillisessa ympäristössä (Dewey). Käsitys siitä, mikä on tarpeellisesta tietoa, ei perustu ylihistorialliseen ideaan ja totuuteen, vaan ihmisten sosiaalisesta toiminnasta kumpuavaan valintaan. Objektiivisuuden tilalle nousee dialogisuuden myötä myös intersubjektiivisuus (Toiskallio 1993, 74).

Käsitykset tietämisestä, kokemisesta ja ymmärtämisestä vaikuttavat siihen, mihin opettaja opetuksellaan tähtää ja mitä hän arvostaa oppilaittensa toiminnassa ja kokemuksissa.