Filosofiaa

 

Taiteellista vuorovaikutusta äärettömässä musiikillisessa luovuudessa

”Kuule, minä sävellän!” -projekti toteutettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2011.  Tässä tekstissä luodaan katsaus projektin taustoihin ja toimintafilosofiaan sekä peilataan ensimmäisistä projektista saatuja kokemuksia. Teksti pohjautuu kirjoittajien omiin kokemuksiin Kuule, minä sävellän! -projektin parissa, Jon Deakin kanssa käytyihin lukuisiin keskusteluihin, VYC:sta laadittuihin kirjoituksiin ja lehtiartikkeleihin sekä Kuule, minä sävellän! -taustamateriaaleihin.

Kuule, minä sävellän! -projektin juuret ovat New Yorkin filharmonisessa orkesterissa ja siellä kehitetyssä Very Young Composers (VYC) toiminnassa. VYC-toiminta rantautui Suomeen Sibelius-Akatemian musiikin lehtori Riitta Tikkasen myötävaikutuksesta ja sai nimekseen ”Kuule, minä sävellän!”. Tikkanen tunnisti VYC:n toiminnassa samankaltaista lasten ja nuorten ideoitten kunnioittamista, johon hän oli tottunut jo aikaisemmissa yleisötyön hankkeissaan ja koulutuksissaan.

Esimerkiksi Tikkasen ja Improvisaatioteatteri Stella Polariksen näyttelijä Elina Stirkkisen opettamilla Sibelius-Akatemian Luovat muusikontaidot (LUOMUS) -opintojaksoilla opetus perustuu ajatukselle jokaisen osallistujan taiteellisten ideoitten ja ajatusten hyväksymisestä, kunnioittamisesta ja arvostamisesta. LUOMUS -koulutuksen tavoitteena on antaa ilmaisun ja rakentavan vuorovaikutuksen työkaluja lasten ja nuorten kohtaamiseen luovissa projekteissa.

Riitta Tikkanen kuvaa Luomuksen, VYC:n ja Kuule, minä sävellän! -projektien yhteyttä seuraavasti: ”Meidän tulee oppia paremmin kuulemaan – ei vain kuuntelemaan – lasten ja nuorten omaa ääntä. Aikuisille tyypillinen tapa tuputtaa omia ideoitaan lapsille johtaa yleensä lasten omien tekemisten mestaroimiseen. Tämän sijaan meidän tulee ajatella, että lasten ja nuorten ideat ovat taiteellisesti yhtä arvokkaita, ne eivät ole VAIN lasten ja nuorten tuottamia”.

Very Young Composers

New Yorkin filharmonisella orkesterilla on Yhdysvaltojen vanhimpana sinfoniaorkesterina pitkä perinne musiikkikasvatuksessa. Orkesteri tuli erityisen tunnetuksi vuosien 1958–1972 aikana toteutetuista Young People’s Concerts televisioinneista (CBS), jotka tekivät kapellimestari Leonard Bernsteinista koko maailman tunteman musiikkilähettilään. Amerikkalainen kontrabasisti Jon Deak sai kiinnityksen New York filharmonikkoihin vielä Bernsteinin ollessa sen johtajana 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa. Jon Deak, joka toimii myös säveltäjä ja musiikkikasvattajana, loi Very Young Composers -ohjelman osaksi orkesterin toimintaa vuonna 1995 Leonard Bernsteinin henkilökohtaisena perintönä. Siitä lähtien VYC on laajentunut ja levinnyt Yhdysvaltojen ulkopuolelle.

Jokaisella lapsella on oikeus luovuuteen ja itseilmaisuun

Jokaisella lapsella on oikeus luovuuteen ja itseilmaisuun

New Yorkissa tieto suomalaisen musiikkikasvatuksen laadusta oli kiirinyt Jonin ja hänen kollegoittensa korviin. Vuonna 2007 järjestettiin New Yorkissa seminaari, jossa esiteltiin suomalaista musiikkikasvatusta. Pohja yhteistyölle oli luotu. VYCin toimintafilosofia loksahti Suomeen, koska meillä lähtökohtaisesti taidekasvatus laajasti käsittäen perustuu samankaltaiselle ajattelulle: jokaisella lapsella on oikeus luovuuteen ja itseilmaisuun sekä näitä edistävien taitojen oppimiseen.

Kuvassa kahden ensimmäisen Kuule, minä sävellän! -periodin nuoret säveltäjät, Sibelius-Akatemian opiskelijat sekä ammattisäveltäjät Jon Deak, Olli Kortekangas ja Jukka Linkola.

Yhteistyötä

Suomessa Kuule, minä sävellän! -projektit ovat ainutlaatuisia myös siksi, että niitä on ollut toteuttamassa merkittävä yhteistyötahojen joukko. Toimijoina ovat olleet Sibelius-Akatemia, Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kaupunginorkesteri sekä Suomen Kansallisooppera ja baletti ja Musiikkitalo. Lisäksi Suomen Ulkoasiainministeriö ja Suomen New Yorkin pääkonsulaatti ovat olleet mukana toiminnassa.

Tähänastiset projektit ovat olleet kaikille toimijoille merkittäviä oppimiskokemuksia sekä organisatorisesta että sisällöllisestä näkökulmasta. Kuten eräs ensimmäisessä projektissa mukana ollut orkesterimuusikko totesi: ”En olisi arvannut, että saan näin paljon uutta näkökulmaa omaan työhöni!”. Kuule, minä sävellän! -projektit yhdistävätkin ainutlaatuisella tavalla erilaisia toimijoita ja osaamisia.

Lapsi pääosassa

Lapsi pääosassa

Aliina Halme kuuntelee Aina Hidaman sävellysideoita ja kirjoittaa ne nuoteiksi

Vaikka mukana on arvovaltaisia toimijatahoja ja ansioituneita muusikoita, projekteissa tärkeimmässä roolissa ovat kuitenkin lapset ja nuoret. Jon Deak lähti liikkeelle omassa VYC-ideassaan ajatuksesta, että jokainen lapsi ja nuori on lähtökohtaisesti musiikillisesti ajatteleva ja taiteellisesti luova olento, ja hän halusikin kertomansa mukaan löytää vastauksia kysymyksiin ”mitä on lasten musiikki” ja ”miltä lasten säveltämä musiikki kuulostaa”. Kyse on siitä, että lapsilla ei vain ole samankaltaisia kieltä musiikillisten havaintojensa ja ideoittensa sanallistamiseen, eikä välineitä ideoiden kirjaamiseen, kuin mitä esimerkiksi ammattimuusikoilla on. Se ei tee lapsista Jon Deakin mukaan kuitenkaan yhtään vähempiarvoisia muusikoita – päinvastoin – musiikin kirjoittamisen säännöt, koulukunnat tai tyylisuunnat eivät ole rajoittamassa heidän musiikillista ajatteluaan.

 

Ainoliina Riikinsaaren sävellystä nuotinnetaan (mukana musiikkikasvatuksen opiskelija Päivi Ollikainen ja säveltäjä Ilari Kaila)

Ensimmäinen Kuule, minä sävellän! -projekti

Ensimmäinen Kuule, minä sävellän! -projekti
New Yorkin ja Helsingin kouluttajien ensimmäinen tapaaminen Helsingin Musiikkitalossa 2011: Jovanka Trbojevic, Olli Kortekangas, Ilari Kaila, Riitta Tikkanen ja Jon Deak
Jon Deak tuli Suomeen vuonna 2011 auttamaan ensimmäisen Kuule, minä sävellän! -projektin toteutuksessa. New Yorkista paikalle tuli myös säveltäjä Ilari Kaila, joka asuu ja työskentelee Yhdysvalloissa. He vetivät yhdessä ensimmäiseen projektiin liittyviä työpajoja sekä toimivat myös taiteilijaopettajina projektissa. Tavoitteena oli samalla myös jakaa osaamista. Kuule, minä sävellän! -projekteissa on aina mukana ammattisäveltäjien lisäksi myös Sibelius-Akatemian opiskelijoita sekä tarvittaessa muita ohjaajia. Suomalaissäveltäjistä tähän mennessä mukana ovat olleet Olli Kortekangas, Jukka Linkola, Jovanka Trbojevic, Riikka Talvitie, Minna Leinonen, Pasi Lyytikäinen, Ilkka Hammo, Dante Thelestam ja Walter Sallinen.

Aikuisen rooli projektissa

Aikuisen rooli projektissa

Olli Kortekangas työskentelee nuorten säveltäjien Jemina Manssilan ja Amanda Ernesaksin kanssa. Vähemmästäkin menee polvilleen!

Katso video, jossa säveltäjä Ilari Kaila ja musiikkikasvatuksen opiskelija Päivi Ollikainen ohjaavat Ainoliina Riikinsaaren sävellysprosessia

Jokainen lapsi tai nuori saa henkilökohtaisen ”assistentin”, aikuisen, jonka kanssa hänellä on mahdollisuus keskustella omista sävellysideoistaan ja kehittää niitä. Tärkeä periaate projektissa on, että aikuinen ei sävellä eikä ideoi lapsen puolesta eikä ohjaa lapsen ideointia musiikillisesti mihinkään suuntaan. Aikuisten tehtävänä on ainoastaan auttaa lapsen sävellysideoiden nuotintamisessa muusikoille ymmärrettävään muotoon.

Periaate on yhteneväinen VYC:n perusperiaatteiden kanssa, joista yksi tärkein on se, että lasten säveltämiseen suhtaudutaan vakavasti ja heidän sävellyksensä otetaan tosissaan. Oleellista Kuule, minä sävellän! -projektien toteuttamisen kannalta onkin, että osallistuvat lapset ja nuoret identifioidaan säveltäjiksi, heitä arvostetaan ja puhutellaan kuin oikeita säveltäjiä. Aikuiset ilmaisevat olevansa kiinnostuneita lasten omista ajatuksista ja näkemyksistä. Vakavasti suhtautumisen taustalla on ajatus siitä, että lapsille ja nuorille halutaan viestittää tekemisen ja työn tärkeys, heitä motivoidaan oikeasti pinnistelemään omien ideoittensa esiin saamiseksi, koska kyseessä ei ole mikään hetkellinen kokeilu tai leikki sinänsä. Tämä ei kuitenkaan estä leikinomaisten harjoitteiden tai työtapojen käyttöä Kuule, minä sävellän! -projekteissa. Tärkeää on löytää sopiva balanssi työskentelyssä ja olla valmis mukautumaan tilanteissa. Kuten Jon Deak on todennut:” Olemme todella omistautuneet kunnioittamaan prosessia itsessään, oppimaan lapsilta ja tarttumaan taiteen tuottamisen hetkiin, yhteiseen matkaan kohti uskomattomia tuloksia”.

Nuotinlukutaitoa ei tarvita

Nuotinlukutaitoa ei tarvita
Kuule, minä sävellän! -projektiin osallistuneet lapset ja nuoret ovat olleet musiikilliselta taustaltaan erilaisia. Osa on opiskellut esimerkiksi jotakin instrumenttia musiikkioppilaitoksessa, osa muualla ja osalla ei ole takanaan omaehtoisia musiikkiopintoja ollenkaan. Jännittävää onkin ollut havaita, että itse prosessiin osallistujien musiikillisella taustalla ei ole merkittävällä tavalla vaikutusta. Kuule, minä sävellän! -projekteissa toiminta perustuu luovaan ja kommunikoivaan vuorovaikutukseen, ei soittotaitoon tai kykyyn lukea nuotteja.

Osallistujien vuorovaikutus A ja O

Osallistujien vuorovaikutus A ja O

Samoin kuin LUOMUS-opinnoissa, Kuule, minä sävellän! -projekteissa ainutlaatuista on osallistujien välinen vuorovaikutus. Luomuksessa sitä kutsutaan rakentavaksi vuorovaikutukseksi. Kuule, minä sävellän! -projektissa taiteellista, luovaa oppimista voidaan luonnehtia Sara Sintosen mukaan neuvottelevaksi vuorovaikutukseksi, jolla viitataan ennen kaikkea työskentelytapaan, jolle projekti perustuu. Neuvottelu on käsittelemistä ja prosessoimista sekä myös jalostamista. Kuule, minä sävellän! -projektin neuvottelevassa vuorovaikutuksessa osallistujat asettuvat tasaveroiseen asemaan yhteisenä päämääränään osallistujien taiteellisten, musiikillisten ideoitten saattaminen orkesterin soitettavaksi. Prosessi ei ole perinteisessä mielessä oppilas–opettaja-suhde (mestari–kisälli), vaan ryhmä toimii myös yhteisöllisesti ja neuvottelee kollektiivisesti. Ohjaajille ei täten ole ennalta kirjoitettua suunnitelmaa tai tarkkaan asetettuja tavoitteita, vaan jokainen hetki ja vaihe voi (sinänsä kuitenkin rajatun) prosessin kulussa muuttua ja kehittyä ennalta arvaamattomaan suuntaan. Tällainen prosessi vaatii kaikilta osapuolilta vahvaa sitoutuneisuutta asiaan, aitoa mukana olemisen halua sekä ennakkoluulotonta suhtautumista taiteen tekemiseen. Lapset ja nuoret huomaavat heti, jos aikuiset eivät ole sydämellään mukana prosessissa.

(Sintonen observoi ensimmäistä Kuule, minä sävellän! -projektia marraskuussa 2011 ja on kirjoittanut havainnoistaan artikkelin (FJME 2012/1). Tutkimuksessa hän kiinnitti erityishuomionsa siihen, miten taiteellisella, luovalla työskentelyllä voidaan vahvistaa digitaalisella aikakaudella tarpeellisia näkökulmia kuten luottamusta, identiteettejä, kuulumista sekä omistajuutta.)

Yksilöllinen tapa ajatella ja ilmaista

Kuule, minä sävellän! -projekteissa ei kuitenkaan edetä yksin lasten ja nuorten ehdoilla, tai ainoastaan heidän lähtökohdistaan käsin. Prosessissa mukana olevien aikuisten tulee olla herkeämättä kuulolla ja avoimina ollakseen neuvottelevia. Neuvotteleva vuorovaikutus tarkoittaa myös aikuisten ohjaajien tapaa auttaa osallistujia kysymysten kautta kohti päämääräänsä sen sijaan, että ohjaajat antaisivat valmiita vastauksia tai ratkaisisivat asioita osallistujien puolesta.

Vuorovaikutus ei ole koko ajan sanallista, vaan myös eleitä, ilmeitä, liikettä, kuvioita ja piirustuksia paperilla, viivoja ja kaaria ilmassa. Huomattavaa onkin, että Kuule, minä sävellän! -projektissa sallitaan yksilölliset ja erilaiset tavat ajatella sekä ilmaista omia ajatuksiaan. Esimerkiksi toinen lapsi voi kertoa jostakin rytmisestä ideastaan naputtamalla varovasti etusormellaan omaan polveensa, kun taas toinen kuvaa melodia-aihettaan liitelemällä ympäriinsä opetustilassa. Kaikilla tavoin ilmaissut ideat voivat kuitenkin päätyä osaksi omaa sävellystä.

Soittajan rooli

Neuvotteleva vuorovaikutus viittaa myös osallistujien mahdollisuuteen päästä tapaamaan orkesterin ammattimuusikoita ja heidän instrumenttejaan. Perinteisen soitinesittelyn sijaan osallistujia kuitenkin kehotetaan kysymään muusikoilta asioita, jotka heitä kiinnostavat. Lapset ja nuoret pääsevät myös visioimaan soittajien kanssa ja mikä tärkeää, kuulemaan omia ideoitaan muusikoiden soittamina. Jos esimerkiksi joku osallistujista haluaa tietää, miltä oboe kuulostaa matalimmillaan, hänelle demonstroidaan sitä, tai jos joku on kiinnostunut surullisesta alttoviulusta, soittaja improvisoi.

Päämääränä on yhteinen luova projekti

Kuule, minä sävellän! -projekteissa aikuisten ja lasten (tai nuorten) välisen vuorovaikutuksen ydin on siinä, että päämääränä on osallistujien yhteisen luovan prosessin tukeminen sen sijaan, että tavoiteltaisiin taiteellisessa mielessä (taidetta arvottavassa mielessä) jotakin arvioittavissa tai verrattavissa olevaa saavutusta. Ryhmätilanteissa prosessin ohjaajat opastavat osallistujia neuvottelevan vuorovaikutuksen luonteisesti esimerkiksi seuraavasti:

Sinä olet muusikko, säveltäjä!
Soittimillakin on oma persoonansa.
Nämä instrumentit ovat ystäviäsi.
Voit kysyä ihan mitä tahansa, mikä sinua kiinnostaa.

Myös osallistujien uskoa omiin luoviin, taiteellisiin kykyihin pyritään vahvistamaan:

Sinä osaat säveltää.
Musiikki elää sinussa.
Sinun tulee keksiä se itse.
Haluamme kuulla sinun musiikkiasi.
Olet hyvin ainutlaatuinen.
Me autamme sinua.
Olemme kovin kiinnostuneita juuri sinun ideoistasi.

Neuvottelevassa vuorovaikutuksessa rakennetaan myös yhteenkuuluvuuden tunnetta ja luottamusta:

Jaetaan nämä yhdessä.
Olet tärkeä osa prosessia.
Kuulut hyvin erityislaatuiseen ryhmään.
Jokainen ääni on oikea ääni.
Kerro sinä säveltäjänä muusikoille, miten teoksesi tulee soittaa.
Tee itse omat valintasi ja päätöksesi.
Me autamme sinua ideoittesi soimaan saattamisessa.
Usko, että musiikki tulee sinusta.

Erilaisia suhteita

Tärkeään osaan Kuule, minä sävellän! -projektissa nousevat siten vuorovaikutuksen myötä erilaiset suhteet, jotka tulevat osaksi prosessia eri tavoin: osallistujien suhde musiikkiin (erilaisiin ääniin, rytmeihin, omiin aikaisempiin kokemuksiin jne.), osallistujien keskinäiset suhteet, suhteet itseen ja omiin identiteetteihin sekä itse prosessiin ja työskentelyyn sekä lopputuloksiin (niin omaan kuin toistenkin). Parhaimmillaan kaikki suhteet jalostuvat ja vahvistuvat prosessin aikana, jolloin myös voidaan ajatella, että prosessi jättää pysyviäkin jälkiä osallistujiin. Nämä eivät ole ainoastaan hyviä muistoja, vaan kaikenlaisia kokemuksia, jotka parhaimmillaan saavat osallistujat ajattelemaan toisin, ja ennen kaikkea myös ymmärtämään musiikkia toisin. Kyse on taiteen parissa luovasta oppimisesta, jossa yksilöä ei jätetä oppijana yksikseen, mutta kuitenkin hänen yksilöllinen äänensä saa tulla kuuluviin ja se saa arvostusta. Tämänkaltainen sallivuus ja avoimuus on lasten ja nuorten luovuuden tukemisen ja edistämisen kannalta erittäin toimiva vuorovaikutuksellinen tila.

Kiertelee ja kaartelee, ja mereen katsahtaa. Kalan näkee uivan näin, ja hetken odottaa.
Odottaa ja odottaa, kunnes vihdoin syöksyy päin.
Valkopäämerikotkakeisari lintu uljain on.
Näin lähtee lentämään, ja syöksyy tuulta päin.
Jäämerten keisari, ja jäisen rannikon.
Kotkakuningasta kaikki eläimet näin kumartaa, kun ohi liihottaen etsii ystävää.
Huudon kuulee kaukaa jostain ja lähtee etsimään.
Ystävän näin löytää, kanssaan hallitsemaan jää.
Valkopäämerikotkakeisari lintu uljain on.
Näin lähtee lentämään ja syöksyy tuulta päin.
(Onni Joutsenvirta 2012)

Teksti: Riitta Tikkanen ja Sara Sintonen