Ohjaaja Virva Immonen - Kuule minä sävellän

Minulla oli suuri ilo olla yksi kuudesta musiikkikasvatuksen maisterivaiheen opiskelijasta, jotka toimivat ohjaajina Aikalisä-oopperan luomisprosessissa. Pyrin valottamaan omaa ja kanssaopiskelijoideni näkökulmaa projektiin, joka oli ensimmäinen kokeilu kaikille sen osapuolille. Matka ensitapaamisesta oopperan ensi-iltaan oli monivaiheinen sekä haasteiden että onnistumisten osalta: miten joukko 13–17-vuotiaita nuoria kirjoittaa ja säveltää oopperan aivan alusta? Mitä vaaditaan ohjaajilta, että lopputuloksessa kuuluu nuorten säveltäjien oma ääni?

Säveltäjät

Oopperan nuoret säveltäjät olivat kaikki olleet aiemmin mukana Kuule, minä sävellän! -projekteissa, joten heillä oli kokemusta säveltämisestä. Lisäksi kaikki 10 nuorta olivat musiikkiopistossa opiskelevia aktiivisia harrastajia, joiden musiikillisen osaamisen taso oli korkea. Oopperan sävellysprosessi olisi ollut eittämättä erilainen, mikäli säveltäjät olisivat olleet ensikertalaisia tai vailla musiikinteorian ja nuotinkirjoituksen hahmotusta.

Yksi Kuule minä sävellän! -ideologian pääteemoista on sävellysmahdollisuuden luominen lapsille ja nuorille riippumatta heidän aikaisemmasta musiikillisesta osaamisestaan. Tästä syystä pohdin projektin alkumetreillä, loiko kyseisten 10 nuoren valitseminen tietynlaisen ristiriidan edellämainitulle ideologialle. Käsittäessäni projektin laajuuden tulin kuitenkin siihen tulokseen, että ensimmäinen kokeilu oli perusteltua toteuttaa jo hieman kokeneempien nuorten säveltäjien voimin. He olivat niin kutsuttu Kuule, minä sävellän! -jatkoryhmä, josta newyorkilainen säveltäjä ja Kuule, minä sävellän! -ohjelman kehittäjä John Deak käyttää termiä Composers' Bridge (Tutustu New York Philharmonicin materiaaleihin: https://nyphil.org/education/learning-communities/very-young-composers). Valitsemalla kyseiset nuoret oopperalle luotiin mahdollisuudet onnistua aikataulussa ja ylipäätään valmistua: syntyi ensimmäinen versio, pilotti, jonka pohjalta tulevaisuuden projekteja voidaan kehittää.

Ohjaajan rooli

Projektissa oli monia eri vastuuohjaajia ja järjestäviä tahoja, mikä luo aina omanlaisensa haasteen sujuvalle kommunikaatiolle. Arvostan kuitenkin sitä, miten kaikki vetäjät laittoivat nuoret etusijalle. Koen toimineeni projektissa eräänlaisena siltana nuorten säveltäjien ja vastuuohjaajien välillä – käytän itsestäni ja kanssaopiskelijoistani tässä tekstissä termiä ”ohjaaja”. Vastuuohjaajat huolehtivat isoista kokonaisuuksista ja johtivat muun muassa luovan kirjoittamisen tai säveltämisen sessioita tarjoten nuorille tukea omalla erityisosaamisaluellaan.

Meidän kuuden ohjaajan merkitys korostui siinä, että me olimme nuorten mukana ja läsnä koko prosessin ajan, aihealueesta riippumatta. Välillä olimme musiikkikasvatuksen opiskelijoina myös oman mukavuus- tai osaamisalueemme ulkopuolella, minkä uskon toisaalta tuoneen nuorille tiettyä inhimillisyyden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, sillä uuden äärellä oleminen oli meille kaikille yhteistä. Tärkeimmiksi elementeiksi työskentelyssäni nousivat siis läsnäolo ja nuorten rohkaiseminen. Heittäydyin täysillä ryhmäharjoituksiin nuorten mukana, ja pohdin heidän kanssaan mieltä askarruttavia asioita. Toisinaan toimin hiljaisena tarkkailijana ja välillä otin aktiivisen roolin, tilanteesta riippuen. Oman roolini joustavuus oli sekä antoisaa että haastavaa: pääsin seuraamaan läheltä nuorten luovaa työskentelyä, mutta huolehdin samalla, etten tarjonnut heille omia mielipiteitäni. Tähän kiteytyykin Kuule, minä sävellän! -ohjauksen suurin haaste.

Prosessi käynnistyy

Alun tutustumisen jälkeen oopperan tekeminen jakaantui kahteen päävaiheeseen: ensin nuoret kirjoittivat libreton, jonka valmistuttua jatkettiin sävellysvaiheeseen. Libreton kirjoitusvaiheessa nuoria tutustutettiin myös oopperan maailmaan erilaisten synopsisten ja esimerkiksi kuoron käyttömahdollisuuksien esittelyn kautta. Prosessin edetessä 10 nuorta jaettiin pareihin niin, että kukin meistä kuudesta ohjaajasta oli vastuussa kahdesta nuoresta. Libreton valmistumisvaiheessa olin siis vastuussa kahden nuoren tekstipätkistä ja myöhemmin tuin heitä säveltämisessä.

Improvisaatiolla luovia ideoita

Libreton kirjoitusprosessin vastuuohjaaja Jemina Sillanpää ohjasi nuoria fyysisten improvisaatio- ja teatteriharjoitusten pariin. Musiikkikasvatuksen opiskelijana koin Jeminan harjoitukset inspiroiviksi, sillä ne olivat suurimmaksi osaksi minulle uusia ja laajensivat näkökulmaani improvisoinnin ohjauksessa. Harjoitukset vahvistivat nuorten ryhmähenkeä ja he pääsivät tutustumaan toisiinsa leikin kautta. Samalla erilaisten teatterikohtausten ja dialogien improvisoiminen houkutteli esiin nuorten luovia ideoita. Niiden kautta oli tärkeää käsitellä ajankohtaisia ja haastavia, nuoria mietityttäviä yhteiskunnallisia asioita, kuten eriarvoisuutta, kiusaamista, epäoikeudenmukaisuutta sekä lapsen suhdetta vanhempiinsa. Näin päästin jyvälle siitä, mikä nuorille oli tärkeää ja mistä aiheesta oopperan librettoa voisi lähteä rakentamaan.

Pohdin harjoitusten edetessä, miten kyseisistä aiheista pelkkä keskusteleminen olisi voinut jäädä pinnalliseksi raapaisuksi, sillä puhumaan rohkaistuminen ja omien ajatusten verbalisointi ei ole mikään helppo tehtävä varsinkaan vakavien aiheiden äärellä. Improvisoinnin ja näyttelemisen myötä nuoret pääsivät samaistumaan erilaisiin rooleihin ja sitä kautta vaikeiden aiheiden eri näkökantoihin; improvisointihetkien jälkeen keskusteleminen lähti käyntiin luonnostaan, kun nuoret lähtivät purkamaan harjoitusten herättämiä ajatuksia ja tunteita.

Tarina syntyy

Näyttämölliset harjoitukset toivat nuoret dialogin ja tarinallisuuden äärelle. Pitkin matkaa nuoria pyydettiin heti harjoituksen jälkeen kirjoittamaan pätkä spontaania tekstiä. Näin alkoi syntyä libreton palasia, joiden mielenkiintoisuus ja ainutlaatuisuus pohjautui nimenomaan hetkeen, jolloin nuoret eivät ehtineet miettiä liikaa. Tehtävänannossa havaittiin hyväksi aikaraja (esimerkiksi 5 minuuttia) sekä tieto siitä, että nuoren tuli lukea aikarajan jälkeen teksti muulle ryhmälle. Aikaraja rohkaisi kirjoittamaan liikaa miettimättä, ja tieto ääneenlukemisesta paransi huolellisuutta. Ääneenlukemisen rutiinin kautta teksteistä tuli tietyllä tapaa koko ryhmän yhteisiä, mikä vähensi niiden henkilökohtaisuutta ja sitä kautta nuorten paineita ”oikeanlaisesta” kirjoittamisesta.

Ohjaajana opin kommentoimaan tekstejä analysoivasti ja perustellen, ilman arvottamista. Jemina yritti useampaan kertaan ohjeistaa ja rohkaista nuoria jatkamaan kirjoittamista kotona tai esimerkiksi ideaoimaan oopperalle aiheita. Tämä osoittautui kuitenkin melko haastavaksi, sillä kotona oopperaan littyvät tehtävät kilpailivat ajasta kaiken muun, kuten läksyjen ja harrastusten kanssa. Samalla uskon, että luovan kirjoittamisen ollessa suurimmalle osalle nuorista uusia asia, kynnys sen itsenäiseen tekemiseen kotioloissa oli varmasti suurempi kuin koko ryhmän ja kannustavien ohjaajien läsnäolessa.

Oopperan synopsiksen rakentaminen

Yksi koko oopperan luomisen haastavimmista vaiheista oli oopperan synopsiksen rakentaminen. Nuorilla oli erilaisia ideoita, mutta yhteisymmärrykseen pääseminen vei paljon aikaa. Silloin muistan pohtineeni, miten tilanne tuntui huutavan sitä, että ohjaajat ottaisivat keskustelussa aktiivisen, jopa johtavan roolin. Tämä ei kuitenkaan ollut ongelmatonta, sillä emme halunneet oopperan juonen olevan jotain ohjaajien päättämää, vaan tarina, johon nuoret tuntisivat omistajuutta. Synopsiksen lukkoonlyömistä edeltävät kollektiiviset päätöksenteot olivat selkeästi raskaita nuorille, kun kaiken improvisoinnin jälkeen piti pystyä tekemään valintoja. Samalla se oli tapa osallistaa kaikki juonen suunnitteluun, mikä oli varmasti merkityksellistä lopputuloksen kannalta. Tässä vaiheessa nuorten poissaolot yhteisistä tapaamisista hidastivat yhteistä mietintää ja olikin aina suuri helpotus, kun suurin osa nuorista oli yhtäaikaa paikalla.

Väsymystila vaikutti todella paljon siihen, miten nuoret hahmottivat juonen kokonaisuutta ja pystyivät keskustelemaan siitä rakentavasti. Välillä nuorilta tuli rönsyileviä ja jopa tarkoituksellisen shokeeraavia juoniehdotuksia, kuten oopperan päähenkilön päihteidenkäyttö tai toisen hahmon äkillinen kuolema. Tällöin heidän auttamisensa oli haastavinta, kun olin henkilökohtaisella tasolla niin eri mieltä heidän kanssaan siitä, mikä juonessa olisi toimivaa. Loppujen lopuksi keskustelemalla pääsimme kuitenkin kaikki yhteisymmärrykseen siitä, että kyseiset äkilliset tai hurjat juonenkäänteet eivät olleet itse tarinan kannalta merkityksellisiä. Tässä vaiheessa prosessia nuorten väliset ikäerot tulivat selkeimmin esille ja hieman vanhempien, lukioikäisten nuorten rooli keskusteluissa nousi tärkeään asemaan.

Säveltäjäparien työskentely

Ennen sävellyssessioita nuorille järjestettiin tapaamiset oopperaan valitun sopraano- ja tenorisolistin kanssa, jotta he saisivat tutustua laulajiin ja heidän sointiinsa. Aikatauluhaasteiden takia monet nuorista joutuivat olemaan näistä tapaamisista poissa. Uskon, että niillä oli paikalle päässeisiin nuoriin todella inspiroiva vaikutus, joten tulevaisuuden projekteissa rohkaisen panostamaan näiden tapaamisten aikataulu- ja sisältösuunnitteluun.

Kymmenen nuorta säveltäjää jaettiin libreton kirjoitusprosessin edetessä viiteen pariin, ja jokaiselle parille nimettiin oma ohjaaja. Libreton kirjoitusvaiheessa työnjako alkoi vähitellen hahmottua niin, että pari teki yhdessä tekstit kahteen kohtaukseen, tai vastaavasti kumpikin parista työsti omaa kohtaustaan. Jotkut nuorista kirjoittivat tekstiä useampiin kohtauksiin.

Säveltämiseen siirryttäessä pohdimme työnjakoa uudestaan: suuri osa nuorista koki, että heistä oli luontevaa säveltää musiikki kohtaukseen, jonka tekstin he olivat kirjoittaneet. Säveltäessä parityöskentely jatkui monessa eri muodossa, kustakin nuoresta riippuen. Oman ohjattavan parini kaksi nuorta halusivat säveltää itsenäisesti omia oopperakohtauksiaan, sillä yhdessä säveltäminen ei tuntunut luontevalta johtuen muun muassa heidän erilaisista työskentelytempoistaan. Viidestä parista kolme päätyivätkin säveltämään pääasiassa erikseen, kuitenkin toisiaan tukien. Yksi pari sävelsi osittain yhdessä ja osittain erikseen. Yksi pareista käytti säveltämisessä hyödykseen improvisointia, joka oli hieno jatkumo librettotyöskentelystä – he improvisoivat itseään äänittäen libreton pohjalta laulumelodioita, joista syntyi sävellysten kulmakivi.

Oopperan säveltämisen haasteet

Nuoret sävelsivät käyttäen Sibelius-nuotinkirjoitusohjelmaa, joka tuntui soveltuvan monille. Olin yllättynyt siitä, miten nopeasti ohjelmaa ensimmästä kertaa käyttävät nuoretkin oppivat ohjelman käytön perusteet. Koostin paperille heitä varten muutamia hyödyllisiä pikakomentoja, mikä saattoi nopeuttaa työskentelyä. Toisille ohjelman käyttö oli selkeästi turvallista ja selkeää, toisille taas kahlitsevampaa. Yksi nuorista oli pitkään jumissa säveltämisen kanssa; loppujen lopuksi oivallettiin, että nuottien kirjoittaminen käsin oli hänelle luontevampaa, minkä jälkeen säveltäminen alkoi sujua juohevasti.

Ohjaajana pohdin moneen otteeseen oman roolini tarkoitusta, kun vastuullani oleva pari sävelsi keskittyneesti omia oopperakohtauksiaan tietokoneella. Pitkin prosessia kummallekin tuli kuitenkin hetkiä, jolloin he eivät tienneet miten edetä, tai säveltäminen tuntui uuvuttavalta. Yleisesti huomasin, että joskus säveltäessä on vaikeaa verbalisoida tai edes hahmottaa syytä siihen, miksi säveltäminen ei etene. Siinä vaiheessa ohjaajan tehtävä on keksiä erilaisia keinoja, joilla hän rohkaisee ja saa säveltäjän ajatukset takaisin olennaisen äärelle. Siksi läsnäoloni ohjaajana oli nuorille tärkeää, vaikken aina välttämättä ”tehnytkään mitään”. Toisinaan pyrin ehdottamaan nuorelle erilaisia sävellyksellisiä vaihtoehtoja tai purkamaan mahdollisen ongelmakohdan osiin, jotta sen hahmottaminen olisi helpompaa. Toinen tapa oli taas nuoren ajatusten vieminen aivan muualle hetkeksi esimerkiksi happihyppelyllä tai ruokatauolla!

Sävellyksiä kommentoidessani mietin usein, missä kulkee niin sanotun liiallisen puuttumisen raja. Saatoin olla joistain musiikillisista valinnoista nuorten kanssa eri mieltä, mutta pyrin erittelemään omat ajatukseni selkeistä makukysymyksistä tilanteisiin, jossa sävelletyn materiaalin toteuttaminen esimerkiksi laulaen tuntui tarpeettoman haastavalta. Tällöin pyrin keskustelemaan nuorten kanssa ja tein näkemäni haasteet heille näkyviksi mahdollisimman neutraalisti. Sen jälkeen oli heidän päätettävissään, ottivatko he kommenttejani huomioon.

Aikapula – ohjaajat mukaan säveltämään

Sävellysvaiheen edetessä kävi vähitellen selväksi, että varattujen päivien puitteissa aika tulee loppumaan auttamattomasti kesken. Pohdimme yhdessä ohjaajien ja vastuuohjaajien kesken erilaisia ratkaisuja, joiden avulla saisimme oopperan valmiiksi. Libretossa oli liikaa kohtauksia nuorten lukumäärään nähden, koska yksi kohtaus per nuori säveltäjä oli ainoa realistinen ja toteutettavissa oleva työmäärä heille. Aloimme keskustella siitä, että osa ohjaajista ottaisi sävellysvastuun tietyistä librettopätkistä. Ratkaisu ei ollut projektin kannalta ideaali, eikä päätöstä tehty kevyesti. Siitä keskusteltiin yhdessä nuorten kanssa eri näkökulmat huomioon ottaen ja kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että ooppera haluttiin saada sävellettyä valmiiksi. Nuoret kokivat sen tärkeämmäksi kuin sen, että musiikki olisi sataprosenttisesti heidän käsialaansa.

Muutamat meistä ohjaajista ottivat sävellettäväkseen kuudennen kohtauksen ja loppukohtauksen, sillä kukaan nuorista ei olisi enää ehtinyt ottaa niitä työn alle. Lähdin säveltämään kuudetta kohtausta ja aloitin sen varioimalla jo yhden nuoren säveltämää materiaalia toisesta kohtauksesta. Varioinnin avulla tunsin pystyväni jotenkin linkittämään oman tekemiseni nuorten teokseen. Työskentely tuntui samalla inspiroivalta ja samalla häiritsevältä, koska roolini olikin yhtäkkiä vaihtunut ohjaajasta sisällöntuottajaksi. Loppujen lopuksi kuudetta kohtausta sävelsi vielä toinen ohjaaja, joten siitä tuli monen säveltäjän yhteisteos. Yksi ohjaajista otti vastuulleen loppukohtauksen säveltämisen.

Kehitysidea 1: Pitemmät libreton kirjoitussessiot

Tarkastellessani libreton kirjoitusprosessia jälkikäteen varaisin sille enemmän aikaa. Sekä vastuuohjaajat että nuoret kommentoivat sen vieneen suhteessa liikaa aikaa säveltämiseltä. Libreton kirjoitussessioissa oli tässä projektissa aikaa keskimäärin 3 tuntia kerrallaan, mutta pidemmät 4-5 tunnin tapaamiset saattaisivat toimia paremmin. Juonen ja koko oopperan ”ääreen” pääsemiseksi täytyi joka kerta lämmitellä ja asennoitua, kun nuoret juoksivat paikalle kukin omista menoistaan. Kolmen tunnin tapaamisissa työskentely piti usein keskeyttää silloin, kun nuoret olivat juuri päässeet vauhtiin.

Kehitysidea 2: Ohjaajien säännölliset tapaamiset

Musiikkikasvatuksen opiskelijana luovan kirjoittamisen ohjaaminen ei ollut omaa alaani: useaan otteeseen libreton tekovaiheessa pohdin, tiesinkö lainkaan mitä olin tekemässä. Kerran Jemina tapasi meidät ohjaajat erikseen, jolloin kävimme läpi librettovaiheen etenemistä ja teimme suunnitelmat seuraaviin sessioihin. Tällä oli merkittävä vaikutus oman työskentelyni mielekkyyteen ja kokonaisuuden hahmottamiseen. Tästä pääsenkin siihen, että ohjaajien väliset, säännölliset tapaamiset prosessin edetessä on yksi tärkeimmistä kehitysehdotuksistani. Tällöin tilanteiden purkamista, ajatusten ja huolien sanoittamista sekä tavoitteiden asettamista ei tarvitse käydä projektin työajan ulkopuolisissa puhelinkeskusteluissa tai muissa nopeissa kohtaamisissa. Mukana oli monta eri yhteistyötahoa, mikä aiheuttaa väistämättä jonkin verran hämmennystä ja sekaannusta. Työmäärän kannalta olisi kuitenkin varmasti ollut vaikeaa valita projektiin johtoon yhtä henkilöä.

Kehitysidea 3: Kehollisuutta sävellysprojektiin

Jälkikäteen mietittynä librettotyöskentelyssä käytetty kehollisuus jäi miltei kokonaan pois sävellysvaiheesta. Alku- ja välilämmittelyt olisivat tarpeen, jotta sävellyssessioista ei tulisi tietokonevetoisia, hiljaisia ja osittain jumittuneita. Taukoja toki pidettiin, mutta koen, että kehollisuuden tulisi sisältyä itse työskentelyyn. Tällöin nuorten välistä yhteishenkeä ja luomisen kollektiivisuutta voitaisiin pitää yllä kokonaisvaltaisemmin.

Kehitysidea 4: Intensiivileiri

Varmaankin eniten nuorten työskentelyä hidastanut tekijä oli heidän omat poissaolonsa ja kiireet arjen keskellä. Nuoret olivat hurjan ahkeria ja yritteliäitä, mutta monilla heistä tuntui olevan liian monta rautaa tulessa ajankäyttöön nähden. Heidän motivointinsa oli välillä vaikeaa, koska oopperan tekeminen kilpaili ajankäytöstä heidän koulutöidensä ja muiden harrastusten kanssa. Tästä syystä mietinkin, olisiko tulevaisuudessa osa työskentelystä mahdollista toteuttaa intensiivileirinä? Leirimuotoisena ajankäyttö voisi olla tehokkaampaa ja nuoret voisivat keskittyä projektiin ilman häiriötekijöitä. Toisaalta osittain luominen vaati nimenomaan aikaa sessioiden välissä, jolloin nuorten ajatukset saivat rauhassa rakentua. Poissaolojen vaikutus työskentelyn tehokkuuteen ja ilmapiiriin oli merkittävää myös ohjaajien kohdalla. Kun jouduin itse olemaan poissa joistakin sessioista, tuntui että takaisin kärryille pääseminen vaati aikaa. Luovat prosessit ovat herkkiä, ja mahdollisuus keskittyä ja omistautua niille täysivaltaisesti tulisi ottaa tulevaisuuden suunnittelussa huomioon.

Ajankäyttö, prosessin suurin haaste

Organisoinnin ja rakenteen osalta voinkin tiivistää, että koen oopperan syntymisen suurimpien haasteiden liittyneen ajankäyttöön. Onko synopsiksen keksiminen, libreton kirjoittaminen ja oopperan säveltäminen liian iso työmäärä yhdelle joukolle nuoria? Voisiko esimerkiksi libreton kirjoittamisen ja säveltämisen välissä olla parin kuukauden lepotauko? Tai miten toimisi vastaavasti libreton kirjoittamisen ja sävellystyön jakaminen kahdelle eri ryhmälle? Kun näitä seikkoja saadaan pohdittua ja kokeiltua, avautuvat mahdollisuudet monille upeille tulevaisuuden projekteille.

Lopuksi haluan korostaa, että Aikalisä-oopperaprojekti oli ohjaajan näkökulmastani todella antoisa, inspiroiva ja opettavainen. Sain tutustua oopperan maailmaan ihan uudella tavalla, ja pääsin seuraamaan ainutlaatuista luomisprosessia. Tutustuin huikeisiin nuoriin säveltäjiin ja toivon tukeneeni heitä parhaani mukaan. Lopputulos oli ällistyttävä, nuorten näköinen ja jotain aivan uutta.