HISTORIA, MUISTI JA IDENTITEETTI

 

 

 

Historiakuvat ja historiakäsitys


Historia välittyy ihmisille, niin tutkijoille, muusikoille kuin maallikoillekin, monin eri tavoin. Tutkijoiden historiankuvauksien lisäksi historiaa välitetään, kuvataan ja tulkitaan sanomalehdissä, kirjallisuudessa, tiedotusvälineissä, konserttiohjelmissa, arkipuheessa, sukujuhlissa, opetuksessa, radiossa jne. Historia on läsnä joka päivä ja kaiken aikaa. Tutkijoiden tai opettajien historiankuvaukset muodostavat vain pienen osan kaikista eri tavoista, joilla historiaa välittyy ja välitetään.

"Historian voi hyvin ajatella syntyneen vastauksina niihin kysymyksiin, joita ihmisen toiminnan jäljet herättävät. Historiaksi tulevat silloin kaikki noita jälkiä koskevat tulkinnat. Samaa ajatuskulkua jatkaen on selvää, että historiaa voi esittää ja kirjoittaa oikeastaan kuka tahansa. Ja että pääosa historian esitysten laatijoista on muita kuin alan tutkijoita", kirjoittaa historian emeritusprofessori Jorma Kalela (2002, 11). Kalela on voimakkaasti korostanut kansanomaiseksi historiaksi nimeämäänsä, muiden kuin tutkijoiden historiankuvien ja esitysten arvoa ja merkitystä yhteisöille.

Historia koostuu erilaisista muistamisen arvoisista tai selitystä kaipaavista elämisen jäljistä. Perinne ja traditiot, ei pelkästään historian tutkimus, kantaa kollektiivista muistia. Menneisyyden muistamisella rakennetaan yhteisön jatkuvuutta, ja samalla mennyttä katsotaan aina nykyhetken valossa, uusina konstruktioina. Kollektiivinen muisti rakentuu yhteisön jäsenten muistoista, jotka voivat olla toisiaan täydentäviä, keskenään erilaisia, tai jopa ylläpitää kilpailua yhteisön jäsenten identiteetistä (ks. Onnismaa 2007).

Ranskalaishistorioitsija Pierre Noran (1987) mukaan yhteisön muistiin liittyy toisaalta alkuperäiset tapahtumapaikat, toisaalta tiivistyneet muistamisen paikat. Taidetta voidaan pitää yhtenä "muistin paikkana", sillä taide omalla tavallaan pakottaa yhteisön muistamaan ja tulkitsemaan menneisyyttä aina uudestaan (Granö 2002). Myös koulutusinstituutiot ovat yhä keskeisempiä muistamisen paikkoja, kuten historianopetuksen emer. prof. Sirkka Ahonen on maininnut. Perinneyhteiskunnan muistelupuheen tilalla nyky-yhteiskunnassa yhteisön muistia ylläpitävät erilaiset instituutioiden, esimerkiksi museoiden, konsertti-instituutioiden ja oppilaitoksien, ylläpitämän historiakulttuurin historiatuotteet (Ahonen 1998, 21-25).

Yhteisön muistin, kuten myös tutkimustiedon, keskeinen väline on kertominen. Eri yhteisöillä tai ryhmillä on omanlaisensa kertomusmallien varanto. Tutkijoiden historia ja muiden ihmisryhmien historiat rakentuvat erilaisiksi kertomuksiksi, esityksiksi. Eri kertomusten välille voi parhaimmillaan syntyä hedelmällistä dialogia.


Tehtävä:

Jos historian kertomuksia toistetaan, kuten usein opetuksessa tehdään, kerronnan kytkös elävään kulttuuriperintöön katoaa vähitellen. Silloin kertomukset muuttuvat stereotyyppiseksi ulkoluvuksi, ja ne jäävät vaille jatkuvuutta ja identiteettiä rakentavia merkityksiä (ks.Kalela 2000; Onnismaa 2007; Unkari-Virtanen 2009).

Minkälaisia ratkaisuja musiikinhistorian opetuksessa voisi olla, joilla vältettäisiin kertomusten ja opetuksen sisällön toistuminen samanlaisena kurssista toiseen, oppilaista riippumatta?

 

 

Lähteet:

Ahonen, Sirkka 1998. Historiaton sukupolvi? Historian vastaanotto ja historiallisen identiteetin rakentuminen 1990-luvun nuorison keskuudessa. Helsinki: Suomen historiallinen seura

Granö, Päivi 2002. Kuvaan merkitty muisti muistilla merkitty taide. Teoksessa Immonen, Kari & Leskelä-Kärki, Maarit (toim.) 2001. Kulttuurihistoria. Johdatus tutkimukseen. Tietolipas 175. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Kalela, Jorma 2000. Historiantutkimus ja historia. Helsinki: Gaudeamus.

Kalela, Jorma 2001. Historiantutkimus ja jokapäiväinen historia. Teoksessa Kalela, Jorma & Lindroos, Ilmari (toim.) Jokapäiväinen historia. Tietolipas 177. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 11–25.

Nora, Pierre 1989. Between Memory and History: Les lieux de mémoire. Representations 26, 7–25.

Onnismaa, Jussi 2008. Hiljainen tieto kulttuurin rakenteissa. Kollektiivinen muistaminen ja muistamattomuus. Teoksessa Toom, Auli & Onnismaa, Jussi & Kajanto, Anneli (toim). Hiljainen tieto tietämistä, toimimista, taitavuutta. Aikuiskasvatuksen 47. vuosikirja. Kansanvalistusseura ja Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura. Helsinki: Gummerus, 83–102.

Unkari-Virtanen, Leena 2009. Moniääninen musiikinhistoria. Heuristinen tutkimus musiikinhistorian opiskelusta ja opettamisesta. Studia Musica 39. Helsinki: Sibelius-Akatemia.

Päivitetty 14.10.2010 Leena Unkari-Virtanen