Kuunteleminen tuo musiikinhistorian tarkasteluihin ristiriidan: teos on yhtä aikaa sekä historiallinen kaikkine taustoineen, selittäjineen ja konteksteineen että nykyisyydessä läsnäoleva ja kokemuksellisesti vaikuttava. Näiden puolien yhdistäminen ja painottaminen on herättänyt 1900-luvun kuluessa hyvinkin erilaisia mietteitä ja opetuksen suuntauksia.

Kuunneltavan musiikin ja siihen liittyvien tehtävien valintaan liittyy kaksi merkittävää näkemyseroa musiikinhistorian tutkijoiden ja opettajien keskuudessa. Ensimmäinen ero liittyy kysymykseen esteettisesti edustavista ja siksi arvokkaista teoksista ja teoskaanonista. Opetuksessa tämä näyttäytyy valintana keskeisen ohjelmiston tunnistamisesta ja kuuntelulistoista tai kaikenlaisen musiikin kuvailevasta, narratiivisesta kuuntelemisesta. Toinen ero liittyy kysymykseen musiikin kuuntelun eläytyvästä tai analyyttisestä lähtökohdasta.
 

Teoskaanon, kuuntelulistat
 

Ajatus siitä, että tietyt, arvostetut ja tunnetut teokset edustavat klassisen taidemusiikin parhaita puolia on kehkeytynyt 1800-luvun kuluessa. Kysymystä on pohtinut 1900-luvulla esimerkiksi Dahlhaus, jonka mielestä "menneisyydestä periytyvä arvovaltaisten musiikkiteosten kokoelma" (Sarjala 2002, 32) on musiikinhistorialle välttämätön. Ilman sitä tutkija hukkuisi teosten, tapahtumien ja tosiasioiden määrään. Lisäksi Dahlhaus pitää musiikinhistorian tarkasteluille mahdottomana teosten esteettisen arvon määrittämistä ilman tällaista menneisyydestä periytyneen teoskaanonin tuomaa normia ja auktoriteettia.

Teoskaanon on poikinut ajatuksen merkittävistä teoksista, joiden tunteminen esimerkiksi kuuntelulistojen muodossa kuuluu musiikinhistoriassa opiskeltaviin asioihin. Matti Huttusen mielestä teoskaanonia ei voi opetuksessa ohittaa, sillä sellainen kulttuurissamme joka tapauksessa vaikuttaa (Huttunen 2000, 197). Huttunen kehottaa hylkäämisen sijaan tutkiskelemaan niin historian kerronnan kuin esteettisen arvostuksen perinteitä ja kaanonia muistaen kolme asiaa:

1. Kaikki historian tosiasiat (myös a jatukset muita merkittävämmistä teoksista) ovat päätelmiä
2. Musiikinhistorian opetus on oppilaiden sosiaalistamista musiikkikulttuuriin
3. Jokaisella kuulijalla on oma historiallinen erityisyytensä, tilanteensa ja kokemuksensa

Onko narratiivisuus musiikin vai kuuntelemisen piirre?
 

Perinteiseen ajatukseen musiikin kuuntelemisesta liittyy prof. Eleanor Stubleyn mukaan seuraavia piirteitä:

• kuuntelemisen lähtökohta on teos
• kuunteleminen alkaa ja päättyy musiikin soimisen myötä
• menneisyys on arvo sinänsä, eikä sitä useinkaan edes pohdita
• kuuntelemisen päämäärä on teoksen tunnistaminen
• kuuntelemisen taito liittyy tyylin tunnistamiseen
• tieto ja formaalit käsitteet kohdistuvat teoksen ominaisuuksiin
• teosten samankaltaisuus on keskeinen tunnistamisen kohde

Perinteisesti on ajateltu, että narratiivisuus, kertominen, on musiikin piirre, ja kuulija tavoittaa tuon musiikin kertomuksen eri tavoin mm. sivistyksestään riippuen. Stubley esittää erilaisen näkemyksen: hänen mukaansa kuunteleminen, ei musiikki, on narratiivinen tapahtuma. Tästä seuraa Stubleyn mukaan mm. seuraavaa:

• musiikin kuunteleminen on samalla oman identiteetin tunnistamisen prosessi
• kuunteleminen jatkuu välittömän soimisen päätyttyäkin
• menneisyys luo pohjan itsetuntemukselle ja kulttuuriperinnön jakamiselle
• teos luo tilan, jossa itseyden ja toiseuden rajat voi ylittää
• kuuntelemiseen voi liittää keskustelua ja kokemusten, havaintojen vaihdantaa
• käsitteet auttavat teoksen ainutkertaisuuden pohdinnassa
• esittäjä on tärkeä tulkitsija, hän antaa "äänen" musiikille

Eläytyvä vai analyyttinen kuunteleminen
 

Kysymys eläytyvästä vai analyyttisesta kuuntelemisesta on noussut viime vuosina esiin fenomenologian myötä. Oulun yliopiston professori Leena Hyvönen on painottanut ranskalaisen fenomenologin Merleau-Pontyn ajatuksia soveltaen kaiken musiikkikokemuksen elämyksellistä lähtökohtaa. Hänen mukaansa tieto ja analyyttisyys voi kiinnittyä vain kokemusten ja elämysten muokkaamaan mielen maaperään.

Ranskassa on pitkä musiikin kuuntelemisen perinne, jossa opiskelijat opettelevat systemaattisen, musiikin eri paramtreihin ja historian tuntemukseen pohjautuvan musiikin kuuntelemisen ja sanallisen kommentoimisen käytänteen. Tämän perinteen eräs sovellutus ovat "kuunteluoppaat".

Kirjallisuutta musiikin kuuntelemisesta

Clarke, Erik F. 2005. Ways of Listening. An Ecological Approach to the Perception of Musical Meaning. Oxford: Oxford University Press.

Huttunen, Matti 2000. "Musiikin kaanonit, rakenteet ja horisontit - ajatuksia musiikinhistorian opettamisesta". Teoksessa Hundra vägar har min tanke. Festskrift till Fabian Dahlström. Helsinki:WSOY.

Hyvönen, Leena 1995. Ala-asteen oppilas musiikin kuuntelijana. Helsinki: Sibelius-Akatemia. Studia Musica 5.

Kolehmainen, Anneli 2004. Aktivoivan opetuksen vaikutus musiikinkuunteluasenteisiin. Turku: Turun yliopisto. Turun yliopiston julkiasuja, sarja C osa 217.

Stubley, E. 1999. "Musical listening as Bodily Experience". Canadian Journal of Research in Music Education , vol 40, no 4.

Tarasti, E. 1988. "On the modalities and narrativity in music". Teoksessa Rantala, V. & Rowell, L. & Tarasti E. (toim.) Essays on the Philosophy of Music. Helsinki: The Philosophical Society of Finland.

Unkari-Virtanen, Leena 2001. "Musiikin kuuntelun suloinen toimettomuus"

Unkari-Virtanen, Leena 2006. " Musiikin kuunteleminen, kulttuuriperintö ja musiikinopetus". Musiikkikasvatus.