Minkälaisia merkkejä oppimisesta opettaja toivoo? Seuraavassa luodaan katsaus muutamiin keskeisiin oppimisteorioihin: behavioristiseen näkemykseen, informaatioteoriaan ja konstruktivistiseen oppimiskäsityksen, situationalliseen oppimiseen, kognitiiviseen oppipoikamalliin sekä humanistiseen ja hermeneuttiseen kasvatusteoriaan. Antoisaa lisälukemistaa aiheesta on esimerkiksi Päivi Tynjälän Oppiminen tiedonrakenteluna, Jussi T. Kosken Horisonttienkohtaamisia, Gallagherin Hermeneutics and Education sekä S. Poikelan Ongelmaperustainen pedagogiikka ja tutorin osaaminen.
 

Behaviorismi
 

1900-luvun puolivälissä kukoistanut behavioristinen näkemys kumpuaa objektivismista ja empirismistä. Taustalla on Locken (1600-luku) ajatus ihmismielestä tyhjänä säiliönä, tabula rasana. Opetus nähdään ärsykkeenä, jolla tuotetaan oikea reaktio, ja reaktiota vahvistamalla saadaan oppimistulos vakiinnutettua. Tyypillisiä avainsanoja ovat seuraavat:

• Käyttäytymistavoite
• Oppimateriaali jaetaan osakomponentteihin
• Käyttäytymisen vahvistajat
• Opetus etenee vaihe vaiheelta
• Tulokset arvioidaan

Informaatioteoria eli IP-teoria
 

Informaatioteorian opetussovellutuksen perusajatuksena on input-output -mekanismi. Oppimisessa keskeistä on muistin toiminta, joka jaotellaan sensoriseen muistiin, lyhytkestoiseen muistini ja pitkäkestoiseen muistiin (= semanttinen eli merkitysten muisti ja episodimuisti eli tapahtumien ja kokemusten muisti).

Oppiminen nähdään muistin toimintaa , oppija on kuin tietokone, joka vastaanottaa ja prosessoi, käsittelee informaatiota. Teoriasta on myös ns. moderni eli Pittsburgin koulukunnan versio, jonka mukaan yksilöt valikoivat ulkomaailmasta tulevaa informaatiota ja prosessoivat sitä monimutkaisen ajattelutoiminnan kautta.

Seuraavat seikat kuuluvat hyvään opetukseen:

• Mieleen painamisen tehostaminen: muistisäännöt
• Hyvä kokonaisuuksien jäsentely käsitekarttojen tms. avulla
• Opetettavan asian esittäminen monipuolisesti: kuvia, tekstiä, ääntä
• Oppimisstrategioiden tiedostaminen, metokognitiiviset taidot

Konstruktivistiset oppimisteoriat
 

Behviorismin vastareaktiona muotoutunut konstruktivistinen oppimissuuntaus sisältää monia erilaisia painotuksia. Konsturktivismi perustuu tiedon olemusta koskevaan paradigmaan, jonka mukaan tieto on tietäjästä riippuvaista, ei objektiivinen heijastuma maailmasta (objektivismi), ei havaintojen avulla selviävä (empirismi). Oppimisen konstruktivistisia suuntauksia yhdistää toisaalta näkemys oppimisesta ja tiedonhankinnasta rakentamisena, toisaalta näkemys siitä, että ihmismieli ei heijastele objektiivista maailmaa, vaan tieto on aina tietäjään sidoksissa. Tietoa ei arvioida korrespondanssin perusteella, vaan mm. sen perusteella, vastaako se käytännön kokemuksia, miten se toimii käytännössä, tai minkälaisen yksimielisyyden tason tieto tavoittaa - mm. tiedon koherenssi, pragmaattisuus, elinvoimaisuus ja konsensus. (Tynjälä 2002, 58.) Oppiminen on aktiivista kognitiivista toimintaa, jossa oppija tulkitsee uutta tietoa aikaisemman tietonsa ja kokemustensa pohjalta

Painotuseroja tarkastellaan usein kysymällä, onko kohteena yksilöllinen vai sosiaalinen tiedon konstruointi. Yksilöä painottaa mm. moderni IP-teoria ja radikaali eli kognitiivinen konstruktivismi (tarkastelun kohteena yksilön psykologiset ja biologiset oppimismekanismin, edustajia mm. Piaget ). Sosiaalinen konstruktivismi liittää oppijan ympäristöönsä esim. sosiokulttuurisilla lähestymistavoilla (mm. Säljö), korostamalla symbolista vuorovaikutusta (kielen aseman korostaminen, mm. Rorty) tai yhteisöllistä oppimista (mm. Vygotsky). Monet opettajat ja tutkijat painottavat myös yksilökeskeisen ja sosiaalisen oppimisen vuorovaikutusta.

Kostruktivismin vaikutuksia opetukseen ovat mm.

• Puhe aktiivisesta oppijasta
• Tiedonrakentelu
• Oman oppimisen tarkasteleminen
• Ymmärtäminen painottuu muistamisen sijaan
• Faktojen sijaan ongelmia
• Monia samanaikaisia tulkintoja
• Uusien arviointimenetelmien käyttö, mm. portfolio

Situationaalinen oppiminen
 

Situationaalinen oppiminen luetaan usein konstruktivismin piiriin. Siinä korostetaan oppimisen kontekstin merkitystä, sillä kaikki toiminta nähdään sidoksissa kulttuuriin, aikaan, paikkaan ja tilanteeseen. Niin myös oppiminen on aina osallistumista johonkin kulttuuriin

Situationaalisen oppimisen kohdalla korostetaan mm. seuraavia oppimisen piirteitä (Tynjälä, S. Poikela):

• Transfer-vaikutus: tieto voi siirtyä toiseen tilanteeseen
• Tiedonrakentelu
• Teorian, hypoteesin, argumentin, ongelman ja ratkaisun, selostuksen kuvauksen ... muotoilemista
• Mieli-ruumis-dualismin sijaan ihminen kokonaisuutena
• Oppiminen nähdään toimintana - uuden tiedon, esteettisten elämysten luomisena

Kognitiivinen oppipoikamalli
 

Tämä varsinkin musiikinopiskelijoille varsin tuttu näkemys painottaa oppimisen ja tiedon toiminnallista, situationaalista ja sosiaalistavaa luonnetta. Ajatuksena on, että oppiminen muistuttaa aina vanhanajan mestarin ja oppipojan yhteystyötä. Oppiminen pyritään muokkaamaan autenttiseksi toiminnaksi autenttisissa tilanteissa - näin saavutetaan todellisia tietoja ja taitoja, "ammattikunnan jäsenyys". Näin tiedot kehittyvät, mutta samalla kehittyy myös tapa käyttää tietoja (hiljainen tieto). Oppimisprosessi on vastavuoroinen: esim. opettaja opettaa strategian tai mallin asian oppimiseen, sitten oppilas ottaa opettajan roolin ja tekee saman, oppimisen kohteena olevan asian. Opettaja ohjaa oppipoikaansa muodostamaan hyviä kysymyksiä, kunnes vetäytyy taka-alalle.

• Mallintaminen
• Ohjaaminen
• Tukeminen
• Artikulointi, suullinen ilmaisu
• Reflektio - verrataan omia prosesseja muiden prosesseihin
• Toiminnan tukeminen ja havainnointi
• Opettajan rooli on vetäytyvä
• Oppijat ovat myös toistensa tukena

Humanistinen kasvatusteoria
 

Humanistisessa ja hermeneuttisessa kasvatusteorioissa tarkastellaan tiedon lisäksi ymmärrystä ja sen mekanismeja. Ajatuksena on, että tieto voi olla yliyksilöllistä, mutta tietämys on aina yksilöllistä. Humanistinen kasvatusteoria asettaa opetuksen tavoitteeksi tietoisuuden kehittymisen sekä minäkuvan, identiteetin ja persoonallisuuden muotoutumisen, näihin persoonan piirteisiin nojautuu myös uusien asioiden ja tilanteiden mielekkyyden punnitseminen (mm. Carl Rogers). Opettamisesta puhutaan mm. kasvamaan saatamisena.

Oppimisen ja tietämisen tarkasteluun humanistinen kasvatusteoria tarjoaa mm. seuraavia käsitteitä:

• teoreettinen tieto, hierarkkinen tieto
• assosiatiivinen tieto (arkitieto)
• hiljainen tieto (tacit knowledge, ei-verbalisoitavissa oleva tieto)
• elämysten kautta oppiminen

Hermeneuttinen kasvatusteoria
 

Hermeneuttisen kasvatusteorian lähtökohtana on Hans-Georg Gadamerin hermeneutiikka (jota ei tule sekoittaa musiikin hermeneuttisiin tulkintoihin). Keskeinen kysymys on tekstin tulkinta ja ymmärtämisen edellytysten kriittinen pohdinta. Opetus lähtee esiymmärryksestä asiaa kohtaan, esiymmärrys muotoutuu uudeksi dialogissa opeteltavan asian tai tekstin kanssa. Ymmärryksen myötä tekstin ja lukijan eli oppijan tietämisen horisontit kohtaavat, ja uusi ymmärrys synnyttää uusia sovellutuksia, uudenlaisen suhteen asioihin. Oppiminen on aina kaikille osallisille sukellus johonkin uuteen, eikä edes opettajan ole mahdollista etukäteen määritellä oppimisen lopputulosta. Uuden kohtaaminen on prosessi, jossa tärkeää on läsnäolo.

Hermeneuttinen kasvatusteoria (J.T. Koski, Gallagher) nostaa opetuksessa tarkasteluun mm. seuraavat kriteerit:

• Traditio oppimisen perustana
• Itsen ylittäminen uusien näkökulmien löytyessä
• Produktiivisuus

Humanistista ja hermeneuttista kasvatusteoriaa musiikinhistorian opetuksessa tarkastellaan yksityiskohtaisemmin vasemman valikon osoittamassa luvussa