MUSIIKINHISTORIA OPPIAINEENA

 

Länsimaisen taidemusiikin historia on ollut osa suomalaista musiikkikoulutusta musiikkioppilaitosjärjestelmämme perustamisesta lähtien, jo yli sadan vuoden ajan. Musiikinhistorian opinnot mainitaan valtionapua nauttivien musiikkioppilaitosten opetustoimintaa säätelevässä opetushallituksen määräyksessä taiteen perusopetuksen laajasta oppimäärästä (41/011/2002).

Musiikinhistoria kuuluu hieman eri nimisinä kurssitoteutuksina jokaisen musiikkiopistossa opiskelevan oppilaan opinto-ohjelmaan, ja sitä opiskelevat vuosittain tuhannet nuoret. Myös musiikin ammattiopinnoissa musiikinhistorian opinnot kuuluvat kaikille pakollisiin opintoihin ja koskettavat jokaista Suomessa opiskelevaa musiikin ammattiopiskelijaa. Yleissivistävän ja lukioasteen koulutuksen valtakunnallisessa ohjeistuksessa musiikin historia on sulautettu osaksi kulttuurisen ymmärryksen kasvattamista sekä omakohtaisen, hyvän musiikkisuhteen luomista, eikä musiikin historiaa tai musiikin tuntemusta mainita erikseen.
 

Puuttuva pedagogiikka
 

Huolimatta musiikinhistorian opiskelun vakiintuneesta asemasta musiikkiopinnoissa musiikinhistoriaa on tarkasteltu vain vähän pedagogisesta näkökulmasta. Musiikinhistoria on musiikkioppilaitoksissa usein tarkoittanut länsimaisen taidemusiikin historiaa, ja keskeisinä sisältöinä on ollut tyylihistoria. Alan opettajankoulutusta ei ole muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta Suomessa järjestetty, tosin myös kansainvälisesti musiikinhistorian pedagogiikka on noussut vasta äskettäin yhteisöllisen pohdinnan kohteeksi.

Matti Huttunen on tarkastellut musiikinhistorian opetusta artikkelissaan Musiikin kaanonit, rakenteet ja horisontit - ajatuksia musiikinhistorian opettamisesta (2000), jossa hän pohtii musiikinhistorian asemaa tietopainotteisena oppiaineena vapaan taiteen kentällä. Yhdysvalloissa on 2000-luvulla julkaistu kaksi musiikinhistorian opettamista käsittelevää artikkelikokoelmaa: Mary Natvigin toimittama Teaching Music History (2002) ja  James R. Briscoen toimittama Vitalizing Music History Teaching (2010). Vuonna 2010 perustettu American Musicological Societyn julkaisema Journal of Music History Pedagogy on toistaiseksi ilmestyneissä kahdessa ensimmäisissä numeroissa keskittynyt Yhdysvaltalaisen musiikkikoulutusjärjestelmän  näkökulmasta konkreettisiin opetuksen kysymyksiin. Leena Unkari-Virtasen väitöskirjan Moniääninen musiikinhistoria (2009) tutkimuskohteena on musiikinhistorian opiskelu ja opettaminen, ja monet tämän sivuston teksteistä pohjautuvat tuohon tutkimukseen.

Musiikinhistorian opettaja joutuu käytännön opetustyössään valitsemaan opetuksessaan monia seikkoja, jotka ovat kytköksissä tapaan hahmottaa musiikin historiaa.

  • Mitä käsitellään, missä järjestyksessä ja mistä näkökulmasta?
  • Opetellaanko tunnistamaan keskeisiä teoksia vai kuunnellaanko myös teoskaanonin ulkopuolelta vähemmän tunnettuja säveltäjiä?
  • Otetaanko esittäminen ja esittäjä huomioon?
  • Onko musiikin kuvaaminen muista kuin musiikin rakenteellista lähtökohdista arvokasta?
  • Haluaako opettaja oppilaittensa keskustelevan ja etsivän omia näkökulmiaan teoksiin?

Mahdollisuuksia on paljon, ja myös hyviä tapoja on paljon. Näitä valintoja tehdessään opettaja tulee samalla ilmaisseeksi oppilailleen, minkälaiset tarkastelutavat ovat oppimisen arvoisia.

Kirjallisuutta:

Briscoe, James R. (toim.) 2010. Vitalizing Music History Teaching. Hillsdale, New York: Pendragon Press.

Huttunen, Matti 2000. Musiikin kaanonit, rakenteet ja horisontit - ajatuksia musiikinhistorian opettamisesta. Teoksessa Dawn Goss, Glenda & Kilpeläinen, Kari & Moisala, Pirkko & Murtomäki, Veijo & Tiilikainen, Jukka (toim.) Hundra vägar har min tanke. Festskrift till Fabian Dahlström. Helsinki: WSOY, 191–206.

Huttunen, Matti 2010. Musiikinhistorian kertomuksen mallit: näkökulma 1900-luvun alkupuolen suomalaiseen musiikinhistorian kirjoitukseen. Musiikki 3–4/2010, 53-70.

Journal of Music History Pedagogy. http://www.ams-net.org/ojs/index.php/jmhp/

Natvig, Mary (toim.) 2002. Teaching Music History. Burlington: Ashgate.

Unkari-Virtanen. Leena 2009. Moniääninen musiikinhistoria. Heuristinen tutkimus musiikinhistorian opiskelusta ja opettamisesta. Helsinki: Sibelius-Akatemia. Studia Musica 39. http://ethesis.siba.fi/showrecord.php?ID=388450

Päivitetty 4.8.2011 Leena Unkari-Virtanen