Huilu - harjoittelu

Lue Yleistä ergonomiasta ensin.

Kehon keskiasento on soittajan perusasento, johon hän aina palaa. Keskiasennossa selkärangan luonnolliset kaarirakenteet säilyvät. Selkärangan kaarien muodot ovat yksilölliset, joten kaikkien selkä ja lantio eivät näytä samalta keskiasennossa.

Hyvää huilunsoittoasentoa etsiessä tarkistetaan ensimmäiseksi lantion asentoa. Lantio tulee pitää keskiasennossa, jolloin lantion ja lannerangan asentoa ylläpitävät lihakset toimivat ja hengitys on vapaata. Istuen istuinluut osoittavat suoraan kohti tuolia, alaspäin. Seuraavaksi tarkastellaan rintarangan asentoa. Rintaranka pidetään keskiasennossa, jolloin selkälihakset tuntuvat aktiiviselta mutta eivät jännittyneiltä, rintalasta pysyy pystyasennossa, eikä kallistu alaspäin. Hyvä lantio- lanneranka ja rintarangan keskiasennon hallinta mahdollistaa kylkiluiden ja rintakehän luonnollisen liikkeen, joka on puhaltajan hengitystekniikan kannalta tärkeätä.

Hyvää soittoasentoa haettaessa huilunsoittajan tulee ensimmäiseksi tarkastella lantion asentoaan. Lantion tulee olla keskiasennossa, niin että lantiota ja selkärankaa tukevat lihakset pääsevät toimimaan (istuen istuinluut osoittavat suoraan alaspäin).

Rintaranka tulee myös säilyttää keskiasennossa hyvän rintakehän liikkuvuuden ja hengityksen saavuttamiseksi. Rintarangan ollessa keskiasennossa rintalasta on pystyasennossa ja selän ojentajalihakset ovat aktiiviset, mutta eivät jännittyneet. Sisään hengityksen aikana rintakehä pääsee laajenemaan vapaasti joka suuntaan, myös sivulle ja taaksepäin. Rintakehän/rintarangan ja lantion tulee olla linjassa keskenään sivulta katsottuna. Rintarangan kallistuminen taaksepäin suhteessa lantioon huonontaa rintakehän ja pallean liikettä ja huonontaa siten myös hengitystä.

Pään ja niskan keskiasentoa etsitään viemällä päätä eteen ja taakse ja jättämällä pää keskiasentoon, jolloin kallon ja kaularangan välinen liike on vapaa. Niskan-, pään- ja leukanivelen asento vaikuttaa kaulalihasten, leukalihasten ja kurkun lihasten hallintaan. Niskan ja pään on oltava keskiasennossa, jolloin pään asentoa kannattelevat syvät niska- ja kaulalihakset pääsevät toimimaan. Kyseiset lihakset ovat ns. tukilihaksia, jotka tekevät pinnallisten lihasten rentouttamisen mahdolliseksi. Pään työntyminen eteenpäin (johtuu usein alemmasta rangan virheasennosta) lisää jännitystä niskalihaksissa, leukalihaksissa ja kaulan pinnallisissa lihaksissa, joka voi haitata soittotekniikkaa.

Hyvä rintarangan ja rintakehän asento antaa hyvät toimintaedellytykset lapaluiden tukilihaksille. Lapaluiden tulee olla pystyasennossa kylkiluita vasten, jolloin hartiat ovat luonnollisessa asennossa. Lapaluun kallistuessa eteenpäin ja/tai siivetessä irti kylkiluista, lapaluun tukilihakset toimivat huonosti ja huonontavat myös rintakehän liikkuvuutta.

Lantio ja selkäranka keskiasennossa, pää hyvässä asennossa.

Lantio kallistuu eteenpäin (post tilt), rintaranka pyöristyy ja vartalo kiertyy oikealle, pää edessä.

Lapaluun kolmiulotteista liikettä on vaikea hahmottaa, joten lapaluun asentoharjoituksissa soittaja voi tarvita ammattiapua.

Huilistin soittoasento kiertyy helposti oikealle ja kallistuu taaksepäin. Kiertymistä tulisi kuitenkin välttää, paitsi kaularangassa. Vartalo pidetään suorassa ja kaularankaa kierretään vasemmalle. Kaularangan ja rintarangan ollessa hyvässä ryhdissä (keskiasennossa), niskassa on runsaasti kiertoliikkuvuutta. Pään työntyessä eteenpäin tai niskan yliojentuessa kiertoliikkuvuus huononee, jolloin pään kiertynyt asento tuntuu jännittyneeltä ja epämukavalta.

Vartalo kiertyneenä oikealle, lapaluun tuki erityisesti oikealla puolella huono, lapaluu siipeää irti rintakehästä.

Vartalo suorassa, lapaluut tukeutuvat paremmin rintakehää vasten.

Lapaluun tukilihakset huolehtivat siitä että lapaluut kiinnittyvät kylkiluihin, pysyvät pystyasennossa ja kiertyvät tarvittavan määrän ulospäin (alakulma kiertyy ulospäin). Huilunsoitossa vasemman lapaluunlihasten hallinta on vaativaa koska käsivarsi pidetään koholla ja käännettynä oikealle. Tilanteessa jossa lapaluu ei kierry ja/tai ei kiinnity riittävän voimakkaasti kylkiluihin, niin vaarana on että ns. yläaukeama ahtautuu. Yläaukeamalla tarkoitetaan lapaluun, solisluun ja rangan väliin jäävää aluetta, josta mm käteen menevät hermot ja verisuonet kulkevat. Ahtauman aiheuttamat oireet ovat käden puutuminen, väsyminen ja kipu. Myös olkanivelseutu ja kyynärvarsi rasittuvat enemmän lapaluun ollessa virheasennossa.

Huilunsoitossa kyynärvarsi tulisi kiertyä riittävästi ulospäin jolloin huilua voidaan kannatella niin, että rystysten muodostama poikittaiskaari säilyy. Kyynärvartta on vaikea kiertää ulospäin, jos lapaluu ja olkaluu ovat virheasennossa. Kämmenen kaarirakenteet mahdollistavat vapaan sormien käytön sekä lisäävät sormien ulottuvuutta.

Oikean käden asento on myös riippuvainen lapaluun hyvästä tuesta. Suhteellisen yleistä huilisteilla on oikean lapaluun siipeäminen irti kylkiluista ja eteenpäin kallistuminen. Tilannetta huonontaa vartalon kiertyminen oikealle. Kiertyminen lienee usein syynä lapaluun virheasennolle.