Vaikka ensimmäinen cembalokirja ilmestyi 1713, sanoo Couperin esipuheessaan, että nämä sävellykset ovat syntyneet jo aikaa sitten, siis silloin kun Couperin työskenteli Stuartien hovissa. Siksi onkin todennäköistä, että tämä sarja on ainakin osittain St-Germain-en-Layen innoittama. Suunnilleen 1690–1710 Couperin työskenteli muiden töidensä ohessa tässä Ranskan kuninkaitten linnassa, jonka Ludvig XIV oli antanut Englannin maanpakoon ajetulle kuninkaalle, serkulleen James (Jaakko) II:lle ja tämän Stuartien hoville.

Toisena innoituksen lähteenä ovat selvästikin Mainen herttuattaren loputtomat divertissements (ohjelmalliset huvitukset) Châtenayn, Versaillesin, Clagnyn ja Sceauxin linnoissa.     

                                                            ***

Allemande l'Auguste

ylevä, kunnianarvoisa, kunnioitettava, juhlava, jalo, majesteetillinen

Augustus oli Rooman ensimmäinen keisari. Se oli myös kaikkien seuraavien Rooman keisarien sekä Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijan kunnianimi. Tässä sillä viitataan James II:een. James esitettiin usein roomalaisen keisarin hahmossa. Tänä päivänä on nähtävissä sellainen patsas vuodelta 1686 Lontoon Trafalgar Squarella. Roomalaisen keisarin hahmossa James esiintyy myös rahoissa.

Premiere Courante

Second Courante

Sarabande la Majestueuse

majesteetillinen

Ludvig XIV

Gavotte

La Milordine

lordi

Joku englantilainen lordi Stuartien hovissa.

Menuet

Les Silvains

Nämä antiikin ajalta periytyvät metsänhenget asustivat metsissä ja puutarhoissa. Ne olivat suosittuja aiheita ja roolihenkilöitä erilaisissa huvituksissa ja naamiaisissa.

Eräitä sellaisia, lähellä Couperinia, olivat mm. Monsieur le Ducin (Louis de Bourbon, Condén prinssi) Saint-Maurin linnassa 1700 järjestämät monipäiväiset juhlat. Vieraana olivat Dauphin ja tätä lähellä olevat kuninkaalliset. Juhlat oli organisoinut kuninkaan ensimmäinen hovimestari Louis-Alexandre Bontems. Bontems oli nuoruudessaan ollut Italiassa opintomatkalla; nämä opit tulivat hyvään käyttöön, sillä juhlien teema oli Italia ja Espanja. Koska Couperin tunnettiin erityisesti italialaisen musiikin (ranskalaisen version) eksperttinä ja Monsieur le Ducin tyttärien cembalo-opettajana, on todennäköistä, että hän oli muusikkojen joukossa. Ainakin tiedetään varmuudella hänen esiintyneen Saint-Maurissa 1701 ja 1702.

Clark ja Connon arvelevat, että Couperin olisi ollut soittamassa Châtenayn linnassa 1703 pidetyssä divertissementissä, joka järjestettiin Mainen herttuan pojan kastetilaisuuden kunniaksi. Runoilija Malézieu oli pukeutunut metsänhengen pukuun, mikä kertoi hänen pseudonyymistään. Mainen herttuattaren lähipiirissä – jos tosin muuallakin – oli tapana omaksua jokin antiikista lainattu nimi. Muut tutkijat ovat kuitenkin arvioineet Couperinin kontakteja Mainen herttuaparin hoviin melko vähäisiksi.

Les Abeilles

mehiläiset

Tämän kappaleen julkaisi Ballard jo 1707 nimellä L'Abeille.

Mehiläiset olivat suosittu pastoraali-idyllien aihe. 1700-luvun alussa eräs mehiläisistä kertova kevyt runo[*] oli hyvin suosittu; siihen teki sävelmän mm. Montéclair erääseen brunettes-kokoelmaansa. Brunettet ovat kevyitä, yksinkertaisia ja pastoraalisia laulelmia, joiden alkuperä on Italiassa. (Nimi tulee Ranskan 1600-luvun alun eräästä air de courista.) Niiden suosio sijoittuu erityisesti 1700-luvun alkuun, jolloin niitä alettiin julkaista lukuisissa kokoelmissa. Montéclairin  sanat "nämä pienet suloiset laulelmat, joita herrat Marais ja Couperin -- ovat sijoittaneet muiden sävellystensä joukkoon" antaa aiheen ajatella, että ainakin Montéclairin mielessä Les Abeilles eroaa muista Couperinin sävellyksistä ja edustaa näin ollen ensimmäistä muodikasta brunettea hänen cembalokirjoissaan.

Clark ja Connon yhdistävät tämän otsikon Mainen herttuattaren hullutteluihin. Anne-Louise-Benedicte de Bourbon-Condé (1676–1733), joka oli Couperinin cembalo-oppilas, vietti varsin riehakasta elämää, johon kuuluivat loputtomat divertissements ja fêtes galantes eli ohjelmalliset huvitukset.

 Vuonna 1703 hän perusti eräänlaisen sääntökunnan sitouttaakseen ja huvittaakseen ympärilleen keräämäänsä seurapiiriä. Seuran innoittajana on saattanut olla Skotlannista kotoisin oleva vapaamuurarius, joka hyväksyi jäsenikseen vain miehiä. Hän nimesi seuran "Hunajamehiläisten sääntökunnaksi"  (Ordre de la mouche à miel). Itse hän oli kuningatarmehiläinen. Seuran mitalissa luki Horatiusta lainaten: "Pieni, mutta pistää kovasti"; herttuatar oli nimittäin hyvin pienikokoinen.

Seurassa oli Ranskan Akatemian esimerkin mukaisesti neljäkymmentä jäsentä, joukossa jokunen korkeimman aateliston jäsen, mutta myös esimerkiksi kirjailijoita ja filosofeja, mm. Jean le Rond d'Alembert, Montesquieu ja Voltaire. Säveltäjistä siihen kuuluivat mm. Bernier, Bodin de Boismortier, Forqueray, Mouret ja de Visée. Couperin ei kuulunut siihen. Yksi jäsenistä oli "Samarkandin prinssi", täysin kuvitteellinen henkilö. Vihkimysseremonioissa oli mukana kuoro ja orkesteri.

Toiminta oli tietysti leikkiä, mutta Mme du Maine otti aina leikin äärimmäisen vakavasti, antautui siihen täydellisesti eikä säästänyt vaivaa ja kustannuksia haavemaailmansa rakentamiseksi. Hänen narsistisuutensa ja ajoittaiset raivokohtauksensa saattoivat johtua Condén suvulta peritystä mielen epävakaudesta, mutta varmaankin myös isän kylmästä ja lähes sadistisesta kasvatustavasta.

 (Ks. myös II:6: Les Moissoneurs, La Moucheron.)

[*] Petitte Abeille menagere,
Si vous ne cherchez que des fleurs:
Approchez vous ma Bergere,
Vous pourez bien vous satisfaire
Sa bouche a des douceurs,
Que l'on ne trouve point ailleurs.

La Nanète

Berwickin herttuatar Anne (= Nanette) Bulkeley. Berwickin herttua oli Ranskassa maanpaossa olevan Englannin kuningas James (Jaakko) II:n avioton poika, Ranskan kansalainen ja tunnettu sotasankari. Annen isä oli Charles (Kaarle) II:n ja Jamesin hovin Master of the Household eli hovimestari.

Les Sentimens
 

tunteet

La Pastorelle

Pastoureau/pastourelle on paimenlaulu, paimentyttö tai -poika tai sellaisia sisältävä kohtaus. – Tämä sävellys on alkujaan (1711) Couperinin pieni laulu sopraanolle ja bassolle. Sen ensimmäinen säkeistö kertoo, että täytyy rakastaa silloin kun pystyy miellyttämään ja ottaa vaarin nuoruudesta; siinä koko rakkauden salaisuus.

Les Nonètes – Les Blondes, Les Brunes

pikku nunnat, vaalea- ja tummaveriset

Kyseessä on monimielinen sanaleikki. Nonnettes tarkoittaa pikkulintuja, joiden höyhenpeite on harmaa aivan kuten tiettyjen nunnien puvut, mutta ne ovat myös pikku nunnia.

Luostareissa oltiin tai sinne pantiin nuoria naisia muistakin kuin uskonnollisista tai kasvatuksellisista syistä. Tavallista oli, että vanhimman tyttären myötäjäisiin panostettiin kaikki mitä voitiin, sillä hyvien naimakauppojen merkitys suvun statuksen ja varallisuuden kannalta oli ensiarvoista. Muut tyttäret pantiin usein luostariin. Tosin luostareihinkin pääsyn ehtona oli 'myötäjäisten' – tosin edellisiä pienempien – maksaminen. Niinpä nuorilla nunnilla ei useinkaan ollut minkäänlaista käsitystä uskonkappaleista puhumattakaan uskonvakaumuksesta, eikä heidän moraalinsa ollut moitteeton ainakaan vakaumuksen omaavien ja lupauksen antaneiden vihittyjen nunnien tavoin tai mielestä. Luostareiden abbedissatkin saivat arvonsa ja virkansa yleensä aatelisen sukunsa ja korkean asemansa perusteella.

Tähän kaikkeen arvellaan kappaleen pisteellisen 6/8-rytmin viittaavan; tämä rytmi kuvasi ratsastamista ja epäilyttävää (sukupuoli)moraalia. – Pariisissa oli tähän aikaan katu, jonka nimi oli Nonnains gayes (iloiset/kevytmieliset nunnat).

Clark uskoo otsikon viittaavan Loysonin sisaruksiin. Ks. II:12: Les Juméles.

La Bourbonnoise

Couperin opetti useita "prinssejä ja prinsessoja", siis Bourbon-suvun jäseniä, joista joku on varmaan tämän sävellyksen esikuva. Kysymykseen tulee useita henkilöitä, mutta todennäköisin lienee Louise-Françoise (1673-1743), ensin Mlle de Nantes, sittemmin "Madame la Duchesse", Ludvig XIV:n ja Mme de Montespanin avioton tytär, Bourbonin herttuatar (puoliso Louis III de Condé, duc de Bourbon, "Monsieur le Duc") ja Mainen herttuan sisar. Hän oli aina hyvällä tuulella, huvitti kaikkia, varsinkin kuningasta, ja oli siten kaikin puolin rakastettava henkilö. Hän hauskutti ja kauhistutti kaikkia polttamalla piippua ja juomalla useimmat seurueensa jäsenet pöydän alle. Kauhistusta ei herättänyt se, että hän rakasti Contin prinssiä koko ikänsä. Hänen puolisonsa oli varsin mustasukkainen, mutta suhde hoidettiin hienovaraisesti Dauphinin (kruununprinssi) avustuksella.

La Manon

Näytelmäkirjailija Florent Dancourtin näyttelijätytär Comédie Françaisessa. Dancourt oli Couperinin ystävä. Hänen perheensä jäsenet, jotka olivat näyttelijöitä, esiintyvät useasti Couperinin cembalosävellyksien innoittajina ja otsikoissa. (Ks. I:2: La Mimi; I:2: La Florentine; III:16: L'Aimable Thérèse.)

L'Enchanteresse

ihastuttava, lumoava; lumoojatar, velho, noita

Watteaulla on tämän niminen maalaus (L'enchanteur), jossa nuori mies, hurmaaja, soittaa kitaraa kahdelle nuorelle naiselle joen rannassa; syrjässä pimeässä näkyy Mezzetin.[*] Henkilöiden puvut ja Mezzetinin läsnäolo viittaavat italialaiseen teatteriin. Watteaun taulun syntyaikaa ei ole pystytty tarkasti määrittelemään, mutta todennäköisesti se on vuosilta 1712–1713.

[*] Commedia dell'arten henkilötyyppi. Nimi tulee italian sanoista mezzo e mezzo: Mezzetino sekä petti että tuli petetyksi. Ranskassa Mezzetin oli tyylikäs lakeija, joka flirttaili mielellään, rakastui helposti ja oli taipuvainen sentimentaalisuuteen. Hän sotki usein huvikseen juonen kulkua.

La Fleurie ou La tendre Nanette

fleurie – kukitettu, kukin peitetty; tendre – hellä, lempeä

Tämä Nanette on Anne (Nanette) -Louise Raisin eli Mademoiselle de Fleury, joka oli le Grand Dauphinin ja Comédie Françaisen näyttelijättären Françoise Raisinin (o.s. Pitel) avioton tytär. (Aikanaan Contin prinsessa, joka piti Dauphinin muistoa rakkaana, järjesti ja kustansi Mlle de Fleuryn häät.)

Les plaisirs de Saint Germain en Laÿe

plaisirs – huvitukset, nautinnot

Couperin työskenteli tämän linnan hovissa esiintyen ja opettaen. Hänellä oli sen vuoksi paikkakunnalla talo Pariisin asunnon ohella vuosina 1710–1716.