Vous avés souhaité; j'ay obeï. Voicy un livre de mes piéces. Vous me fîtes l'honneur de me dire tres gracieusement l'année derniere qu'on vous solicitoit de toutes parts pour me determiner à faire graver; vous y ajoûtates même un trait fort eloquent, qu'au moins j'auray soin de publier si vôtre délicatesse me deffend de l'ecrire. Mais permettés qu'à mon tour je fasse un peu valoir mes droits. Un homme vrayement pénétré de reconnoissance doit avoir quelques privileges en faveur de la rareté de son espéce: recevés donc, je vous suplie, ce Livre, qui, d'une certaine façon, est autant vôtre ouvrage que le mien, et faites-moy la justice de me croire avec tout l'attachement possible,
Monsieur,
Vôtre tres humble, et tres obeïssant Serviteur,
Couperin.
Cembalokirjan myöhästymiseen oli mainittujen syiden lisäksi eräs muukin, josta Couperin ei halunnut kertoa. Couperinin uran ensimmäiset vuosikymmenet ovat olleet pitkään hämärän peitossa eikä niitä ole juuri lainkaan käsitelty hänen elämäkerroissaan (Citron 1976, Beussant 1980, Mellers 1987). Ensin Jane Clark ja sittemmin Edward Corp ovat selvittäneet Couperinin työskennelleen Ranskaan maanpakoon ajetun Englannin Stuart-suvun kuninkaan James (Jaakko) II:n hovissa St-Germain-en-Layessa. St-Germain-en-Layen linna oli ollut keskiajalta lähtien Ranskan kuninkaitten hallussa, residenssinä aina Versaillesiin muuttoon asti. Couperin oli muusikkona tässä Stuartien hovissa suunnilleen vuosina 1690–1710, tosin ilman muodollista nimitystä.
James II:n kuoltua 1701 kruununtavoittelijaksi tuli hänen poikansa James III. Ludvig XIV:n kuoleman jälkeen Ranskan ulkopolitiikka muuttui, ja Ranska joutui tunnustamaan Englannin protestanttisen hallitsijan. Stuartien hovi muutti muualle, ja Couperin ymmärsi, että hänen tulevaisuutensa oli sittenkin Ranskan hovissa ja että hänen oli ehkä viisainta olla kiinnittämättä liikaa huomiota poliittisesti jossain määrin arkaluontoiseen tai epäkorrektiin menneisyyteensä. Onneksi hänen nimensä ei esiintynyt missään Stuartien maksulistoilla, sillä palkan ja eläkkeen oli maksanut Ludvig XIV.
Kun Couperin joutui lähtemään St-Germain-en-Layesta ja oli huolissaan tulevaisuudestaan, James III:n undersecretary eli alisihteeri sekä Christoph-Alexandre de Pajot, Seigneur de Villers, contrôleur-Général des postes & relais de France eli Ranskan postilaitoksen johtaja rohkaisivat Couperinia julkaisemaan sävellyksiään ja kenties lupasivat taloudellista tukea.
Couperin nimitettiin Versaillesin kuninkaallisen kappelin urkuriksi 1693, ja hän aloitti tämän työnsä vuoden 1694 alusta. Virka oli jaettu neljän urkurin kesken, joista kukin hoiti neljännesvuoden, Couperin tammi-maaliskuun. Vuonna 1694 Couperin sai hoviin nimityksen maître de clavecin des enfants de France eli Ranskan [kuninkaan] lasten cembalonsoiton opettaja.
Couperin sai 1694 hoviin nimityksen maître de clavecin des enfants de France eli Ranskan [hovin] lasten cembalonsoiton opettaja. Vaikka täsmällisessä kielenkäytössä enfants de France tarkoitti kuninkaan [= Ranskan] lapsia, tuli tämä virka käsittämään myös muiden kuninkaallista sukua olevien opettamista. Couperinin oppilaita olivat myös lukuisat muut korkea-aateliston lapset ja aikuiset. Hierarkiassa tärkein heistä oli Monsieur Dauphin eli Louis de France (1682–1712), Burgundin herttua, Ludvig XIV:n pojanpoika ja kruununperijä, jonka isä oli kuollut 1711; hänelle Couperin opetti sävellystä ja cembalonsoittoa.
Dauphin (delfiini) oli Ranskan kruununprinssin nimitys. Jo keskiajalta lähtien kruununperillisen ylläpitäjämaa oli Dauphiné. Nimitys tulee alkuperäisten läänitysherrojen suvun vaakunasta, jossa oli kolme delfiiniä.
Alkutekstin Maison Royal tarkoitti kuningasta, hänen poikiaan ja pojanpoikiaan. Tässä Couperin kuitenkin itse asiassa tarkoittaa princes du sang eli yleensä kuninkaallista sukuperää olevia sukulaisia. Kuningas legitimoi joukon rakastajattariensa lapsia tähän kategoriaan. Olen siksi kääntänyt Maison Royal sanalla "kuninkaallinen".
(1) Burgundin herttuan (1682–1712) lisäksi Couperin opetti prinsseistä ja prinsessoista ainakin seuraavia:
(2) Louis-Alexandre de Bourbon (1678–1737), Toulousen kreivi, Ludvig XIV:n ja Montespanin markiisittaren poika
(3) Louise-Françoise de Bourbon (1677–1743), Bourbonin herttuatar, Ludvig XIV:n ja Montespanin markiisittaren tytär, ensin Mademoiselle de Nantes, sitten "Madame la Duchesse"
(4) Marie-Anne de Bourbon (1677–1749), Contin prinsessa, Ludvig XIV:n ja markiisitar de la Vallièren tytär, ensin Mademoiselle de Blois, sitten miehensä Contin prinssin kuoltua "Princesse douairière" eli leskiprinsessa
Bourbonin herttuan ("Monsieur le Duc") kaksi tytärtä: (5) Louise-Anne (1695–1758), Mademoiselle de Charolais, ja (6) Elisabeth-Alexandrine (1705–1765), Mademoiselle de Sens
Couperin toimi urkurina Pariisin St-Gervaisin kirkossa vuodesta 1685. Hän soitti Pariisissa myös lukuisissa konserteissa, illanvietoissa ja salongeissa.
Ranskan kielessä kaikkien sävellysten nimet ovat feminiinimuodossa (l'allemande, la courante, la chaconne jne.). Jos sävellyksen otsikko viittaa henkilöön, ei sen otsikon suvusta voi päätellä mitään henkilön sukupuolesta. Kappaleiden nimet ovat substantiiveja tai adjektiiveja. Adjektiivien (näkymättömissä olevaksi) pääsanaksi on ymmärrettävä la pièce (kappale) tms. Ne 16 kappaletta, joiden otsikko on maskuliinisukuinen substantiivi, ovat luonnollisesti säilyttäneet maskuliinimuotonsa. On ehkä myös kiinnostavaa huomioida, että 1600-luvun lopussa précieux kielenkäyttö muutti usein adjektiivin substantiiviksi (esim. le précieuses, 'sievistelijät').
Vaikka ns. tanssisarjojen sävellyksille oli joskus tapana antaa otsikoksi omistus jollekin tärkeälle henkilölle – samaan tapaan kuin kirjoja omistettiin tärkeille henkilöille – ja mahdollisesti sopeuttaa sävellyksen luonne omistuksen saaneen henkilön luonteen mukaiseksi, Couperin vei tämän piirteen pitemmälle kuin kukaan muu. Hänen jälkeensä kuvailevien otsikoiden antaminen cembalo- ja kamarimusiikkisävellyksille tuli melkeinpä tavaksi Ranskassa. Tämän tavan perinteet ulottuvat 1600-luvun puoliväliin, jolloin erityisesti kirjallisten muotokuvien tekemisestä tuli muotia ja suorastaan villitys.
Tässä suhteessa Couperinin esikuvana on kaikesta päättäen ollut Jean de La Bruyèren (1645–1696) teos Caractères vuodelta 1688. Ainakin oli Couperinin kirjastossa La Bruyèren ranskannos antiikin Kreikan ajalta olevasta Theofrastoksen samannimisestä teoksesta, jonka loppuun tämä lisäsi luonnekuvista omat versionsa. Myöhemmissä laitoksissa La Bruyèren oma osuus tuli vallitsevaksi; vain antiikista lainatut henkilönimet viittasivat mallina olleeseen teokseen. Niihin hän peilasi huomioita omasta ympäristöstään, usein elävistä henkilöistä. On myös aivan mahdollista, että Couperin tunsi La Bruyèren henkilökohtaisesti.
Vaikuttaa siltä, että kaikki Couperinin kappaleet ovat saaneet nimensä häntä ympäröivästä yhteiskunnasta ja kulttuurista, asioista, jotka olivat hänelle itselleen ja hänen yleisölleen välittömästi tuttuja. Hänen muotokuvansa ovat – siinä määrin kuin asiasta on tarpeeksi tietoa – sensitiivisiä psykologisia tutkielmia jollei tietystä henkilöstä ainakin ihmistyypistä
Couperinin aikana cembalon laajin ulottuvuus oli viisi oktaavia, FF–e3, ns. grand ravalement (suuri laajennus). Tavallinen oli petit ravalement (pieni laajennus), GG/HH–c3, lyhyt oktaavi. Couperinin cembaloteokset vaativat seuraavat ulottuvuudet:
I ja II kirja: FF–c3
III ja IV kirja: FF–d4 (tosin FF esiintyy vain yhden kerran, normaalista poikkeavalla tavalla merkittynä, nimittäin kappaleessa La Bandoline.)
KUVAT 1 JA 2. François Couperin: Ornamenttitaulukko (Pièces de clavecin I, 1713). (Lähde: Kati Hämäläinen: L'Art de toucher le Clavecin – Cembalon soittamisen taito. Sibelius-Akatemia. Helsinki 1994.)
Couperin antaa cembalonsoiton oppikirjassaan L'Art de toucher le Clavecin sormituksia I ja II cembalokirjansa eräisiin kohtiin. Useissa cembalokirjojen moderneissa laitoksissa ne on viety paikalleen nuottitekstiin. Couperinin sormituksiin ja hänen suosittelemaansa soittotekniikkaan voi perehtyä teoksessa Kati Hämäläinen: François Couperin: L'Art toucher le Clavecin – Cembalon soittamisen taito, Sibelius-Akatemia, Helsinki 1993.
Il faut aimer dès qu'on sçait plaire,
Iris, on ne plaît pas toûjours.
Jeune Bergere,
La grande affaire
Est de profiter des beaux jours.
Le seul mistere
Est necessaire
Dans le temps des tendres amours.
Je cesseroit de me défendre
S'il étoit des Amants discrets:
Ils ont l'air tendre,
Sçavent surprendre,
Et ne gardent point de secrets;
Ah ! pour me rendre,
Faut-il attendre
Que l'Amour en fasse un expres?
Ne craignez pas que je caquette;
Soyez sensible à mes soûpirs:
J'ay sur l'herbette
D'une Brunette
Ecoûté cent fois les soûpirs;
Sans l'Indiscrette,
Sans la Folette,
On n'auroit point sçû mes plaisirs.
Je veux de la persevarance
Dans l'Amant dont je farey choix:
Ce n'est, je pense,
Que l'inconstance
Qui vous engage sous mes loix;
Quelle assurance,
Quelle apparence
Que vous ne changiez qu'une fois?
Helas ! pous une amour nouvelle,
L'Inconstante a brisé ses noeuds:
Mon ame est telle,
Qu'elle eût pour Elle
Toûjours brûlé de mêmes feux;
Iris, plus belle
Et plus fidelle,
Fixera pour jamais mes voeux.
Je sens que mon coeur m'abandonne,
Tircis, tu triomphes de moy:
L'Amour ordonne
Que je te donne
Un gage assûré de ma foy;
Ah ! je frisonne!
Je te pardonne,
Cher Amant, Iris est à toy.
KUVA 3. Antoine Watteau: L'enchanteur, n. 1712–1714. (Lähde: The National Trust of Scotland, Brodick Castle, Isle of Arran. Teoksessa Katharine Baetjer (ed.): Watteau, Music, and Theater. The Metropolitan Museum of Art, New York. Yale University Press. New Haven and London 2009.)
Ces Lûts mysterieux d'Amphion et d'Orphée,
Dont les siécles passez trouvoient l'Art tout divin,
Servent aujourd'huy de trophée
A Vôtre charmant clavessin;
Mais, aux siécles futurs pour voir de vos Pareilles,
Il faut un Regne égal à celuy de Louis,
Car c'est le Regne des Merveilles,
Et de Prodiges inoüis.
Epigramme
Terpsicore, qu'on nomme Muse,
Préside au Clavessin dit'on.
Pour moy, je crois que l'on s'abuse
Ou sur le nombre, ou sur le Nom;
Car, si l'on ne prend pas, pour Jacquet, Terpsicore,
Comme chaque chose a son prix,
Le Nombre des Neuf Soeurs doit s'augmenter encore,
Il faut du moins en compter Dix.
Mieux qu'aucune, sur le Parnasse,
Vous meritez occuper place.
Telle est, Docte Jacquet, la douceur de vos Chants,
Qu'Apollon, pour les siens, les auoûroit luy même,
Et se feroit sans doute un Merite supréme,
Si les sons de sa Lyre étoient aussy touchantes.
KUVA 4. François Couperin. André Bouysin maalauksen kaiverrusjäljennös. (Lähde: Wilfrid Mellersin kokoelma. Teoksessa Wilfrid Mellers: François Couperin and the French Classical Tradition. New Version. Faber and Faber. London and Boston 1987.)
KUVA 5. Watteau: Les pélerinage à l' île de Cythère
KUVA 5. Antoine Watteau: Pèlerinage à l' île de Cythère (1717). (Lähde: Stiftung Preussische Schlösser und Gärten Berlin-Brandenburg, Charlottenburg. Teoksessa Iris Lauterbach: Antoine Watteau. Taschen. Hong Kong etc. 2008.)
Vous avés souhaité; j'ay obeï. Voicy un livre de mes piéces. Vous me fîtes l'honneur de me dire tres gracieusement l'année derniere qu'on vous solicitoit de toutes parts pour me determiner à faire graver; vous y ajoûtates même un trait fort eloquent, qu'au moins j'auray soin de publier si vôtre délicatesse me deffend de l'ecrire. Mais permettés qu'à mon tour je fasse un peu valoir mes droits. Un homme vrayement pénétré de reconnoissance doit avoir quelques privileges en faveur de la rareté de son espéce: recevés donc, je vous suplie, ce Livre, qui, d'une certaine façon, est autant vôtre ouvrage que le mien, et faites-moy la justice de me croire avec tout l'attachement possible,
Monsieur,
Vôtre tres humble, et tres obeïssant Serviteur,
Couperin.
Couperin nimitettiin Versaillesin kuninkaan kappelin urkuriksi 1693 ja hän aloitti tässä virassa vuoden 1694 alusta. Virka oli jaettu neljän urkurin kesken, joista kukin hoiti neljännesvuoden, Couperin tammi-maaliskuun.
Sijaishallitsija Philippe d'Orléans nimitti Couperinin 1717 virkaan ordinaire de la musique de la chambre de Roy pour le clavessin eli kuninkaan kamarimusiikin cembalistiksi; tähän virkaan sisältyi myös eläke. Käytännössä Couperin oli hoitanut tämän viran tehtäviä jo suunnilleen vuodesta 1701, sillä hänen edeltäjänsä Jean-Baptiste-Henry d'Anglebert – tunnetumman Jean-Henry d'Anglebertin poika – ei pystynyt kunnolla suoriutumaan tehtävistä heikon terveytensä vuoksi.
Monsieur le Dauphin oli Burgundin herttua, Ludvig XIV:n pojanpoika, joka oli kuollut 1712. Ludvig XIV kuoli 1715, hänen poikansa kruununperijä Le Grand Dauphin oli kuollut 1711 ja myös tämän poika, seuraava kruununperijä, Burgundin herttua. Burgundin herttualle Couperin oli opettanut cembalonsoittoa ja sävellystä.
Dauphin (delfiini) oli Ranskan kruununprinssin nimitys. Jo keskiajalta lähtien kruununperillisen ylläpitäjämaa oli Dauphiné. Nimitys tulee alkuperäisten läänitysherrojen suvun vaakunasta, jossa oli kolme delfiiniä.
Couperinin toisessa cembalokirjassa ei ole merkintää painovuodesta. Couperinin cembalonsoiton oppikirja L'Art de toucher le Clavecin ilmestyi 1716, ja siinä on viittauksia hänen ensimmäiseen cembalokirjaansa. 1717 siitä ilmestyi toinen, laajennettu laitos, jossa on viittauksia myös toiseen cembalokirjaan. Toisen kirjan on siten täytynyt ilmestyä ensimmäisen kirjan jälkeen mutta ennen oppikirjan toista laitosta, 1716 tai 1717. Toisen cembalokirjan nimilehdellä mainitaan Couperin virkanimitys hoviin; tämän nimityksen määräys on päivältä 5.3.1717. Näin ollen cembalokirjan ilmestymisvuosi on mitä todennäköisimmin 1717.
A Monsieur Prat,
Receveur général des Finances de Paris.
Ne pourrai-je jamais, Monsieur, m'aquiter des obligations que j'ai à mes Amis, qu'avec des espéces aussi légéres que celles que je leur offre? Cependant, comme elles ont cours parmi les personnes de goût, j'ose me flater que vous voudrés bien recevoir à compte ce second Livre de mes piéces de Clavecin, et me faire l'honneur de me croire avec beaucoup de reconnoissance,
Monsieur,
Votre tres humble, et tres obéïssant Serviteur,
Couperin.
Leçons de ténèbres ovat Raamatun Vanhan testamentin Jeremiaan valituksien tekstejä, joita luettiin Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemisen välisenä kolmena päivänä, kolme kutakin päivää kohti. Couperin sävelsi ja julkaisi niitä kolme ensimmäiselle päivälle tarkoitettua.
KUVA 6. Antoine Watteau: Les bergers. (Staatliche Museen Preussischer Kulturbesitz, Gemäldegalerie, sijoitettu Charlottenburgiin. Teoksessa Watteau. Réunion des musées nationaux, Paris; National Gallery of Art, Washington, D.C; Staatlichen Museen Stiftung Preussischer Kulturbesitz, Berlin. Paris 1984.).
Tämän maalauksen paimenidylli sisältää rakkautta kuvaavaa symboliikkaa. Vasemmalla keinussa oleva hahmo edustaa naisen oikullisuutta. Tämän hahmon alapuolella neito torjuu lähentelyn puolittain. Kuvan keskustan tanssiva pari symbolisoi täyttynyttä rakkautta. Kannattaa huomata, että muusikko soittaa musette de couria eli hovi-musettea, ei maalaista säkkipilliä.
KUVA 7. Antoine Watteau: Le Faune (1707–1708). (Lähde: Watteau. Réunion des musées nationaux, Paris; National Gallery of Art, Washington, D.C; Staatlichen Museen Stiftung Preussischer Kulturbesitz, Berlin. Paris 1984.)
Couperin nimitettiin Versaillesin kuninkaan kappelin urkuriksi 1693, ja hän aloitti tässä virassa vuoden 1694 alusta. Virka oli jaettu neljän urkurin kesken, joista kukin hoiti neljännesvuoden, Couperin tammi–maaliskuun.
Sijaishallitsija Philippe d'Orléans nimitti Couperinin 1717 virkaan ordinaire de la musique de la chambre de Roy pour le clavessin eli kuninkaan kamarimusiikin cembalistiksi; tähän virkaan sisältyi myös eläke. Käytännössä Couperin oli hoitanut tämän viran tehtäviä jo suunnilleen vuodesta 1701, sillä hänen edeltäjänsä Jean-Baptiste-Henry d'Anglebert – tunnetumman Jean-Henry d'Anglebertin poika – ei pystynyt kunnolla suoriutumaan tehtävistä heikon terveytensä vuoksi.
Monsieur Dauphin, Louis de France (1682–1712), Burgundin herttua, Ludvig XIV:n pojanpoika. Burgundin herttua oli kuollut 1712. Dauphin (delfiini) oli Ranskan kruununperijän nimitys. Jo keskiajalta lähtien kruununperillisen ylläpitäjämaa oli Dauphiné. Nimitys tulee alkuperäisen läänitysherrojen suvun vaakunasta, jossa oli kolme delfiiniä.
Vuonna 1722 Ranskan kuningas oli Ludvig XV, Ludvig XIV:n pojanpojanpoika. Hänen alaikäisyytensä takia sijaishallitsijana toimi Philippe d'Orléans, Ludvig XIV:n veljen pojanpoika.
Pièce-croisée tarkoittaa sellaista sävellystä, jossa äänet menevät ristiin ja joka siten on soitettava kahdelta sormiolta. Sävellyksen sellaisen kohdan Couperin on merkinnyt pienellä ristillä ja kehottaa soittajaa lukemaan esipuheesta ohjeen tällaisen sävellyksen soittamiseksi: "Cherchés cette croix + dans la Préface pour la Maniere de joüer les Piéces Croisées."
selityksen (KUVAT 1 ja 2; Couperinin ornamenttitaulukot)
KUVAT 1 JA 2. François Couperin: Ornamenttitaulukko (Pièces de clavecin I, 1713). (Lähde: Kati Hämäläinen: L'Art de toucher le Clavecin – Cembalon soittamisen taito. Sibelius-Akatemia. Helsinki 1994.)
Useista Couperinin sävellyksistä tehtiin parodioita, joissa Couperinin melodioihin keksittiin sanat. Sanat myötäilivät löyhästi kappaleen otsikkoa tai sen affektia.
KUVA 5. Antoine Watteau: Pèlerinage à l' île de Cythère (1717).
KUVA 5. Antoine Watteau: Pèlerinage à l' île de Cythère (1717). (Lähde: Stiftung Preussische Schlösser und Gärten Berlin-Brandenburg, Charlottenburg. Teoksessa Iris Lauterbach: Antoine Watteau. Taschen. Hong Kong etc. 2008.)
KUVA 8. Musette de cour. (Lähde: The Metropolitan Museum of Art, New York. Teoksessa Katharine Baetjer (ed.): Watteau, Music, and Theater. The Metropolitan Museum of Art, New York. Yale University Press. New Haven and London 2009.)
Couperin nimitettiin Versaillesin kuninkaan kappelin urkuriksi 1693, ja hän aloitti tässä virassa vuoden 1694 alusta. Virka oli jaettu neljän urkurin kesken, joista kukin hoiti neljännesvuoden, Couperin tammi–maaliskuun.
Couperin olisi halunnut vielä täydentää tämän sarjan muutamalla osalla, mutta hänen terveytensä ei enää sallinut sitä. Hän ei myöskään pystynyt ohjaamaan tämän kirjan painotyötä; sen teki todennäköisesti hänen serkkunsa Nicolas.
Tämä kommentti koskee vain neljännen cembalokirjan ensimmäistä painosta eli oikeammin vedosta, tirage. Siinä oli 25. sarjan alussa kehystettynä tyhjä sivu (cartouche), johon alkujaan oli tarkoitus kaivertaa sarjan aloittava osa. Kun Couperin ei saanut toimitetuksi tätä osaa kaivertajalle – oletettavasti sairautensa vuoksi – sille sivulle oli painettu seuraava Couperinin ohje: "Koska tämä sarja on c-mollissa, on hyvä aloittaa se seuraavalla [osalla] modulaation takia." (Sarjan kappaleet ovat c-mollissa ja C-duurissa.) Samasta asiasta hän huomauttaa tällä kirjan alussa olevalla ohjeella, joka siis koskee vain ensimmäistä vedosta. Seuraavissa vedoksissa tälle sivulle – joka olisi muuten jäänyt tyhjäksi – kaiverrettiin ensimmäisen osan "La Visionaire" otsikko tavallista suuremmilla kirjaimilla.
KUVA 10. Harlekiini. Antoine Watteau: Arlequin empereur dans la lune.
KUVA 10. Antoine Watteau: Arlequin empereur dans la lune. (Lähde: Musée des Beaux-Arts, Nantes. Teoksessa Watteau. Réunion des musées nationaux, Paris; National Gallery of Art, Washington, D.C; Staatlichen Museen Stiftung Preussischer Kulturbesitz, Berlin. Paris 1984.)
Tämän maalauksen on innoittanut Nolant de Fatouvillen samanniminen näytelmä vuodelta 1684. Sitä esitettiin 1707 Saint-Laurentin foiressa sekä 1712 ja 1719 Saint-Germainin foiressa. Hahmot ovat commedia dell'artesta: vasemmalta lukien Mezzetin, Docteur, Colombine, Arlequin.
KUVA 11. Ranskalainen teatteri. Antoine Watteau: Comédiens françois (1718–1719?)
KUVA 11. Antoine Watteau: Comédiens françois (1718–1719?). (Lähde: The Metropolitan Museum of Art, New York. Teoksessa Katharine Baetjer (ed.): Watteau, Music, and Theater. The Metropolitan Museum of Art, New York. Yale University Press. New Haven and London 2009.)
KUVA 12. Italialainen komedia. Antoine Watteau: Comédiens italiens (1719–1720?)
KUVA 12. Antoine Watteau: Comédiens italiens (1719–1720?). (Lähde: National Gallery of Art, Washington, D.C. Teoksessa Katharine Baetjer (ed.): Watteau, Music, and Theater. The Metropolitan Museum of Art, New York. Yale University Press. New Haven and London 2009.)
Maalaus vaikuttaa kuvaavan esityksen loppua, jossa näyttelijät ovat tulleet kumartamaan yleisölle. Yläreunassa on naamio, joka kuvaa mahdollisesti Momusta, antiikin Kreikan satiirin ja pilkan jumalaa. Kuvassa keskellä on Pierrot, jonka esittelee Brighella. Heidän välissään on Colombine. Kuvassa Pierrotin vasemmalla puolella vilahtaa Arlequin ja äärimmäisenä vasemmalla Mezetin. Kuvan oikeassa reunassa keppiin nojaa Docteur.
