Tämä sarja saattaa viitata Mainen herttuattaren mielikuvituksellisiin huvituksiin (divertissements, fêtes galantes), kuten Clark otaksuu.

Mainen herttuatar ei voinut sietää Versaillesin hovin vakavuutta ja muodollisuutta. Niinpä hän loi oman mielikuvitusmaailmansa Sceauxin linnaan. Sitä kansoittivat kaikenlaiset mytologiset ja kuvitteelliset hahmot; inspiraatio tuli runoudesta, luonnosta sekä tietysti rakkaudesta. Juhlien teemat vaihtelivat, ja usein juhlat kestivät jopa vuorokauden ympäri. Herttuatar kärsi unettomuudesta ja pelkäsi yksinoloa. Paikalla oli aina muusikoita ja tilaisuutta varten sävellettyä musiikkia. Protokollasta luovuttiin, ja vieraat esittivät erilaisia rooleja sekoittuen palvelijoiden ja avustajien joukkoon. Herttuatar pakeni Maintenonin markiisittaren vaikutuksesta alkanutta hovin ankaruutta ja synkkyyttä sekä aviomiestään hysteeriseen juhlimiseen ja omiin fantasioihinsa. Hän halveksi aviomiestään tämän aviottoman syntyperän takia ja panetteli tätä julkisesti. Du Maine sieti vaimonsa yletöntä tuhlaavaisuutta ja mielipuolisuutta lähenteleviä äärimmäisyyksiä huvittelemalla toisaalla. Mme du Mainen narsistisuus ja ajoittaiset raivokohtaukset saattoivat johtua Condén suvulta peritystä mielen epävakaudesta, mutta varmaankin myös isän kylmästä ja lähes sadistisesta kasvatustavasta.

On kuitenkin huomautettava, että Couperinin läsnäolosta Sceauxin linnassa on hyvin vähän todisteita. On tietysti mahdollista, että tämän sarjan kappaleissa viitataan joihinkin muihin huvituksiin. Varmasti Couperinin korviin oli kuitenkin kantautunut kertomuksia Sceauxin linnan juhlista.

                                                            ***

Les Moissonneurs

sadonkorjaajat

Vuosina 1714–1715 Mainen herttuatar järjesti Sceauxin linnassa 16 juhlan sarjan nimeltä "Les Grandes nuits de Sceaux". Ne olivat "fêtes poétiques, musicales et choréographiques" ja sisälsivät siis runoutta, musiikkia ja tanssia. Yksi niistä oli nimeltään "Le Mystère ou les Fêtes de l'Inconnu" (Mysteeri eli Tuntemattoman juhlat, 1714). "Inconnu" oli Ranskassa maanpaossa oleva James Francis Edward Stuart, vallasta syöstyn Englannin kuningas James (Jaakko) II:n (k. 1701) poika. Ludvig XIV oli ensin tunnustanut hänet Englannin kuninkaaksi (James III; Engl: "The Old Pretender"), mutta joutunut poliittisista syistä 1713 karkottamaan hänet Germain-en-Layen linnasta, joten James joutui olemaan Ranskassa incognito. Mme du Mainen juhla oli eräänlainen laajennettu pastoraali, jonka henkilöitä olivat paimenpojat ja -tytöt sekä elonkorjaajat. Musiikin sävelsivät Jean-Joseph Mouret ja Louis Marchand. Esiintyjissä oli laulamassa Marguerite-Louise Couperin, Françoisin serkku. Mitä todennäköisimmin Couperin itsekin oli paikalla, sillä kuningas oli lainannut sinne muusikkonsa ja herttuatar oli Couperinin oppilas.

Les Langueurs-Tendres

hellä kaipaus

Verbi languir tarkoittaa kaipaamista ilmentävää huokailua jonkun kaunottaren perään tai jopa rakkaudesta "kuolemista".

Languir est le plus beau des mouvements de l'amour; c'est l'effet délicat d'une flamme pure qui nous consume doucement; c'est une maladie chére et tendre qui nous fait haïr la pensée de notre guérison. (Saint-Évremond)

Kaipaus on rakkauden liikutuksista kaunein; se on sen puhtaan liekin herkkä vaikutus, joka meitä hitaasti riuduttaa; se on rakas ja suloinen sairaus, joka saa meidät vihaamaan siitä paranemistamme.
 

Le Gazoüillement

viserrys, liverrys; lörpöttely

Mainen herttuatarta ja hänen ystävättäriään kutsuttiin Sceauxin linnuiksi. Heidän puheensorinansa oli kuin lintujen loppumatonta sirkutusta. Mme du Maine totesi itsestään, että hän rakasti seuraa, kaikki kuuntelivat häntä eikä hän kuunnellut ketään.

La Bersan

André Bauyn, Seigneur de Bersan. Seigneur omisti maata, jonka omistus oli perinnöllinen. Tiluksia isännöi itsenäisesti työskentelevä métayer eli eräänlainen pehtori, joka sai kokonaistuotosta palkakseen osan. Tilusten maiden viljelemisestä vastaavat talonpojat maksoivat tälle tietyn osan tuloistaan ja muita maksuja sekä päivätyötä, mutta seigneur oli vapautettu kaikista veroista. Tämä on se henkilö, joka omisti kuuluisan Bauyn-käsikirjoituksen, jossa on mm. lähes kaikki Louis Couperinin ja Chambonnièresin cembalosävellykset.

Les Baricades Mistérieuses

salaperäiset esteet

Otsikolla on – kuten usein Couperinilla – kaksoismerkitys:

• "Esteet" ovat musiikin rakenteessa ja aiheuttavat sävellyksen pidätykset.
• Naamiaisissa kuten esimerkiksi du Mainen herttuattaren esityksessä "Le Mystère ou les Fêtes de l'Inconnu" (ks. II:6: Les Moissonneurs) kaikki juhlijat esiintyivät naamioituina, joten he olivat "esteen" takana näkymättömissä. Naamioiden käyttäminen poisti normaalin sosiaalisen statuksen, ja käytös sai olla lähes kuinka vapaata tahansa. Vaikka naamiota kantava henkilö olisi tunnistettukin, oli huonoa käytöstä ilmaista se.

Les Bergeries

Romanttisia pastoraalisia kohtauksia kirjallisuudessa tai teatterissa. Watteaulla on maalaus  Les bergers, joka esittää ryhmää idealisoituja paimenia ja symbolisesti rakkauden eräitä piirteitä.

La Commére

juoruakka, lörpöttelijä, kielikello; kastekummi

Lörpöttelijä tai juoruilija. Viittaako Sceauxin linnaan, jossa epäilemättä juoruiltiin, vaikkakin kevyeen tyyliin? Vai onko kyse juhlien jälkeisistä juoruista? Tai kenties niiden juoruista, jotka eivät saaneet kutsua juhliin?

La Moucheron

hyttynen, pieni kärpänen, hyönteinen

Mainen herttuatar perusti 1703 eräänlaisen ritarikunnan sitouttaakseen ja huvittaakseen ympärilleen keräämäänsä seurapiiriä. Hän nimesi sen "Hunajamehiläisten sääntökunnaksi" (Ordre de la mouche à miel). Itse hän oli kuningatarmehiläinen. Seuran mitalissa luki Horatiusta lainaten: "Pieni, mutta pistää kovasti". Herttuatar oli hyvin pienikokoinen, joten häneen sopi viitata otsikon diminutiivimuodolla.

Seurassa oli neljäkymmentä jäsentä, joukossa jokunen korkeimman aateliston jäsen, mutta myös esimerkiksi kirjailijoita ja filosofeja, mm. Jean le Rond d'Alembert, Montesquieu ja Voltaire. Säveltäjistä siihen kuuluivat mm. Bernier, Bodin de Boismortier, Forqueray, Mouret ja de Visée. Couperin ei kuulunut siihen. Yksi jäsenistä oli "Samarkandin prinssi", täysin kuvitteellinen henkilö. Vihkimysseremonioissa oli mukana kuoro ja orkesteri.

Toiminta oli tietysti leikkiä, mutta Mme du Maine otti aina leikin äärimmäisen vakavasti, antautui siihen täydellisesti eikä säästänyt vaivaa ja kustannuksia haavemaailmansa rakentamiseksi. Hänen narsistisuutensa ja ajoittaiset raivokohtauksensa saattoivat johtua Condén suvulta peritystä mielen epävakaudesta, mutta varmaankin myös isän kylmästä ja lähes sadistisesta kasvatustavasta.