Cembalosävellykset
Kolmas kirja
Säveltänyt Monsieur Couperin, Kuninkaan kappelin urkuri, hänen kamarinsa muusikko sekä edesmenneen Monseigneur le Dauphinin, Burgundin herttuan, Hänen Majesteettinsa isän, sävellyksen ja säestämisen opettaja.
Pariisi, [kustantanut] tekijä ja Boivin 1722.
Kaivertanut Louis Hüe.
Painolupa 14.5.1713.

Toivon, että ne jotka ovat pitäneet sävellyksistäni, huomaavat tästä kolmannesta kirjasta, että olen kaksinkertaistanut tarmoni jatkaakseni heidän miellyttämistään. Samalla rohkenen imarrella itseäni sillä, että se voisi olla heille mieleen vähintään yhtä paljon kuin sitä edeltäneet kaksi kirjaa.

Tulette löytämään uuden merkin: '. Sen on tarkoitus ilmaista melodian – tai kuten sanomme: harmonisen – fraasin loppu, ja osoittaa, että fraasi on erotettava hiukan jatkosta. Tämä tapahtuu yleensä lähes huomaamattomasti, sillä jos tätä pientä taukoa ei pidetä, asiantuntevat henkilöt kyllä kuulevat, että esityksestä jää jotakin puuttumaan. Itse asiassa kyse on samasta kuin erosta niiden välillä, jotka lukevat kaiken kirjoituksen tauotta, ja niiden välillä, jotka pysähtyvät pisteiden ja pilkkujen kohdalla. Näiden taukojen on oltava kuultavissa ilman että poljento häiriintyy.

Tässä kolmannessa kirjassa on kappaleita, joista käytän nimeä pièces-croisées +. Muistettaneen, että toisessa kirjassa sivulla 62 on yksi tätä lajia nimeltään Les bagatelles; juuri sellainen sävellys on pièce-croisée. Niinpä tällä nimellä kutsutut sävellykset on soitettava kahdella sormiolla, joista toinen on vedettävä ulos. Ne, joilla ei ole kuin yksisormioinen cembalo tai spinetti, soittavat sopraanon kuten se on merkitty ja basson oktaavia alempaa, ja silloin kun bassoa ei voi siirtää alemmaksi, sopraano on siirrettävä oktaavia ylemmäksi. Tällaiset sävellykset sopivat muuten kahdelle huilulle tai oboelle kuten myös kahdelle viululle, kahdelle gamballe ja muille yhteisen äänialan omaaville soittimille olettaen tietysti, että esittäjät sovittavat ne soittimiensa äänialan mukaisiksi.

Minua hämmästyttää aina kaiken sen huolellisuuden jälkeen, jonka olen nähnyt merkitäkseni sävellyksiini oikeat ornamentit – mistä olen antanut toisaalla cembalonsoiton oppikirjassani L'Art de toucher le Clavecin aivan helppotajuisen selityksen – kuulla henkilöitä, jotka ovat opetelleet sävellykseni noudattamatta ohjeitani. Se on laiminlyönti, jota ei voi antaa anteeksi, varsinkaan kun ei ole lainkaan yhdentekevää, mitä ornamentteja soitetaan. Ilmoitan siis, että sävellykseni on esitettävä sillä tavalla kuin olen ne merkinnyt nuotteihin, ja että ne eivät voi koskaan tehdä suotuisaa vaikutusta hyvän tyylin tunteviin henkilöihin ilman, että kaikkea mitä olen kirjoittanut noudatetaan kirjaimellisesti ilman lisäyksiä tai poistoja.

Pyydän ymmärrystä kielenhuoltajilta ja kirjallisuuden tuntijoilta esipuheitteni tyylin suhteen: niissä puhun omasta taiteestani, ja jos yrittäisin jäljitellä heidän ylevyyttään, saattaisin ehkä puhua vähemmän hyvin omasta asiastani. En ole aiemmin ajatellut, että sävellykseni saavuttaisivat suurta kuuluisuutta, mutta sen jälkeen kun eräät maineikkaat runoilijat ovat kunnioittaneet niitä säkeillään, tämä kunnianosoitus saattaa hyvinkin tuoda  tulevaisuudessa niille arvostusta, jota ne eivät olisi muuten saaneet kuin niiden inspiroimien miellyttävien säkeiden ansiosta. Niinpä tässä uudessa kirjassa ilmaisen jo etukäteen arvoisille herroille kaiken sen kiitollisuuden, jota minussa herättää niin imarteleva yhteisö antamalla heille tällä kolmannella kirjalla runsaasti tilaa harjoittaa Minervaansa.

Kaivertanut Fr. du Plessy

[Kolmas kirja ilmestyi 1722 Ludvig XIV:n kuoleman 1715 jälkeen, jolloin uusi kuningas oli hänen pojanpojanpoikansa Ludvig XV (1710–1774). Tämän alaikäisyyden vuoksi sijaishallitsijana toimi Aurinkokuninkaan veljenpoika Philippe (II), Orléansin herttua (1674–1723). Couperin oli Orléansille läheinen, ystävä suorastaan.]